Rv 39+1 Leikkaus lähenee

Muru tuli keskiviikkona yllätyksenä tänne. Toi samalla ne minun lääkkeet. Loppui se huimaus, kun aloitin taas sen mielialalääkkeen syömisen. Vaikka se annostus ei tosiaan ole kuin 1/4 siitä mitä normaalisti syön, niin vaikuttaa se näköjään oloon huomattavasti, kun sitä ei enää syö. Muru lähti eilen takaisin kotiin ja on huomiseen asti töissä.

Huomenna illalla Muru tulee hakemaan minut ja me suunnataan sitten Rovaniemelle Lapin keskussairaalaan valmiiksi. Maanantaina pitäisi olla leikkauksen jälkeen nyytti sylissä, jos ne ei taas muuta jotain aikatauluja. Toivottavasti ei. Tosin minähän sitä vauvaa en saa syliin ainakaan sen vihkosen mukaan minkä ne sieltä antoi vaan minut kärrätään johonkin heräämöön pariksi tunniksi ja vauva menee kätilön ja isänsä kanssa johonkin. Itse leikkaus mulla ei pelota, mutta se puudutuspiikki. En vaan yhtään kestä piikkejä, alkaa pyörryttää ja oksettaa jo pelkkä ajatteleminenkin ja mitä lie muita piikkejä siihen kuuluu. En tiedä laitetaanko jotain kanyylia.

Minun sisko tinkasi minun kanssa torstaina puhelimessa, että hän haluaa kuvan minun mahasta (ei ole nähnyt minua ollenkaan tämän raskauden aikana). En luvannut laittaa. Hyi, minä mitään mahakuvia halua jaella. Sama se täällä blogissa anonyymisti, mutta jossain Facebookissa tai muualla, niin öh... Sitten hän sanoi "haluaa se lapsikin varmaan nähdä miltä sinun maha on näyttänyt". Vähän luulen, ettei halua. Ei mulla ainakaan ole kiinnostusta nähdä oman äitini mahaa minun odotusaikana. Ja varsinkin, kun tämä mitä ilmeisimmin on poika, niin vielä vähemmän sillä kiinnostaa. Ihan itseäni varten niitä kuvia olen ottanut, että näen mahan kasvua, mutta en kyllä lasta varten.

Sittenhän alkaa se vauvan kuvien kysely. Ollaan päätetty, ettei jaeta lapsesta mitään tunnistettavia kuvia missään netissä. Sama se jollekin kädelle tai jalalle, mutta kasvoja tai muuta ei tule näkymään edes minun Facebook-profiilissa. Lapsi saa sitten itse laittaa itsestään kuvia nettiin, jos joskus haluaa, kun on siinä iässä että osaa laittaa. Kauhea tinkaushan tuostakin tulee, mutta sehän on jokaisen vanhemman oma päätös haluaako laittaa lapsestaan kuvia vai ei ja tämä on meidän päätös, muut tehköön omien lastensa kanssa miten haluaa. Ristiäisissä ajattelin myös mainita sitten, että jos kummit/isovanhemmat ottaa lapsesta kuvia, niin sitten vain omaan käyttöön, ei nettiin jaettavaksi ja luulisi heidän kunnioittavan meidän, lapsen vanhempien päätöstä.

Rv 38+5 Muutoksia... taas

Voi nyt vittu, jos en paremmin sanoisi. Minun perjantainen sektioaika on siirretty maanantaille eikä kerrottu mitään syytä miksi. Ei siinä muuten mitään, mutta lääkkeet loppuu perjantaiaamuna. No, jos Muru tulisi perjantaina tänne niin saisi ne eikä tarvitsisi Apteekista hakea, kun vasta hain täyden purkin niin saattaisi ne vähän ihmetellä mihin niin paljon tarvitsen lääkkeitä. Mutta nyt ne ottaa sen riskin, että se lapsi alkaa syntyä normaalisti ja vaarantaa minun ja lapsen terveyden. Ja sitten ne soittaa varmaan sunnuntaina "leikkausaika ei olekaan huomenna. Tule ensi vuonna tähän aikaan." Mitä ihmettä ne oikein ajattelee?

Viime yönä oli supistuksia taas kolmen ja neljän välillä. Se on aina sama kellonaika näemmä. Ja nämä vieroitusoireet ei häviä. Edelleen huimaa ja päässä humisee. Mä haluaisin kotiin, mutta ei minun sinne asti kannata lähteä. :/

Rv 38+3 Huimaus

Kokonaisena ollaan edelleen ja täällä lapsuudenkodissani. Huimausta mulla on ollut muutaman päivän. Syytä en tiedä, kun verenpaine ja verensokeri on ihan normaaleja. Sitten on ollut jotain vatsavaivoja, tiedä häntä miksi. No, toivon kuitenkin, ettei tuo poika tuolta ennen perjantaita tule. Supistuksia ei juurikaan ole ollut. Se vähä mitä on niin olen syönyt särkylääkkeen siihen. Ihan tavalliset särkylääkkeet (Panadol) muuten väsyttää mulla ihan hirveästi.

Mulla pelottaa, kun olen nyt lopettanut sen mielialalääkkeen syömisen vähän niinkuin pakosta, koska ne jäi kotiin tai siis jätin ne, koska en tiedä saako niitä edes imetysaikana syödä. Eihän mulla se annostuskaan siinä enää iso ole ollut: 1/4 tablettia kerran päivässä, kun ennen oli yksi kokonainen. Sitä piti siis lääkärin määräyksestä vähentää pikkuhiljaa raskauden edetessä. Nyt on vaan alkanut tulla alakuloisuutta. Mikään ei kiinnosta ja mitään ei jaksa ja olen kovin itkuinen. Eli jos sitä ei tosiaan saa imetyksen aikanakaan käyttää niin mitähän tapahtuu. Ja paniikkikohtauksiin ja ahdistuneisuuteenkin se vaikuttaa. Niitä on ollut nyt tavallista enemmän. Toisaalta on tullut mieleen, että johtuisiko tuo huimaus sen lääkkeen käytön lopettamisesta...

Rv 38+0 Tyhjä käynti

Ei siellä synnärillä tapahtunut tänään mitään. Edelleen olen vain sentin auki, joten lähettivät kotiin. En kyllä kotiin asti mennyt. Jäin välille, lapsuudenkotiini, josko se käynnistyisi itsekseen niin ei tarvitsisi niin kaukaa lähteä (siis meiltä kotoa asti). Mies tosin meni kotiin, kun ajatteli olla vielä muutaman päivän töissä. Mutta ensi viikon perjantaina on sektioaika ja se on varma aika. Pitää mennä sairaalaan torstaina ja perjantaina jossain vaiheessa on sitten se leikkaus.

Outo juttu muuten, kun se kätilö nyt vasta sanoi, että mulla on ahdas lantio. Ei se siitä aikaisemmin ole puhunut. No, se on kuitenkin syy siihen miksi sittenkin mennään normaalin synnytyksen sijaan sektioon. Aiemmin mulla ei ole pelottanut, siis normaali synnytyskään, mutta nyt tuo leikkaus on alkanut pelottaa.

Joo ja kävihän siinä niinkin, että mulla on lääkkeet kotona, koska luulin, että asia on niin kuin aina ennenkin, että omia lääkkeitä EI SAA ottaa mukaan. Nyt ne olisi kuulemma pitänyt olla mukana, kun ollaan synnytysosastolla eikä missään muualla kyseisen sairaalan osissa. No mistä minä tiesin, en ole ennen ollut lääkepotilaana kyseisellä osastolla. Aiemmin ne on siellä  eri osastoilla valittaneet, jos on omat lääkkeet olleet mukana, ettei niitä missään nimessä saa olla. No, sain sieltä jonkun verran mukaan niitä ja Muru tulee tiistaina tai keskiviikkona tänne ja tuo ne minun lääkkeet mukana, ettei tässä silleen vahinkoa tullut.

Rv 37+6 Odottavan aika on pitkä

Huomenna se sitten tapahtuu, toivon mukaan ainakin. Pitäisi tuonne keskussairaalaan lähteä synnytyksen käynnistykseen. Saa nyt nähdä sitten mikä tilanne huomenna on, että käynnistääkö ne sitä silloin vai kauanko sitä pitää odottaa. Toivoisin kuitenkin, etteivät enää kotiin lähettäisi ennenkuin lapsi on käsivarsilla, on tuota matkaa kuitenkin jonkun verran sinne. Mieluummin siis menen sinne valmiiksi, kun otan riskin, että lapsi syntyy johonkin välille ambulanssiin (ei ole meinaa kuin pari kuukautta, kun Murun kaverin tyttöystävä lähti täältä ja lapsihan ehti syntyä ennenkuin sairaalaankaan kerkesi). Ja en tiedä pitääkö paikkaansa, mutta yksi kätilö täällä sanoi, että ambulanssissa ei ole kipulääkitystä, eli jos sinne syntyy niin syntyy ilman kivunlievitystä ja minun kipukynnys on ihan olematon.

Anopista. Mulla menee hermot. Sanoin sille eilen, että mulla ei varmastikaan ole puhelin päällä siellä laitoksella, niin tämä sanoo "no soitan sitten pojalle ja kyselen". Kyselee mitä? Hän sanoi joku aika sitten, että "kyllä se poika sitten ilmoittaa, kun jotain tapahtuu". Miksi? Ei siitä yleensä ilmoitella ennenkuin lapsi on syntynyt. Mitä se anoppi väliaikatiedoilla tekee. HERMOT MENEE! 

Sanoin anopille sitten myös. että ensimmäisellä viikolla täällä kotona ei tarvitse näkyä vieraita (anoppikin on vieras). Tiedän jo nyt, etten jaksa ketään silloin. Sitä on varmasti niin kipeäkin, ettei paljon vieraat kiinnosta. Ja haluaahan sitä tutustua siihen lapseen rauhassa lapsen isän kanssa, ilman, että vieraita ravaa ovista ja ikkunoista. Ja sitä paitsi, täällä ei itseasiassa tähänkään asti ole käynyt kuin anoppi ja appiukko, joten ei tarvitse kyllä niitäkään näkyä, jotka ei ennen synnytystäkään ole käyneet. Esimerkiksi Murun veli ja hänen vaimo eivät ole koskaan käyneet meillä kylässä ja ollaan sentään asuttu yhdessä jo kohta puoli vuotta.

Rv 37+3 Käyrää

Perjantaina käväsin terveyskeskuksessa supistuskäyrillä. Muutama kova supistus tuli, mutta lähettivät takaisin kotiin, kun mitään ei alkanut tapahtua. Siellä oli joku aika outo kätilö vuorossa. Hän ei osannut katsoa edes kohdunsuun tilannetta, sanoi vaan "tämä on aika takana niin hankala katsoa". Mitenhän ne tuolla keskussairaalassa sitten osasi? No, perjantaina on joka tapauksessa käynnistykseen aika, ellei aikaisemmin tapahdu mitään. Toivottavasti sitten on auki sen verran, ettei sitä avautumisvaihetta kovin kauaa tarvitse kärsiä. 

Supistuksia ei ole nyt oikein ollut. Olisi vaan, niin aukeaisi paikatkin, mutta kun ei niin ei. Jotain satunnaisia, pieniä on ollut, mutta ei mitään sellaista, että olisi tullut mieleen sairaalaan soittaa. Verenpaineen alapaine vaan näyttää olevan nyt vähän koholla, syytä en tiedä. Edelleenkään en osaa jännittää synnytystä. En tiedä, pitäisikö minun.

Äiti mulla täällä nyt on apuna, kun Muru on töissä. Jos lähtö tulee, niin en ihan paniikkiin mene. Äiti toi tällaisia:

Rv 37+0 Valmista

Tällä päivämäärällä tämä minun sisällä kasvava vuokralainen on valmis. Siltä ei puutu enää mitään. Huomasin tuossa, etten ole yli kymmeneen viikkoon ottanut mahasta "seurantakuvaa". No, nyt otin, sen viimeisen ja tässä se tulee:

Tuli nuo luvut näköjään aika pienellä. No, eipä kai se haittaa.

Olen yrittänyt neuvolaan soitella, kun tuntuu niinkuin tihkuisi jotain ulkopuolelle ja haluaisin tietää onko se lapsivettä, mutta eipä siellä neuvolassa kukaan vastaa. No, ei ole supistuksia, niin eipä kai tässä hätää ole. Mä luulin säästyväni raskausarvilta, mutta nytpä niitä on tuohon mahaan ilmestynyt. Olen rasvaillut mahaa nyt sitten raskausarpivoiteella, ettei niistä kovin pahoja tule tai ainakaan kipeitä. Silloin joskus, kun laihdutin, oli niin kipeitä raskausarpia, ettei nukkumaan pystynyt ja rasvaaminenkin oli hankalaa, kun ihoon koskeminen sattui siinä kohtaa, jossa niitä arpia oli.

