Rentoutusta

Jahas, jotenkin nyt taas jäänyt retuperälle tämä blogin kirjoittaminen. Ei vaan yksinkertaisesti ole ollut aikaa ja sitten kun olis aikaa, väsyttää niin, että mieluummin vaan kaatuu sänkyyn. Mahdollisuus kirjoittaa tätä vain illalla, kun poika nukkuu ja silloin nukkuisi mieluummin itsekin.

Kävin viime viikolla mielenterveystoimistossa lääkärin vastaanotolla ja minun lääkityksen annostusta muutettiin 10 mg:aa suuremmaksi. Syy tähän on useat paniikki- ja ahdistuskohtaukset viikossa. Minulla on uusi keino tuon mörön häätämiseen. Kun minua ahdistaa tai hermostuttaa, turvaudun tähän:

Niin sanottu aikuisten värityskirja, mutta ei mikä tahansa vaan tässä värit määräytyy kuvissa olevien numeroiden ja niille numeroille valmiiksi määriteltyjen värien mukaan. En tykkää niistä "vaan värityskirjoista", joissa saa itse määrätä millä värillä värittää vaan on paljon jännempää, kun ne on etukäteen päätetty ja saa etsiä samoja numeroita kuvasta ja värittää ne samalla värillä ja siirtyä seuraavaan väriin. Mutta kuten kuvasta näkyy, en jaksa keskittyä yhteen kuvaan kerrallaan vaan saatan värittää kolmeakin kuvaa yhtäaikaa.

Onko nyt syksy vai onko minun keho aikaansa edellä?

Kenpä tietäis sen... meinaan sen, miksi minun vuosittainen syksyn masennuskausi on tullut jo nyt. Ei kauheasti hymy irtoa. Ei myöskään väsytä, mutta ei jaksa tehdäkään juuri mitään. Niin ja se ahdistuksen peikko on taas astunut asumaan minuun. Jatkuvasti henkeä ahdistaa ja rinnasta puristaa.

Laitatin kampaajalla joku aika sitten pinkin raidan hiuksiini. Se on aika haalistunut jo, joten kävin ostamassa pullon Crazy Coloria. Pitäisi joku päivä jaksaa värkätä se tuonne päähän. En ole ennen itse värjännyt hiuksia, joten saa nähdä mitä siitä tulee.

PS. Ne äidin syövän etäispesäkkeet on löytyneet. Ne on maksassa ja jossain kylkikuopassa. Niiden pitäisi lähteä sädehoidolla, joka alkaa ensi kuussa.

 "Mut mä luulen, että just valtion hommat vaan sopiikin meikäläiselle. No eiks niissä just niinku väistellä varsinaista työtä? Ja tämmösessä väistelyssä meikäläinen on siis suorastaan mestari."

-Uuno Turhapuro muuttaa maalle-

Hulluutta

No niin, nyt olis vähän muokattu blogin ulkonäköä. Alkaa näyttää siltä mitä mä hain.

Sen sijaan tämä sairaus tekee minut hulluksi! Minun mielialat senkun menee vaan alemmas. Onneksi minun hiukset on sitä laatua, ettei kovin helposti rasvoitu. Tuli tuossa nimittäin oltua pesemättä hiuksia useita päiviä. Ei vaan jaksanut mennä suihkuun eikä pestä edes lavuaarissa. Ja Murulle kun olen alakuloisuudestani puhunut, niin hän on vaan silleen "aha. Ok."

Paniikkikohtauksiakin on ollut useita viime päivinä. Ihan sellaisia vapinan ja kylmän hien kanssa tulevia kohtauksia. :/ Silloin iskee aina epätoivo, kun ei tiedä mitä mitä tehdä ja kenelle kertoa asiasta, kun kukaan ei tunnu ymmärtävän ja terveyskeskukseen ne ei ota, kun siellä on lääkäripula ja ainoastaan akuutit potilaat hoidetaan. Niin no, mitäpä mä siellä. Ei ne tälle enempää voi mitä minäkään. Ja se minun psykologi ei ole vieläkään töissä. Olen jotenkin ymmärtänyt, ettei hän palaakaan töihin, eli en tiedä mitä tässä tekisi, kun apua tarvitsisi. Onhan niitä psykiatrisia sairaanhoitajia, mutta olen elämäni aikana niin monta sellaista kokeillut, että olen pettyny. Ei heistä oikein kukaan osannut auttaa minua sillä tavalla niinkuin tämä psykologi.

