Uudet Muumit on...

Katselin tuossa muutama päivä sitten Muumien metkut-nimisen dvd:n. Sisältää siis kolme Suomessa ennen julkaisematonta Muumi-jaksoa. Ne (tai ainakin yksi niistä jaksoista) on K-7-merkinnällä varustettu. Ja nämä jaksot on siis niillä (plaah) uusilla suomenkielisillä äänillä. Jäi kyllä yhteen kertaan katsominen. Ei vaan pysty katsomaan (sori, kun spoilaan) mitään panttivanki-juttuja tai muuta Muumeissa, jotka miellän kuitenkin lempeiksi hahmoiksi. Ja ei, minun poika ei näitä jaksoja katsonut enkä antaisi katsoakaan.

Ja ne uudet äänet tosiaan, ne ei vaan sovi. Elina Salo on ainoa oikea Suomen Pikku Myy ja Ulla Tapaninen ainoa oikea Suomen Muumimamma, puhumattakaan Matti Ruoholasta Muumipappana tai Rabbe Smedlundista Muumipeikkona. Ei niitä vaan voi korvata huomaamatta muilla. Jotkut sanoo, että ei ne lapset huomaa. Voi kuule, kyllä ne huomaa, varsinkin isommat lapset.

 

Elossa, vaikka välillä tuntuu hautautuvan taakan alle

Oho, melkein kaksi kuukautta ollut taas unohduksissa tämä blogi. Nyt onkin tapahtunut asioita, joita on pakko purkaa johonkin.

Ollaan oltu muutama viikko asuinpaikkakunnallamme. Pojalla oli neuvola, lääkärineuvola ja vesirokkorokotus. Hänellä on aivan hirveä lääkärikammo. Kun näkee valkotakkisen, alkaa huuto, joka ei lopu ennenkuin päästään ulos kyseisestä rakennuksesta. Tästä päästäänkin sitten siihen mitä meille nykyään kuuluu.

Käytiin siis tosiaan lääkärineuvolassa ja siitä alkoi meidän alamäki. Me haluttiin vain pojalle päivähoitopaikka ja siitä vain ohimennen mainitsin, mutta mitä tekee lääkäri? Lastensuojeluilmoituksen.

Koko ilmoituksesta kuulin vahingossa, kun oltiin sosiaalitoimistoon yhteydessä parin tunnin/viikko hoitoavun takia. Sosiaalihoitaja tai mikä onkaan, luuli minun tietävän lääkärin tehneen ilmoituksen ja hänellä oli käsitys, että lääkäri on kertonut siitä minulle. No, ei ollut. Eli ilmeisesti oli valehdellut kertoneensa. Tästä kuulin siis viime viikon perjantaina ja olin koko viikonlopun ihan paniikissa, että mitkä ne syyt on, kun syitä ei pitäisi olla. Tuosta tuli siis hirveä taakka.

Ja mitkä oli sitten ne syyt. Kuultiin niistä tämän viikon maanantaina. Ja ne oli: "Poika ei ota kontaktia". Ei tietenkään ota, kun pelkää lääkäriä kuin ruttoa ja itkee. "Lapsen äidillä vaikeuksia hahmottaa asioita". Mitä vittua? Kysyn vaan. Sen käsityksen hän on varmaan saanut siitä, kun en pojan huudolta kuullut puoliakaan mitä lääkäri sanoi ja jouduin kysymään monesti, että voisiko toistaa. Ilmoituksessa oli myös asiavirheitä. "Lapsen äidillä ollut lapsen syntymän yhteydessä hengitysvaikeuksia". Hä? Ei kyllä ole. Mulla on kyllä ollut silloin, kun itse synnyin, mutta mitä se tähän asiaan kuuluu? Eli keksimällä keksittyjä syitä, että ilmoituksen saa tehtyä ja kiusata meitä seuraavat kolme kuukautta. Joudutaan siis Suomen lain mukaisesti kolmen kuukauden lapsen palveluntarpeen arviointiin. Se tarkoittaa, että sosiaalitoimistosta ne ihmiset käy välillä kotona katsomassa miten menee.

Ja isoin uutinen on nyt sitten se, että ollaan huomisesta alkaen eri paikkakunnan asukkaita. Olen muuttanut pojan ja itseni kirjat takaisin alkuperäiselle kotipaikkakunnalleni. Mies jäi sinne, jossa ollaan asuttu viimeiset kaksi vuotta. Ei siis olla erottu, mutta oli parempi näin. Haetaan täältä pojalle päivähoitopaikkaa. En ole töissä, mutta ihan sosiaalisuuden takia hän tarvitsee ikäistään seuraa. Ja minä en tunne kuin yhden, jolla on pojan ikäistä seuraa ja he asuvat pääkaupunkiseudulla, niin tuo päiväkoti on nyt meille se juttu.

Ja paikkakunnan vaihdoshan ei lopeta sossujen jahtaamista meitä kohtaan, mutta koska en pystynyt enää luottamaan kyseisen paikkakunnan lääkäreihin enkä edes sosiaalitoimistoon, niin oli parempi vaihtaa kirjat muualle. Asutaan tällä hetkellä vanhempieni luona.