Rv 36+6 Lantio hajoaa

Edelleen ollaan kokonaisena ja kotona. Ei ole supistuksista tietoakaan. Liitoskipuja on senkin edestä. Muru nauraa, kun tunnen itseni ihan ankaksi kävelytyylini takia, joka johtuu lantion luiden kivuista. Yritin päivällä nukkua päiväunia, mutta eipä se oikein onnistunut. Väsytti, mutta ei nukuttanut.

Itse synnytys mulla ei pelota tai jännitä. En vaan jotenkin osaa jännittää tai pelätä sitä. Luotan niiden ihmisten ammattitaitoon, jotka siellä sairaalassa ovat. Ja varmasti sekin vaikuttaa, ettei minun tarvitse mennä sinne yksin.

Minun vanhemmat tulee huomenna tänne meille ja äiti jää seuraavan viikon perjantaihin asti, eli siihen asti, kun mulla se määrätty käynnistyspäivä on. Ja jos sitä ennen tulee, niin sitten tulee. Muru on töissä, niin minun ei yksin kotona tarvitse kuitenkaan olla, jos lähtö tulee (jonne mies kuitenkin lähtee mukaan vaikka kesken työpäivän). Onneksi Murun pomo on itse viiden lapsen isä, niin häneltä riittää ymmärrystä, jos lähtö tulee kesken työpäivän.

Rv 36+4 Helmivauva?

Tästä meidän vauvasta tulee näillä näkymin sittenkin helmikuun lapsi. Käytiin eilen äitiyspolilla ja olen sentin auki. Supistuksia oli eilen mennessä ja tullessa (johtuneeko siitä, että joutui istumaan autossa aika monta tuntia). Tänään sitten tunsin kuinka tyyppi laskeutui taas kerran alemmas. Painoarvio tällä erää oli 2,5 kg ja pituus 45 cm, että kyllä hän sieltä kohta saa tullakin. Ja tuon takia synnytyksen käynnistys on suunniteltu päivämäärälle 26.2. jos ennen sitä ei tapahdu mitään itsekseen. Niin ja kohdunsuun tilanteen mukaan tietenkin mennään sen käynnistyksen kanssa, ettei sitä nyt ihan suinpäin lähdetä käynnistämään, jos tilanne on sen kannalta huono (ei ole auennut tarpeeksi).

Minulla itsellä on vauvasta asti ollut shuntti päässä, eli letku, joka vie ylimääräistä nestettä päästä vatsaonteloon (ei tule ns. vesipäätä). Juuri tuon shuntin takia on aina ollut ponnistustilanteissa päänsärkyä ja ns. paineen tunnetta päässä. Sen takia suunnitteilla on, jos vain mahdollista, imukuppisynnytys estämään sitä, ettei ponnistusvaiheessa tarvitsisi niin hirveästi ponnistaa. Tuo jos vain mahdollista tarkoittaa sitä, että jos lapsi vain laskeutuu tarpeeksi alas, että imukuppia pystyy käyttämään, näin sanoi lääkäri.

Vauvan nykyisen koon takia alatiesynnytys ei tulisi kysymykseen, jos raskaus etenisi laskettuun aikaan asti (11.3.), koska hän olisi sitten jo liian iso. Mutta vauva on täysiaikainen tämän viikon perjantaina, että eipä tuo haittaa, vaikka tulisikin pois. Luulin aluksi, että se olisi 26.2. mutta ei, kun se onkin jo tällä viikolla.

Tällainen pakkaus meille tuli muutama viikko sitten.
Tämä on siis tosiaan 2015 vuoden pakkaus, koska tämän vuoden vastaavaa
ei ole vielä julkaistu.

Sitten asiaa kummeista. Olen siis koko ajan ollut siinä luulossa, että tämän lapsen kummeiksi tulee minun sisko ja Murun veli, mutta... Muru nyt vasta sanoi kysyneensä asiaa veljeltään joskus joulun aikaan ja hän oli sanonut, että "kysy minun vaimolta, kun se kummius vähän semmoinen pariskuntajuttu". Mikä vitun pariskuntajuttu? Minun siskosta tulee kummi, mutta ei sen miehestä silti tule. Miksi hänen vaimostaan sitten pitäisi myös tulla? Ja kun suoraan sanottuna, en pidä siitä naisesta, joten en häntä myöskään kummiksi halua. Muru oli sanonut sitten veljelleen, että pakko ei ole alkaa, hän kysyy sitten jotain toista. Ja parempi onkin, kun meni noin vaikeaksi sille hänen veljelleen tuo asia. Kuitenkin haluttaisiin, että toinen kummi olisi mies, kun minun sisko on nainen. 

