Pari päivää sitten Muru sai puhelun. Se olikin puhelu, jota odoteltiin. Hän sai uuden työn! Mä lakkaan syyskuussa olemasta taksirengin vaimoke ja minusta tulee lihanleikkaajan vaimoke. Nuo taksikuskin työvuorot ei oikein ole perheelliselle tarkoitettuja. Hän saattoi lähteä aamulla seitsemältä, mutta ei koskaan tiennyt milloin tulee. Jos keikka tuli klo 15.45 niin sinne oli lähdettävä, vaikka työt loppuisi periaatteessa klo 16 ja se päivä saattoi venyä keikan pituudesta riippuen vaikka klo 22:een tai 01:een. Kaupan lihatiskillä ei luulisi ihan tuollaisia ylitöitä olevan.
Mulle on alkanut taas tulla niitä paniikkikohtauksia ja masennuskin tuntuu puskevan läpi. Mieliala on todella alhainen koko ajan. Olen yrittänyt saada mielenterveystoimistoon aikaa, mutta siellä ollaan ilmeisesti lomalla, kun puhelin kiinni.
perjantai 29. heinäkuuta 2016
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Menneen kesän kuulumisia lyhyesti
Kirjoitan nyt ekan postaukseni puhelimella. On mennyt taas pari kuukautta viime postauksesta. Tässä välissä olen ollut sairaana yhden pari v...
-
Jestas, minusta on tullut aikamoinen sokerihiiri. Joka päivä on pakko saada päivittäinen sokeriannos tai tulee Känkkäränkkä kylään. Siitä pu...
-
Mulla oksettaa (ihan fyysinen olotila siis, ei mikään vertauskuva). Miksi pitää olla ihmisiä, jotka esittää ystävää, mutta ei sitä sitte...
-
Mitä ihmettä tämä elämä on? Rakastan Murua, paljon, mutta tämä suhteen jatkuminen on silti vaakalaudalla. Syy siihen minun sinne menemiseenk...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti