perjantai 29. tammikuuta 2016

Rv 34+0 Rintakipua

Tänä aamuna kärsin rintakivusta. Makasin sängyssä liikkumattomana puoli tuntia, koska sattui niin paljon, ettei pystynyt liikkumaan. Olin yksin kotona ja se ahdistus alkoi hengenahdistuksella ja jatkui noilla rintakivuilla. Muru meinasi, että tarviiko minut viedä terveyskeskukseen, kun juttelin hänen kanssa puhelimen välityksellä, mutta mitäpä ne siellä olisi voinut tehdä sen enempää kuin minäkään kotona. Rauhoittavaa ne ei raskauden takia olisi voineet mulle antaa ja jos olisi, niin siinäkin tapauksessa olisi ollut turha mennä sinne, koska mulla olisi ollut sitä rauhoittavaa kotona. Nukahdin sitten jossain vaiheessa ja kun heräsin, sitä kipua ei enää ollut.

Asia, josta aiemmin kirjoitin, on selvinnyt. Muru ajatteli, että satuttaa minua, koska mulla on selkä-/lantiokipuja ollut. Mutta ei se (ainakaan mulla) noita hommia estä. Oikeastaan se homma auttoi niihin (ilmeisesti rentoutti).

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Rv 33+4 Kipuja ja tulevan synnytyksen pohdintaa

Ei jestas, kun mä säikähdin tänään. Olin olohuoneessa, kun huomasin, että ikkunan takana liikkuu joku tumma, iso hahmo. Avasin sälekaihtimet ja näin ison koiran... tai en. Tarkemmin katsottuna, se ei ollut koira: sarveton poro katseli ikkunasta sisälle. Lapissa koko ikäni asuneena, ei koskaan ennen mikään eläin ole ikkunan takana kurkkinut (pikkulintuja ja oravia lukuunottamatta).


Raskauteen liittyen, mulla on lantion luut aivan kauhean kipeät. Onko nämä nyt sitten niitä liitoskipuja vai mitä? Supistuksia ei ole viime päivinä kuitenkaan ollut. Kävely kengät jalassa ja muutenkin ulkovaatteet päällä on hankaloitunut siinä määrin, että kovin nopeaa ei pysty enää kävelemään, juuri näiden lantion kipujen takia.

Perhevalmennusta on nyt ollut kaksi kertaa. Viime kerralla oli aiheena synnytys. Siellä mulle taisi selvitä synnytysasento, joka mulle ehkä parhaiten käy. Olen jo kauan tiennyt, että minusta ei ole synnyttämään selällään maatessa, sillä aina jos supistus tulee ja satun olemaan makuuasennossa, minun on noustava ylös, en pysty makaamaan enkä edes istumaan. Eli taitaa sellainen puoliksi mahallaan/polvillaan oleminen sängyllä olla mulle paras vaihtoehto. Tosin siellähän niitä sopivia asentoja sitten voi kokeilla. Ensi kuussa mulle kyllä vasta selviää mahdollinen synnytystapa, synnytystapa-arvion myötä. Mutta sekinhän on vain arvio ja voi muuttua (paitsi jos päädytään suoraan keisarinleikkaukseen, mutta toivottavasti ei, parantumisen ja mahdollisen toisen raskauden takia se on kuulemma huonompi vaihtoehto kuin normaali synnytys).

maanantai 25. tammikuuta 2016

Rv 33+3 Mies ja hänen halut

Haluan kirjoittaa aiheesta, joka on varmasti monelle raskausajalta (ja ehkä sen jälkeenkin) tuttua, miehen haluttomuudesta. Minun mies ei ole koskenut minuun yli kuukauteen ja se loukkaa minua ihan hirveästi. Olen siitä hänelle sanonut, mutta hän toteaa vaan, että "ei ole haluja". Mulla on semmoinen olo, että minun muuttunut olemus (iso vatsa) on siihen syynä. Miehellä itsellä tosin on vielä isompi olematta raskaana, että tuota noin... Ja hän on itse ollut mukana hommaamassa tätä mahaa mulle. Ja sitä paitsi, silloin kun me 3,5 vuotta sitten tavattiin, minun vatsa oli suunnilleen tämän kokoinen kuin se on nyt (laihdutin välissä), joten en ymmärrä mikä on muuttunut siitä ajasta. Muutenkaan ei ole mielialat kovin korkealla, niin tuo latistaa niitä vielä entisestään, ettei hyväksytä sellaisena kuin on. En tietenkään voi tietää kuinka pian synnytyksen jälkeen pystyn seksiin, joten nyt kannattaisi käyttää tilaisuutta hyväkseen, mutta kun ei.

