maanantai 30. heinäkuuta 2012

Hyvä yhdistelmä

Tiedättekö, mikä on hyvä yhdistelmä? No, tämä:

Itse paahdoin tuon Ruispalan leivänpaahtimessa ja laitoin sitten tuota
tuorejuustoa, nam. :P
Mä olen tässä nyt vähän pakkaillut. Pitäisi lähteä loppuviikosta Murun luokse muutamaksi päiväksi (tarkkaa takaisin tulopäivää en tiedä ja ehkä parempi niin :)).

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Musti vs banaanit

Meidän Musti on sitä mieltä, ettei meidän talossa suvaita banaaneja. Isä söi kyseistä hedelmää, niin tämä nelijalkainen banaanin vihaaja nosti sellaisen metelin, että varmaan naapuriinkin kuului. Haukkui, laittoi selkänsä kaarelle ja näytti hampaita. :D Ehkä se on tullut minuun, sillä minäkään en ole koskaan voinut sietää banaania.

Huutonetti

Voi että nuo jotkut huutonetin käyttäjät on töykeitä. Joskus se käytös/kielenkäyttö sähköposteissa on sellaista, että vaikka onkin juuri myynyt hänelle (heille) jotain, niin haluttaisi ihan vain sen käytöksen takia perua kaupat. Ei jää hyvä mieli sellaisesta kaupasta.

torstai 26. heinäkuuta 2012

Tapahtumaköyhä päivä

Tämä ruokarajoitteinen herkutteli tänään kanapaninilla. Mulla vaan on sellainen "outo" tapa syödä sitä. Otan aina ennen syömistä kaikki paprikan palaset pois sen leivän välistä. Kuten olen aikaisemmin sanonutkin: en tykkää mistään kanin ruuasta ja paprika kuuluu minun mittakaavassa kanin ruokiin. Ostin siis kaupasta paketissa olevan paninin ja tungin kotona mikroon.


Muuten tämä päivä on mennyt lähinnä nukkuessa. Nyt iltasella olen jatkanut Tuhkimotarinan katsomista (joo, edelleen samaa dvd-boksia vahtaan, jota aloin katsomaan jotain kuukausi-kaksi sitten. Ei ole oikein jaksanut/joutanut viime aikoina katsomaan).

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Reissu takana

Eilen aamulla lähdettiin ajamaan tuonne yläpäähän Lappia. Käytiin vähän siellä sun täällä. Tässä kuvasaldoa:

Siipiveikkojen perhe Lemmenjoella
Tuolla Lemmenjoella ei kyllä oikeastaan ollut mitään. En ollut koskaan ennen käynyt siellä ja en tosiaan muuta löytänyt kuin nuo räytsät. Olivat jonkun majoituspaikan rannassa.

Majapaikaksi löytyi tällainen.
Tuon majatalon sisällä oli huoneita hotellin tapaan avainkortilla avattavilla ovilla. Meillä vaan koira ei oikein tykkää vieraista paikoista ja se kyllä ilmaisi oman mielipiteensä meidän majapaikasta säntäilemällä nurkasta toiseen ja sitten tähän tapaan:

"Voi jestas, mikä paikka. Vissiin pakko tyytyä tähän, vaikka mieluummin
menisin kyllä ovesta ulos ja lujaa."
Ja ulos se kyllä pääsikin, kun isä jätti huoneen oven raolleen käydessään hakemassa vain autosta tavaroita. Musti tönäisi kuonolla oven auki ja ohitti isän jo käytävän puolivälissä. Kotona Musti olisi karannut pihalta, mutta nyt se halusi vain autoon. Sillä oli nääs koko ajan pelko, että se jää matkasta pois. En tiedä, mistä se senkin pelon on kehittänyt, kun ei se koskaan ole jäänyt. Koko yön se hyppi paikasta toiseen ja oli levoton. Ei uskaltanut nukahtaa juuri tuon kumman pelkonsa takia. Aina, kun joku liikahti ovea kohti, tämä oli valppaana. No, enpä se kyllä minäkään nukkunut, kun vanhemmat kuorsasi ja sitten tosiaan tuo koira hyppelehti siellä täällä koko yön. Saattaa uni maistua ensi yönä.

Käytiin myös sen nimisessä paikassa kuin Kuttura (keskellä ei mitään ja viihtyvyys oli sen mukaista. Edes puhelimen netti ei toiminut siellä). Sieltä tien päästä löytyi tällainen kyltti:

En ihmettele. Kuka tuonne metsään haluaa ajella...
Kaunispään huipulta oli tällaiset näkymät:

Joo, no tuosta nyt ei saa oikeaa kuvaa, kuinka korkealla se oli.
Siellä oli kyllä sellainen torni, johon myös tämä korkean paikan kammoa poteva
kiipesi, mutta ei sieltä pystynyt kuvaamaan muuta kuin niitä seuraavia
tuntureita eikä siinä ollut järkeä, kun ne oli niin kaukana,
kuten näkyy (nuo tummansiniset tuolla kauempana).

Eläimiä siellä kyllä sitten oli. Lähinnä käveleviä paisteja...

... tai tähän aikaan vuodesta ehkä oikeamminkin käveleviä vasajuottoloita.
Jokaisella porolla siellä näkyi olevan vasa mukana.
Ja kun oli tuota silmänruokaa, niin pitihän sitä nyt jotain murua rinnan allekin saada. Eli tänne siis:


Kaksi päivää siis oltiin reissussa ja molempina päivinä käytiin tuolla syömässä ja oli kyllä tosi hyvä ruoka. Tarjolla oli sekä kotiruokaa, että pitsaa ja hampurilaista. Valitsin molempina kertoina savuporokiusauksen. Ensimmäisenä päivänä se oli tosi hyvää, ei liian kuivaa eikä liian kosteaa. Mutta tänään kun käytiin siellä ja otin saman annoksen, siihen oli lorahtanut ehkä vähän liikaa pippuria ja suolaakin oli kyllä aika rutkasti. Siis savuporokiusaushan ei tarvitse lisäsuolaa ollenkaan sen lihan suolaisuuden takia, mutta veikkaanpa, että nyt oli laitettu. Ehkä oli eri tekijä kuin eilen.

Ja se tärkein: tulihan sitä Muruakin nähtyä vähän aikaa, yhden kauppareissun ja parin pusun verran. No, jotain kuitenkin. Ikävä vaan on nyt jo kauhea, vaikka eilen nähtiin. :/

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Lahjoja

Tuli tänään pakettikortti, jossa luki, että minulle on Postissa isokokoinen kirje, joka ei mahtunut postilaatikkoon. No, kun menin hakemaan sitä, niin ei se mikään kirje ollut, kun paketti. Aika erikoinen käsitys kirjeestä heillä. Siinä paketissa oli minun kummitytön 1-vuotislahja. Niihin syntymäpäiviin on vielä melkein kuukausi, mutta olen aina ajoissa tällaisissa asioissa, onneksi. En kestä stressiä mistään tuollaisista asioista. Vielä puuttuisi toisen kummitytön lahja (niihin on onneksi vähän päälle kuukausi). Se onkin sitten vaikeampi valinta (täyttää 6).

Huomenna lähdetään vanhempien kanssa reissuun. Käydään tuolla Suomen yläpäässä ja samalla tapaan Murun. <3 Ajetaan nääs senkin paikkakunnan läpi, missä hän asuu.

Tällaista tuli tänään herkuteltua:

Kaloreitahan tässä on taas nolla, mutta on niin hyvää, että suosittelen. :)
 

lauantai 21. heinäkuuta 2012

Ylityksen yritys

Oon ylittänyt itseni! Kävin kävelemällä keskustassa (pari kilometriä ja takaisin saman verran). Kerran vain meinasin tukehtua tuolla välillä, mutta onneksi se meni ohi. Meinaan voisi olla vähän hankalaa soittaa apua tukehtumispisteessä. En siis muutamaan viikkoon ole jaksanut hengästymättä kävellä edes oman huoneen ja vessan väliä eikä siinä sentään ole kuin jotain pari metriä. Mutta eipä mulla tuolla kylällä kävellessä onneksi mihinkään kiire ollut, niin sai ottaa rauhallisesti.

Masentelua

Ahdistus jatkuu enkä edelleenkään osaa sanoa, kummasta johtuu, paniikkikohtauksesta vai keuhkokuumeen jälkeisistä hommista. No, taas otettu kuitenkin molempia lääkkeitä. Masennuksen peikkokin meinaa hiipiä taas jostain. Se on tämä, kun on viikkokausia ollut näkemättä tuttuja ihmisiä (Murua lukuunottamatta <3) ja ollut vaan kotona. No, tein vähän piristystä itselleni:

Kermavaahtoa ja tuoreita mansikoita.
Niin ja siis minähän sekoitin nuo keskenään,
mutta kuvassa näyttää paremmalta ennen sekoitusta.