Ai niin, äiti kävi syöpäkontrollissa viime viikolla eikä syöpäsoluja löytynyt verestä. Mutta se joku pesäke on silti ilmeisesti jossain olemassa. En vaan tajua, että jos se on olemassa, miksei se sitten näy veressä? No, ei minun tarvi ymmärtääkään. Hän joutuu syömään seuraavat viisi vuotta jotain lääkettä siihen.

Raiskattu - onneton, raiskaaja - onnellinen, miksi?

Olen ollut väsynyt. Muru pyysi anteeksi ja sai anteeksi, mutta minun ajatukset on sekavat. Rakastan häntä, mutta toisaalta haluan erota hänestä, kun hänen käytös tuskin jatkossakaan muuttuu ja jossain vaiheessa ollaan taas samassa tilanteessa.

Mulla oli viime yönä todella paha olla. Itkin, koska sain sellaisen paniikkikohtauksen, että en yhtään tiennyt mitä tehdä. Olisin halunnut jutella hänen kanssaan, mutta hän vain pakeni (sanoi menevänsä nukkumaan). Minun kädet oli osittain tunnottomat, jalat vapisi, kylmää hikeä puski, henkeä ahdisti ja päässä humisi. Olin niin paniikissa, että mietin jo kaikenlaista sillalta hyppäämistä ja sellaisia.

Kysyin päivällä häneltä, rakastaako hän minua ja sain myöntävän vastauksen, mutta miksi minusta ei tunnu siltä, että se olisi totta? Minäkin kyllä rakastan häntä, mutta en ole onnellinen. Sen muuttaisi hänen suhtautumisensa minuun. Jos hän oikeasti osoittaisi sen, että haluaa auttaa minua (kuuntelemalla). Mä itse olen aina ollut valmis kuuntelemaan hänen huoliaan (rahahuolia, pelaamisongelmasta johtuvia huolia yms.) ja jopa tarjoutunut auttamaan, mutta hän ei koskaan tarjoa apuaan. En tiedä mitä hän voisi sitten tehdä, mutta voisi hän edes kysyä, että "voinko tehdä jotain". Sekin saisi minut tuntemaan, että hän todella on kiinnostunut ja välittää.

Päivällä alkoi ahdistaa uudestaan, kun kuulin oman elämäni kannalta maailman inhottavimman tyypin (miehen, joka monta vuotta sitten raiskasi minut ja sai teollaan aikaiseksi sairauteni pahenemisen) menneen kihloihin. Sellaisella sialla on siis oikeus onneen ilman minkäänlaista rangaistusta, mutta mulla ei ole.

Alkoholi - ystävä tai vihollinen, ihmisestä riippuen

Katselin illalla Mentalisti Noora Karma-ohjelmaa. Ihan mielenkiinnosta katsoin, kun minua on aina kiinnostanut kaikki yliluonnollinen ja mahdottomalta kuulostava ja täytyy sanoa, että katson kyllä toistekin. En tiedä uskoako vai mitä, mutta vaikea sitä on olla uskomatta, kun omin silmin näkee, vaikkakin tv:stä.

Kävin eilen baarissa ja otin pitkästä aikaa yhden drinkin. Maistui hyvältä, mutta se ei tehnyt mulle hyvää. Vaikka otin vain yhden, minun ajatukset alkoi harhailla. Olin kuin toisessa maailmassa: tiesin olevani baarissa, mutta tuntui kuin leijuisin sen baarin yläpuolella ja katsoisin kaikkia sieltä. Muutenkaan ajatukset ei olleet oikein selkeitä. Minun masennus tuntuu olevan syventymässä ja paniikkikohtaukset lisääntyy, niin alkoholi ei nyt sovi. No, muistanpa taas.

Joulu 2013

Joulu oli ja meni. Menin siis tosiaan muutamaa päivää ennen aattoa Murun luokse. Ja aattona sitten mentiin Murun veljen ja hänen naisystävänsä luokse syömään ja saunomaan. Tosin mulle selvisi vasta matkalla sinne, että anoppi ja appiukkokin tulee ja multa pääsi syvä huokaus, kun luulin, että ollaan neljästään. Ja olisi tosiaan ollut parempi, ettei anoppi olisi tullut sinne. Appiukosta ei ollut mitään häiriötä, mutta se helvetin a:lla alkava tyyppi. Että mitäkö tapahtui? No...