Rv 35+5 Hermoille käyvät kyselijät

Voin kertoa, että alkaa mennä hermot noihin "joko se on syntynyt"-kyselijöihin. Keskostako ne tästä lapsesta toivoo? Murun kummitäti kysyi jo tammikuussa. Laskettu aika sentään vasta maaliskuussa. Kyllä siitä varmasti sitten ilmoitetaan, kun hän maailmaan on tullut. -.-

Ristiäisten tarjoilut on nyt mietitty ja koristejutut on hommattu. Tykkään, että asiat on mietitty etukäteen ja vauvan kanssa niitä tuskin enää jaksaisi miettiäkään. Nimihän tällä lapsella on ollut jo jostain syyskuusta asti, ennenkuin edes tiedettiin kumpi sieltä tulee. Oli siis nimi molemmille sukupuolille, mutta jostain syystä oli niin paljon vahvempi poikatunne, että sille mietittiin jo kaksi muutakin nimeä ja pojaksihan tätä sitten rakenneultrassa veikattiinkin.

Ristiäisvieraatkin on mietitty jo etukäteen: kummit, heidän perheet ja isovanhemmat, ei muita. Koko muu sukuhan siitä suuttuu, mutta voi voi. Ahdistaa isot juhlat. Ja sitä paitsi ei täällä ole edes parkkipaikkoja vieraille. Kummeiksi ollaan siis ajateltu minun yhtä siskoa ja Murun veljeä. Minun siskohan ilmoitti jo ultraäänikuvan nähdessään, että hänestä tulee sitten kummi. No mikäs siinä sitten.

Niin sanottu linea negra on nyt näyttänyt ilmestyvän tuohon vatsaan, eli ruskea pystyviiva, joka menee navan keskeltä alaspäin. En kyllä tiedä edes miksi sellainen tulee, mutta kun sellainen raskauteen kuuluu, niin ehdin jo ihmetellä, kun mulle ei sitä ole tullut. No, nyt on.

Eilen oli viimeinen perhevalmennuskerta. Aiheena imetys ja vanhemmaksi kasvaminen. Tuo vanhemmaksi kasvaminen-aihe oli kyllä niin yhtä tyhjän kanssa. Jotain itsestäänselvyyksiä se luennoitsija vaan lateli, kuten "perheitä ja perhekokoja on erilaisia". Ihanko tosi?

Rv 35+4 Lääkäriaikaa

Neuvolalääkärissä käyty. Siellä se pikkuinen aukoi suuta eikä sillä kiinnostanut olla paikoillaan. :D Vauva on raivotarjonnassa, eli pää alaspäin. Onneksi, niin ei tarvitse kääntämään alkaa. Kohdun kaula on hieman pehmentynyt, mutta kiinni, niinkuin nyt vielä kuuluukin olla. Eli ei ole synnytystä tiedossa ainakaan vielä. Noin kaksikiloiseksi arvioi se lääkäri sen, mutta en jotenkin yhtään luota tähän näiden laitteeseen, LKS:ssä (Lapin Keskussairaalassa) on paljon parempi ja selkeämpi laite. Täällä annetut arviot on aina heittänyt aika paljonkin verrattuna tuohon Rovaniemen laitteen antamaan arvioon ja täällä se ultralaitekin on niin sumuinen, että hyvä, että erottaa missä on pää ja missä takapuoli.

Lääkäri passitti minut labraan virtsakokeeseen näiden kipujen takia, että poissuljetaan tulehdukset. Toivottavasti nyt ei mitään vakavaa kuitenkaan ole.

Rv 35+3 Joko?