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Vaikeaksi menee

No niin, nyt mä en enää tiedä, mistä erottaa keuhkokuumeesta toipumisesta johtuvan hengenahdistuksen ja paniikki- ja ahdistuskohtauksesta johtuvan hengenahdistuksen. Sitä vaan mietin, että pitääkö ottaa inhalaattorista hengitettävää lääkettä keuhkokuumeoireiden hoitoon vai rauhoittavaa paniikkikohtauksen lieventämiseen? Oi voi... Inhalaattorista olen kuitenkin jo tunti sitten ottanut, että olisko tämä sitten paniikkikohtaus? Voihan sitä aina testata rauhoittavaa(kin). Tuntuu niin tukehtuvan taas.

torstai 19. heinäkuuta 2012

Hengitys katkolla

Huhhuh, hyvä, etten viimeistä henkäystä vetäissyt. Heräsin tuossa vähän aikaa sitten. Hengitys oli vaihteeksi taas katkolla ja tukehtuminen aika lähellä. Keuhkokuume on kyllä vaarallinen tauti.

"Odota! Miksi karkuun juoksit niin varoen? Heräsin tähän kylmään aamuun, nyt palelen..."

Olihan se herätys. Muru tuli eilen yöksi, kun hänellä oli aamulla aikaisin tuonne toiselle paikkakunnalle työkeikka. Tuli nääs lähemmäs yöksi, ettei tarvitse niin aikaisin nousta. No, hänen piti herättää minut aamulla ennenkuin lähtee. Mä heräsin puoli seitsemältä, niin sänky oli tyhjä ja auto hävinnyt. Sydän jätti pari lyöntiä väliin, kun mietin, että "nyt hän on pettynyt minuun jotenkin, jättänyt ja lähtenyt". No, ei sentään. Puhelimeen oli tullut viesti, ettei raskinut herättää minua. Ihanan huomaavainen. <3 :)



maanantai 16. heinäkuuta 2012

Tosi pitkät neljä yötä ja viisi päivää

Tästä tuleekin pitkä postaus. Muutama päivä taas vietetty hiljaiseloa tällä blogirintamalla. Olen ollut viime torstaista asti Lapin Keskussairaalassa Rovaniemellä (tuntui kyllä paljon pidemmältä ajalta, kun ei nuo sairaalat niin kivoja paikkoja ole). Kävin viime viikolla alkuviikosta joka aamu verikokeissa otattamassa tulehdusarvot. Silloin maanantaina siis mulle määrättiin sitä antibioottia, joka ei pysynyt yhtään sisällä. Kaikki ruoka ja juoma tuli samantien ulos, kun sen oli ottanut.

Viime torstaina sitten menin taas verikokeisiin, niin siellä selvisi, että vaikka olin antibioottia syönyt, tulehdusarvot oli vain nousseet, 150:stä 160:een. Keuhkokuume siinä siis todettiin ja Rovaniemelle lähettivät, kun ei täällä meidän kunnassa ollut vuodeosastolla paikkoja vapaana. No, eipä ollut ambulanssejakaan, joten taksilla meinasivat minut sinne laittaa menemään. En suostunut, koska mulla oli tosiaan niin huono olo, että päivän ruokalista olisi milloin tahansa voinut lentää taksikuskin niskaan. Isä ja äiti sitten vei minut sinne.

Siellä sitten ensiapuosastolla minulta otettiin happisaturaatio, eli happiarvo, joka oli 88 (kuulemma todella alhainen). Sen jälkeen alkoi yksi minun pahimmista painajaisista, tipan laitto, jaiks! Molemmat kämmenselät "hakattiin" mustelmille, kun ei meinannut suonta löytyä. Löytyi sitten viimein toisesta kädestä ja voi kuinka mä itkin ja huusin, kun sitä laitettiin. Siitä tipasta meni siis suonensisäisesti antibioottia.


Tipan laiton jälkeen luulin, että painajainen oli siinä, niin ei. Sitten sanottiin, että pitää ottaa valtimoverinäyte (liittyi jotenkin tuohon happiarvotutkimukseen) ja se se vasta sattuikin. Ei siinä muuten mitään, jos tästä valtimoverinäytteestä olisi jotain hyötyäkin ollut, mutta kun kaksi eri hoitajaa yritti ottaa molemmista käsistä sitä eivätkä saaneet. Kädet oli niistä kohdista monta päivää jälkeenpäinkin arat. Tuon valtimoverinäytteenottoyrityksen jälkeen otettiin tavallinen verikoe kyynärtaipeesta. Sekin teki niin pahaa, vaikka ei tosiaan läheskään niin pahaa kuin tuo valtimojuttu.