Kaikki meni ihan hyvin sen ruokailun ja lahjojen avaamisen ajan, mutta sitten kun mentiin takaisin istumaan keittiönpöydän ääreen, se alkoi. Anoppi ja Murun veli alkoivat kinastella lastenkasvatuksesta (Murun veljellä on yksi 7-vuotias lapsi). Anopin mielestä Murun veli ei kasvata lastaan oikein. Ihan niinkuin kukin ei saisi kasvattaa OMAA lastaan niinkuin haluaa. Joo ja kun tämä Murun veljen lapsi on ikäisiään pidempi, niin anoppi alkoi huutamaan, siis oikeasti huutamaan suoraa huutoa, että Murun veli ei saa pitää lastaan vanhempana kuin hän onkaan, vaikka onkin pidempi kuin muut ikäisensä. No siis eihän hän pidäkään, minun mielestä ainakaan. Eikä kyllä muidenkaan mielestä, paitsi anopin.

Se huuto oli niin korvia raastavaa, että mulle iski paniikkikohtaus ja ihan kyyneleet valui, kun mä vaan panikoin, että pääsenkö ajoissa ulos ennenkuin taju lähtee, kun en saanut happea. En vaan niin kestä noita huutamisia. Ja ehkä sekin teki sen, kun siinä samalla oli ollut puhetta koulukiusaamisesta, että kuinka tätä Murun veljeä on kiusattu kouluaikana ja kuinka se äiti ei ole puuttunut siihen. Tuli omat koulukiusaamismuistot mieleen.

Ja sitten ne joululahjat. Sain Murulta lahjakortin thai-paineluun. Se on kai joku kokovartalohieronta. Ihanaa. Ja sitten digikuvauslehden viisi seuraavaa numeroa. Itsehän tosiaan vein hänelle ne aterimet (anoppi muuten kysyi mitä on aterimet. Ei kai niin tyhmää ihmistä voi olla, ettei tuota sanaa tiedä?) ja sitten turkoosinvärisen Iittalan Kivi-tuikkukipon. Anopilta sain sukat ja vartalovoidetta, joka tuoksui niin hyvälle. Murun veljen tyttöystävältä (joka on kampaaja) sain pipon ja matkakokoa olevat muotovaahtopullon ja muotoilusuihkeen (ööö, mitä pitkähiuksinen sellaisilla tekee? Noo...).

Tänään kotiin lähtiessä sain jotain hyvin yllättävää. Sain oman avaimen Murun asuntoon siltä varalta, että hän on joskus töissä, kun menen sinne, niin pääsen sisälle. En olisi tätä päivää uskonut näkeväni. Olen niin häpi. :)

Coffee - BAD!

Mulla on viime päivinä ahdistanut kauheasti. Jatkuva paniikkikohtaus päällä. Eilen sitten ihmettelin, mihin se ahdistus on hävinnyt. Nyt aamulla tajusin, mikä sen jatkuvan ahdistuksen syy on: korkeasti kofeiinipitoinen proteiinijuoma. Kofeiini edesauttaa paniikkihäiriöisen kohtauksen alkamista eikä näin ollen ole hyväksi paniikkihäiriötä sairastavalle. Eli saan unohtaa sen juoman, vaikka se hyvää onkin.

Energiahoito, osa 1

Mulla on jo pidemmän aikaa ahdistanut päivittäin ja jatkuvasti. Minun henkilökohtainen hyvinvointiohjaajani tekee myös energiahoitoja. Se auttaa (ainakin esitteen mukaan) muun muassa paniikkihäiriöoireisiin. Kävin kyseisessä hoidossa tänään ensimmäistä kertaa. Hoitokertoja on kolme (yksi kestää tunnin). Katsoo sitten niiden jälkeen kuinka vaikuttaa. Hoito toimii siten, että huoneessa soi hiljaisella musiikki, menen selälleen makaamaan hoitopöydälle ja hoitaja pitää käsiään minun kehon eri osien päällä ja vaihtelee käsien paikkaa välillä.

Alussa, kun hän piti käsiä pääni yläpuolella (ei siis tässä vaiheessa koskenut minuun), mulla alkoi ahdistamaan. Sitten, kun hän laittoi kätensä pääni alle (tässä vaiheessa kosketti minua), päätäni alkoi särkeä. Rentoutua en osannut kuin vasta suunnilleen hoidon puolivälissä.

Tuntemukset jälkikäteen: Enää ei ahdista niin voimakkaasti, mutta jollain tavalla kuitenkin. Olo on aika voimaton, käsistä varsinkin, vaikka en tehnyt muuta kuin makasin.