Mulla on tuntunut nyt pari päivää semmoisia menkkamaisia kipuja (+ häpyluuhun käy kipeää, kun kävelee). Vauva on laskeutunut alas kuulemma. En vaan näistä kivuista tiedä mitä nämä on. No, huomenna se selviää lääkärissä, että onko syytä valmistautua synnytykseen vai mitä tämä on. Jos tämä nyt kuitenkin olisi tuolla vatsassa vielä kolmisen viikkoa, tämän kuun loppuun, niin sitten olisi täysiaikainen ja saa minun puolesta tulla. Enää en kuitenkaan uskalla yksin lähteä kauppaan kävelemään. Tänään kävin (matkaa jotain kilometri) ja se paineen tunne tuolla alhaalla oli niin inhottavaa (niinkuin kävelisi keilapallo jalkojen välissä) ja se kipu lantiossa oli niin hirveän tuntoista ja kun nyt eletään tosiaan niitä aikoja, jolloin synnytys voi käynnistyä koska vaan niin parempi, etten yksin kulje.

Kauhea hikka tuolla vauvalla on ollut, ihan joka päivä. Koko vatsa heiluu, kun hän nikottelee.

Meille tuli äitiyspakkaus perjantaina. Koska tämän vuoden pakkausta ei ole vielä julkaistu, saatiin 2015 vuoden pakkaus. Mutta eihän sillä väliä, kattava pakkaus oli.

Huomenna olisi viimeinen perhevalmennuskerta. Aiheena vanhemmaksi kasvaminen. Mitä sitten pitääkään sisällään, sen näkee sitten.

Rv 34+0 Rintakipua

Tänä aamuna kärsin rintakivusta. Makasin sängyssä liikkumattomana puoli tuntia, koska sattui niin paljon, ettei pystynyt liikkumaan. Olin yksin kotona ja se ahdistus alkoi hengenahdistuksella ja jatkui noilla rintakivuilla. Muru meinasi, että tarviiko minut viedä terveyskeskukseen, kun juttelin hänen kanssa puhelimen välityksellä, mutta mitäpä ne siellä olisi voinut tehdä sen enempää kuin minäkään kotona. Rauhoittavaa ne ei raskauden takia olisi voineet mulle antaa ja jos olisi, niin siinäkin tapauksessa olisi ollut turha mennä sinne, koska mulla olisi ollut sitä rauhoittavaa kotona. Nukahdin sitten jossain vaiheessa ja kun heräsin, sitä kipua ei enää ollut.

Asia, josta aiemmin kirjoitin, on selvinnyt. Muru ajatteli, että satuttaa minua, koska mulla on selkä-/lantiokipuja ollut. Mutta ei se (ainakaan mulla) noita hommia estä. Oikeastaan se homma auttoi niihin (ilmeisesti rentoutti).

Rv 33+4 Kipuja ja tulevan synnytyksen pohdintaa

Ei jestas, kun mä säikähdin tänään. Olin olohuoneessa, kun huomasin, että ikkunan takana liikkuu joku tumma, iso hahmo. Avasin sälekaihtimet ja näin ison koiran... tai en. Tarkemmin katsottuna, se ei ollut koira: sarveton poro katseli ikkunasta sisälle. Lapissa koko ikäni asuneena, ei koskaan ennen mikään eläin ole ikkunan takana kurkkinut (pikkulintuja ja oravia lukuunottamatta).

Raskauteen liittyen, mulla on lantion luut aivan kauhean kipeät. Onko nämä nyt sitten niitä liitoskipuja vai mitä? Supistuksia ei ole viime päivinä kuitenkaan ollut. Kävely kengät jalassa ja muutenkin ulkovaatteet päällä on hankaloitunut siinä määrin, että kovin nopeaa ei pysty enää kävelemään, juuri näiden lantion kipujen takia.

Perhevalmennusta on nyt ollut kaksi kertaa. Viime kerralla oli aiheena synnytys. Siellä mulle taisi selvitä synnytysasento, joka mulle ehkä parhaiten käy. Olen jo kauan tiennyt, että minusta ei ole synnyttämään selällään maatessa, sillä aina jos supistus tulee ja satun olemaan makuuasennossa, minun on noustava ylös, en pysty makaamaan enkä edes istumaan. Eli taitaa sellainen puoliksi mahallaan/polvillaan oleminen sängyllä olla mulle paras vaihtoehto. Tosin siellähän niitä sopivia asentoja sitten voi kokeilla. Ensi kuussa mulle kyllä vasta selviää mahdollinen synnytystapa, synnytystapa-arvion myötä. Mutta sekinhän on vain arvio ja voi muuttua (paitsi jos päädytään suoraan keisarinleikkaukseen, mutta toivottavasti ei, parantumisen ja mahdollisen toisen raskauden takia se on kuulemma huonompi vaihtoehto kuin normaali synnytys).