Pääsin sitten viimein keuhkopolin osastolle. Samassa huoneessa tosin oli joku mummo, jolla oli todella äänekäs hengityskone. No, eihän mulla tullut siinä huoneessa nukkumisesta mitään. Menin oleskeluaulan sohvalle nukkumaan. Kyllä mä siinä pari tuntia sain nukuttua, mutta en enempää, ikävä kyllä, vaikka väsymys oli mitä melkoisin yskimisen takia kotona huonosti nukuttujen öiden takia.

Seuraavana aamuna (perjantai) minulta otettiin taas happisaturaatio, sormenpäästä hemoglobiini, tavallinen verikoe kyynärtaipeesta ja sain jälleen puoleksi tunniksi tippatelineen riesakseni. No, onneksi se letku ei sentään koko aikaa roikkunut minun kädessä vaan ainoastaan puoli tuntia kerrallaan kaksi kertaa vuorokaudessa. Se neula vaan meni aina vaan syvemmälle, kun se letku taas laitettiin siihen ja teki niin pahaa, että hyvä, jos tajuissani pysyin. Myöhemmin sain sitten tietää, että tulehdusarvo on laskenut sieltä 160:stä olikohan 130:een vai 120:een. Edistystä. Ei se tippa siis turhaa siinä kädessä roikkunut.

Tällaista jälkeä tuli, kun joka päivä piikitettiin.
Viikonlopun sain olla rauhassa, kun verikokeita ei otettu silloin. Tosin tippahan se meni silloinkin, mutta olipahan ainakin pari neulan pistoa vähemmän. Perjantain ja lauantain välisenä yönä oli vähän levotonta, kun joku vanhempi nainen huusi (tai lähinnä karjui) koko yön milloin mitäkin. Luuli vissiin omistavansa koko sairaalan tai jotain. No, tuona yönä sain hyviä uutisia nukkumiseni kannalta: huoneeseen, jossa olin, tuli akuuttipotilaita, joten jouduin (tai siis pääsin) siirtymään lääkäreiden kansliaan viikonlopuksi sänkyineni ja muine tavaroineni ja mikä parasta, aivan yksin. Siellä olin sitten ihan tähän päivään asti.

Minun piti kaksi kertaa vuorokaudessa puhaltaa sellaiseen keuhkojentilavuusmittariin ensin ilman lääkitystä ja sitten piti imeä sellaisen spira-laitteella jotain hengitysteitä avaavaa ainetta ja ei kun uusi mittaus. Voi että se mittaus kävi kipeää keuhkoihin. Mulla ei koskaan ole kovin tilavat keuhkot olleet, edes lapsena. En ole koskaan edes maistanut tupakkaa, mutta niin vaan on keuhkot huonossa hapessa. Pelkäsin, etten huonojen mittaustulosten takia pääse pois sieltä ollenkaan.

Viikonloppu meni siis ihan hyvin. Mitä nyt sunnuntain ja maanantain välisenä yönä sitten koin taas pahimman painajaiseni: tippaneula jouduttiin vaihtamaan, kun ei enää nesteet kulkeneet läpi. No, sitä ei onneksi enää yritetty tukkia tuohon ohutihoiseen kämmenselkään vaan laitettiin suosiolla tuohon pikkuisen ranteesta ylöspäin.

Vaikeaa siellä välillä tuppasi olemaan, kun ikävä vaivasi. Tuli itkettyä silmät päästä. Oli niin ikävä koiraa ja omaa Murua. Puhelin olikin ahkerassa käytössä.

Nyt maanantaiaamuna sitten sain mitä parhaimpia uutisia. Kun verikokeita taas otettiin, niiden tulokset osoitti, että tulehdusarvo on laskenut 30:een ja pääsen kotiin, jee! No, lääkereseptejähän mä sain sieltä muutaman mukaan ja suunnilleen kourallisen pillereitä joudun syömään joka aamu ja ilta, mutta jospa tämä tästä. Elämä alkaa voittaa.

