Rv 18+5

Minua ahdistaa ja uni ei tule. Toisaalta taas väsyttää niin paljon, että mitään ei jaksa. Ja sitten on tämä masennus, voi jösses. Mainitsin jo, että mitään ei jaksa, mutta mikään ei myöskään kiinnosta. Tänään tulee päivämäärän mukaan kuukausi siitä, kun minun rakas ystävä, koira nukkui ikiuneen. On niin ikävä, että hajoan. En jotenkin osaa näyttää tätä surua edes Murulle ja suren näin öisin yksin, kun hän nukkuu.

Kuun lopussa meillä on rakenneultra, niin ajattelin sieltä tullessa jäädä välille, siis lapsuudenkotiini muutamaksi päiväksi. Koen tarvetta saada vähän muutakin seuraa kuin tuo minun mies tai anoppi ja appiukko. Muita en täältä tunne ja olen vähän huono tutustumaan. Ja missäpä sitä tutustuu, kun en käy missään muualla kuin kaupassa ja neuvolassa. Niin joo ja sainhan mä sinne mielenterveystoimistoonkin varattua ajan, mutta sitä aikaa ei ole vielä ollut, se on vasta viikon päästä torstaina.

Asiasta toiseen: mulla on aina aamuisin nenän limakalvot aivan sairaan kuivat. En tiedä onko tuolla makuuhuoneessa sitten jotenkin kuiva sisäilma vai mistä johtuu.

Vauva liikuskelee aina välillä. Tuntuu sellainen tönäisy/muljaus vatsassa. Kuuntelin illalla sydänääniä kotidopplerilla ja hyvin ne kuului. Yritin Muruakin saada kuuntelemaan, mutta ette arvaa mitä hän vastasi. "Olen minä ne jo kuullut". Just. Että kerta riittää ilmeisesti hänelle. Nyt ne kuuluu kyllä todella paljon selvemmin kuin silloin viikkoja sitten kun hän viimeksi niitä kuunteli, mutta ei sitten, kun ei kerran kiinnosta. Mutta minut se sai surulliseksi. Ja välillä kun haluan puhua jostain vauvaan liittyvästä asiasta tai haluan selventää jotain siihen liittyvää, niin Muru vastaa vaan "joo, tiedän" ja se keskustelu jää siihen. Kenelle muulle mä puhuisin kuin raskauden toiselle osapuolelle, koska minun harvoilla kavereilla ei ole lapsia eivätkä he niistä ymmärrä tai ole kiinnostuneita. Olen siis aivan yksin näiden mietteidenkin kanssa.