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Rv 32+4 Perhevalmennus

Käytiin illalla perhevalmennuksessa, eli ns. synnytysvalmennuksessa. Eipä siellä oikein uutta asiaa tullut, mutta ehkä seuraavilla kerroilla. Nyt oli teemana perheen hampaiden hoito, rentoutuminen (synnytystä ajatellen) ja lantionpohjalihakset. Muru oli sinne lähtiessä kauhean huolissaan, että tuleeko sinne muita isiä ollenkaan. No, oli siellä yksi. Eipä meitä siellä paljon edes ollut, kourallinen. Tietenkin, kun yleensä useamman kerran jo synnyttäneet ei sinne tule, kun tuskin siellä heille uutta asiaa tulee, kun ei meillekään (tai ainakaan mulle) nyt tullut. No, sen verran, että nuo lantionpohjalihasten harjoittamiset tuntui vaikuttava näihin minun selkävaivoihin helpottavasti ja sitten ne hierontatekniikat mitä synnytykseen mukaan tuleva henkilö voi käyttää synnyttävään äitiin.

Olen tässä odotellut äitiyspakkauksen saamisesta päätöstä. Ei ole kuulunut. On mennyt yli kaksi viikkoa, kun sen hakemuksen jätin. Olisi kiva jo saada se, että saa laitettua ne jutut tuonne vauvanvaatelaatikkoon. Ja kun välillä tuntuu, että pysyykö tuo vauva tuolla maaliskuuhun asti. No, nyt on onneksi ollut taukoa supistuksista. Mutta välillä se vauva tekee tuolla jotain semmoista, joka aiheuttaa sen, että tuntuu mahassa sellaista painetta ja jonkunlaista kipua.

Mulla on nyt alkanut olemaan sellaisia ns. sukkapuikkokipuja. Ne, jotka ei tiedä mitä ne on, niin tuntuu kuin joku tökkisi sukkapuikolla tuonne alas. Ei se kauaa kestä eikä käy silleen periaatteessa kipeää, mutta tuntuu inhottavalta.

Väsymyksen seuraksi on  nyt tullut unettomuus. Sille kun sille ei oikein voi mitään. Lukemista ja hengitysrentoutusta kokeiltu, mutta ei auta. Ulkona jos käy, se vaan piristää.

Ja sitten on tämä suru, joka aina öisin vaivaa. Suren edelleen meidän syyskuussa edesmennyttä koiraa. Kyllä sitä vaan nelijalkaista ystävää kaipaa täällä kun yksin on päivät ja joskus vastavuoroisesti yöt, kun Muru on töissä, joko aamu-, päivä- tai yövuorossa. Mutta toisaalta, sitä joutuisi käyttämään ulkona vaikka -35 asteen pakkasella, joita täällä nyt on ollut ja nyt ei tarvitse lähteä ulos sellaisessa säässä, jos ei välttämättä halua (kuka haluaa?). Kuulin yksi päivä kaupassa, kun joku vanhempi nainen sanoi toiselle "me Lapin ihmiset ollaan totuttu näihin pakkasiin". Ai? En mä vaan ole ja olen 27 vuotta Lapissa asunut, mutta en mä täältä silti poiskaan halua. Pakkaset on pieni paha siitä kaikesta muusta mistä tykkään täällä.

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Rv 31+2 Suklaapannacotta

Tämä blogi on muuten täyttänyt muutama päivä sitten 4 vuotta. En ole nyt viime aikoina oikein jaksanut keskittyä tähän, ollut kaikenlaista. Minua väsyttää ihan hirveästi ja ahdistaa, johtunee siitä, että olen sitä mielialalääkkeen annostusta pienentänyt.

Minun pallean kohdalla on tuntunut jo jotain viikon ajan kipua, sellaista paineen tunnetta ja lantiossa myös on kipua välillä. Olen pelännyt että se vauva haluaa tulla ulos, mutta ei kai nyt sentään vielä. Huomenna olisi neuvola, siellä kai se selviää mikä siellä on. Hyvin se siellä vatsassa kuitenkin liikkuu. Ehkä se johtuu vaan siitä, jos se painaa jollain raajalla minua.