Koska uutisissakin on noita loppukevennyksiä ja tämä oli aika raskasta tekstiä, niin laitetaan nyt tähänkin sellainen ns. loppukevennys:

Tällaiseen vaatemainokseen törmäsin viime viikolla
Lapin Kansa-lehteä lukiessani. En yleensä lehtimainoksiin
kiinnitä huomiota, mutta tuo jotenkin osui silmään ja
piti toiseen kertaan katsoa, lukeeko siinä tosiaan noin.
Liekö jonkun miehen tekemää piilomainontaa siitä,
mitä on kesän aikana tehnyt. :D

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Kahden viikon piinan syy

En ole taas muutamaan päivään kirjoittanut. Syynä ei ole tällä kertaa miesvieras vaan vähän vähemmän miellyttävä vieras: aivan sairaan kova yskä ja oksentamista joka yskimiskerran aikana. Ei ole yksinkertaisesti jaksanut koneella olla. No, tänään sain sitten selvyyden asioihin, että mikäs tämä tämmöinen tauti on. Tulehdusarvot oli 150, oli myös keuhkokuume-epäily, mutta sitä tuskin on, kun ei ole kuumettakaan. Hengitystieinfektio joka tapauksessa todettiin. Äsken piti saunasta lähteä kesken kaiken pois, kun tuli niin huono olo. Olin siis ulkosaunassa ja siirryin sisälle suihkuun, kun en pystynyt jäämään sinne kuumuuteen pesemään itseäni.

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Totta vai tarua?

Hmh, nyt en tiedä, mitä ajatella, meinaan tästä: http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288482336651.html.

Vaikka aihe onkin tärkeä, niin minun mielestä on silti huijausta, että kerrotaan tällaisesta tosiasiana, jos se ei sitä sitten olekaan. Ja ne "Elisan vanhempien" kirjoittamat blogitekstitkin. Onko ne vanhemmatkin keksittyjä? Jos, niin aika törkeää vedätystä ja rahan perässä juoksemista, jos oli tarkoitus vaan markkinoida fiktiivistä kirjaa. Joku, jonka lapselle/muulle läheiselle on oikeasti käynyt noin, voi loukkaantua aiheella "ratsastamisesta", jos kirjoittajat eivät olekaan kokeneet oikeasti tuollaista, edes sivusta seuraajina. Mutta kuten sanottu: oli totta tai ei, aihe on silti tärkeä ja siitä on hyvä puhua.

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Taas kipeänä :(

Hirveä yskä ollut jo muutaman päivän. Olen kohta yskinyt aivoni pihalle. Muutama tunti sitten oli vielä niin pahana, että joka kerta, kun yskin, oksensin. Onneksi isä haki mulle yskänlääkettä apteekista. Silmiäkin särkee, ynnä muita lihaksia. Särkylääkettä ei oikein uskalla ottaa, kun pelkään sitä oksentamista. Särkylääkkeen oksentaminen se inhottavaa onkin. Ihan niinkuin jotain sappinestettä, hyi.

Toivottavasti en Murua ole tartuttanut. :/ Niin, tätä miestä kutsun siis Muruksi tai Muruseksi. :) Kun kysyin, saanko kutsua häntä sillä nimellä, hän vastasi, että saan vaikka paviaaniksi. Ihana. :D Mä olen hänelle Rakas. Sanoin hänelle, että saa sanoa miksi vaan, kunhan ei Helluksi tai Kultsiksi. Minusta ne on lehmän nimiä, niinkuin joku Heluna. :D

torstai 5. heinäkuuta 2012

Ihana, mutta haikea olo

En ole muutamaan päivään kirjoittanut. Ei ole oikein joutanut. Mulla oli täällä mies. En noissa aikaisemmissa blogikirjoituksissa tuosta ole maininnut, kun ei tiennyt, tuleeko mitään vai eikö. Ja siis joo, meikäläinen on nykyään parisuhteessa. :) Olen niin onnellinen, ikävä vaan on niin suuri, että litran astia ei riitä näiden kyynelten keräämiseen. Mies joutui lähtemään aikaisemmin kuin oli tarkoitus. :/ No, näkipähän, minkälaiseksi mä muutun, kun masennun: ruokahalu menee, itken, ei huvita puhua, olen surullinen. No, sitä ei ehtinyt nähdä, että nukun aika paljon silloin, mutta eiköhän tuo kerkeä senkin näkemään. Mutta onneksi hän on ymmärtäväinen. :)

Menneen kesän kuulumisia lyhyesti

Kirjoitan nyt ekan postaukseni puhelimella. On mennyt taas pari kuukautta viime postauksesta. Tässä välissä olen ollut sairaana yhden pari v...