Rv 33+3 Mies ja hänen halut

Haluan kirjoittaa aiheesta, joka on varmasti monelle raskausajalta (ja ehkä sen jälkeenkin) tuttua, miehen haluttomuudesta. Minun mies ei ole koskenut minuun yli kuukauteen ja se loukkaa minua ihan hirveästi. Olen siitä hänelle sanonut, mutta hän toteaa vaan, että "ei ole haluja". Mulla on semmoinen olo, että minun muuttunut olemus (iso vatsa) on siihen syynä. Miehellä itsellä tosin on vielä isompi olematta raskaana, että tuota noin... Ja hän on itse ollut mukana hommaamassa tätä mahaa mulle. Ja sitä paitsi, silloin kun me 3,5 vuotta sitten tavattiin, minun vatsa oli suunnilleen tämän kokoinen kuin se on nyt (laihdutin välissä), joten en ymmärrä mikä on muuttunut siitä ajasta. Muutenkaan ei ole mielialat kovin korkealla, niin tuo latistaa niitä vielä entisestään, ettei hyväksytä sellaisena kuin on. En tietenkään voi tietää kuinka pian synnytyksen jälkeen pystyn seksiin, joten nyt kannattaisi käyttää tilaisuutta hyväkseen, mutta kun ei.

Rv 32+4 Perhevalmennus

Käytiin illalla perhevalmennuksessa, eli ns. synnytysvalmennuksessa. Eipä siellä oikein uutta asiaa tullut, mutta ehkä seuraavilla kerroilla. Nyt oli teemana perheen hampaiden hoito, rentoutuminen (synnytystä ajatellen) ja lantionpohjalihakset. Muru oli sinne lähtiessä kauhean huolissaan, että tuleeko sinne muita isiä ollenkaan. No, oli siellä yksi. Eipä meitä siellä paljon edes ollut, kourallinen. Tietenkin, kun yleensä useamman kerran jo synnyttäneet ei sinne tule, kun tuskin siellä heille uutta asiaa tulee, kun ei meillekään (tai ainakaan mulle) nyt tullut. No, sen verran, että nuo lantionpohjalihasten harjoittamiset tuntui vaikuttava näihin minun selkävaivoihin helpottavasti ja sitten ne hierontatekniikat mitä synnytykseen mukaan tuleva henkilö voi käyttää synnyttävään äitiin.

Olen tässä odotellut äitiyspakkauksen saamisesta päätöstä. Ei ole kuulunut. On mennyt yli kaksi viikkoa, kun sen hakemuksen jätin. Olisi kiva jo saada se, että saa laitettua ne jutut tuonne vauvanvaatelaatikkoon. Ja kun välillä tuntuu, että pysyykö tuo vauva tuolla maaliskuuhun asti. No, nyt on onneksi ollut taukoa supistuksista. Mutta välillä se vauva tekee tuolla jotain semmoista, joka aiheuttaa sen, että tuntuu mahassa sellaista painetta ja jonkunlaista kipua.

Mulla on nyt alkanut olemaan sellaisia ns. sukkapuikkokipuja. Ne, jotka ei tiedä mitä ne on, niin tuntuu kuin joku tökkisi sukkapuikolla tuonne alas. Ei se kauaa kestä eikä käy silleen periaatteessa kipeää, mutta tuntuu inhottavalta.

Väsymyksen seuraksi on  nyt tullut unettomuus. Sille kun sille ei oikein voi mitään. Lukemista ja hengitysrentoutusta kokeiltu, mutta ei auta. Ulkona jos käy, se vaan piristää.

Ja sitten on tämä suru, joka aina öisin vaivaa. Suren edelleen meidän syyskuussa edesmennyttä koiraa. Kyllä sitä vaan nelijalkaista ystävää kaipaa täällä kun yksin on päivät ja joskus vastavuoroisesti yöt, kun Muru on töissä, joko aamu-, päivä- tai yövuorossa. Mutta toisaalta, sitä joutuisi käyttämään ulkona vaikka -35 asteen pakkasella, joita täällä nyt on ollut ja nyt ei tarvitse lähteä ulos sellaisessa säässä, jos ei välttämättä halua (kuka haluaa?). Kuulin yksi päivä kaupassa, kun joku vanhempi nainen sanoi toiselle "me Lapin ihmiset ollaan totuttu näihin pakkasiin". Ai? En mä vaan ole ja olen 27 vuotta Lapissa asunut, mutta en mä täältä silti poiskaan halua. Pakkaset on pieni paha siitä kaikesta muusta mistä tykkään täällä.