Eilen oli minun omat synttärit. Sen kunniaksi tein suklaapannacottaa (ohje alempana). Minun vanhemmat oli täällä käymässä ja toi lahjaksi tulostimen ja tietokoneen. Tämä kone (Lenovo-merkkinen) vaan ei oikein ota toimiakseen tuon sormihiiren osalta. Vähän hidas sytytys sillä. Lisäksi, tässä ei ole kuin kaksi usb-paikkaa ja tarvitsen vähintään neljä, jos en viisikin. No, pitää hankkia semmoinen johdolla yhdistettävä usb-porttisysteemi, jossa olisi enemmän noita paikkoja.



2 dl Kuohukermaa
200 g Fazerin Sinistä
2 dl Maustamatonta jogurttia

Päälle:
Valion Luumu-rusinakeittoa
Vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
Kanelia

Ohje:

1. Kaada kerma kattilaan. Kiehauta. Lisää paloiteltu suklaa kattilaan. Anna jäähtyä.
2. Lisää jogurtti jäähtyneeseen suklaa-kermaseokseen. Jaa panna cotta pieniin laseihin tai tarjoilukulhoihin. Anna jähmettyä kylmässä vähintään neljä tuntia.
3. Keitä luumu-rusinakeitto pakkauksen ohjeen mukaan kiisseliksi. Jäähdytä.
4. Lisää kiisseliä annosten päälle haluamasi määrä. Lisää päälle lusikalla hieman vaahdotettua vaniljakastiketta. Koristele kanelilla.

Tämä on siis muunnelma Valion Jouluinen panna cotta-ohjeesta. Siinä oli valkosuklaata, mutta jouluna kun tein sitä, se oli niin imelän makuista, että päätin kokeilla maitosuklaata ja parempaa tuli.

tiistai 5. tammikuuta 2016

Rv 30+4 Pienoinen säikähdys

Sattui tänään pieni säikähdys. Oltiin Murun kanssa kävelemässä kauppaan ja minähän sitten liukastuin ja kaaduin vatsalleni. Alkoi sattua nivusten kohdalle. Onneksi se meni ohi eikä sen kummempaa sattunut. Vauvakin tuntuu liikkuvan hyvin. Huomenna en ajatellut liikkua sisältä mihinkään. Nytkin oli pakkasta melkein 30 astetta. Pitäisi kai muutenkin ottaa rauhallisemmin tämä loppuaika, niin säästyisi turhilta supistuksilta.

Joulukuusen riisuin tänään, muita joulukoristeitahan meillä ei ollutkaan.

Eilen aloin pienentämään mielialalääkettäni. Pienensin sen siis kokonaisesta puolikkaaksi. Jossain vaiheessa ennen synnytystä se puolikaskin pitäisi vielä puolittaa, ettei vauvalle tule niitä kouristuksia syntyessään, jotka siitä lääkkeestä johtuu. Ei vaan kerralla voi pienentää niin pieneksi annostusta, niin piti vähitellen aloittaa.

Viime perjantaina minun suuhun ilmestyi hirveän kivulias afta. Hain eilen siihen lääkettä. Jotain geeliä, jonka muka pitäisi auttaa, mutta eihän se mitään auta, kun ei mikään geeli suussa paikoillaan pysy. Aiemmin olen tuohon vaivaan käyttänyt Oralmedic-nimistä valmistetta, joka toimii nopeasti ja poistaa kivun ja parissa päivässä koko aftan, mutta sitäpä ei saakaan raskausaikana käyttää. Ostin Apteekista sellaista hammastahnaakin, joka ei sisällä natriumlauryylisulfaattia, joka kuulemma noita aftoja aiheuttaa. No, täytyy sen aiheuttajan kyllä olla jossain muualla, koska olisi kai noita ollut jatkuvasti, jos se hammastahnasta johtuisi. Mulla ei ole ollut aikoihin, nyt vaan yhtäkkiä ilmestyi.

Menneen kesän kuulumisia lyhyesti

Kirjoitan nyt ekan postaukseni puhelimella. On mennyt taas pari kuukautta viime postauksesta. Tässä välissä olen ollut sairaana yhden pari v...