Rv 31+2 Suklaapannacotta

Tämä blogi on muuten täyttänyt muutama päivä sitten 4 vuotta. En ole nyt viime aikoina oikein jaksanut keskittyä tähän, ollut kaikenlaista. Minua väsyttää ihan hirveästi ja ahdistaa, johtunee siitä, että olen sitä mielialalääkkeen annostusta pienentänyt.

Minun pallean kohdalla on tuntunut jo jotain viikon ajan kipua, sellaista paineen tunnetta ja lantiossa myös on kipua välillä. Olen pelännyt että se vauva haluaa tulla ulos, mutta ei kai nyt sentään vielä. Huomenna olisi neuvola, siellä kai se selviää mikä siellä on. Hyvin se siellä vatsassa kuitenkin liikkuu. Ehkä se johtuu vaan siitä, jos se painaa jollain raajalla minua.

Eilen oli minun omat synttärit. Sen kunniaksi tein suklaapannacottaa (ohje alempana). Minun vanhemmat oli täällä käymässä ja toi lahjaksi tulostimen ja tietokoneen. Tämä kone (Lenovo-merkkinen) vaan ei oikein ota toimiakseen tuon sormihiiren osalta. Vähän hidas sytytys sillä. Lisäksi, tässä ei ole kuin kaksi usb-paikkaa ja tarvitsen vähintään neljä, jos en viisikin. No, pitää hankkia semmoinen johdolla yhdistettävä usb-porttisysteemi, jossa olisi enemmän noita paikkoja.

2 dl Kuohukermaa
200 g Fazerin Sinistä
2 dl Maustamatonta jogurttia

Päälle:
Valion Luumu-rusinakeittoa
Vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
Kanelia

Ohje:

1. Kaada kerma kattilaan. Kiehauta. Lisää paloiteltu suklaa kattilaan. Anna jäähtyä.
2. Lisää jogurtti jäähtyneeseen suklaa-kermaseokseen. Jaa panna cotta pieniin laseihin tai tarjoilukulhoihin. Anna jähmettyä kylmässä vähintään neljä tuntia.
3. Keitä luumu-rusinakeitto pakkauksen ohjeen mukaan kiisseliksi. Jäähdytä.
4. Lisää kiisseliä annosten päälle haluamasi määrä. Lisää päälle lusikalla hieman vaahdotettua vaniljakastiketta. Koristele kanelilla.

Tämä on siis muunnelma Valion Jouluinen panna cotta-ohjeesta. Siinä oli valkosuklaata, mutta jouluna kun tein sitä, se oli niin imelän makuista, että päätin kokeilla maitosuklaata ja parempaa tuli.

Rv 30+4 Pienoinen säikähdys

Sattui tänään pieni säikähdys. Oltiin Murun kanssa kävelemässä kauppaan ja minähän sitten liukastuin ja kaaduin vatsalleni. Alkoi sattua nivusten kohdalle. Onneksi se meni ohi eikä sen kummempaa sattunut. Vauvakin tuntuu liikkuvan hyvin. Huomenna en ajatellut liikkua sisältä mihinkään. Nytkin oli pakkasta melkein 30 astetta. Pitäisi kai muutenkin ottaa rauhallisemmin tämä loppuaika, niin säästyisi turhilta supistuksilta.

Joulukuusen riisuin tänään, muita joulukoristeitahan meillä ei ollutkaan.

Eilen aloin pienentämään mielialalääkettäni. Pienensin sen siis kokonaisesta puolikkaaksi. Jossain vaiheessa ennen synnytystä se puolikaskin pitäisi vielä puolittaa, ettei vauvalle tule niitä kouristuksia syntyessään, jotka siitä lääkkeestä johtuu. Ei vaan kerralla voi pienentää niin pieneksi annostusta, niin piti vähitellen aloittaa.

Viime perjantaina minun suuhun ilmestyi hirveän kivulias afta. Hain eilen siihen lääkettä. Jotain geeliä, jonka muka pitäisi auttaa, mutta eihän se mitään auta, kun ei mikään geeli suussa paikoillaan pysy. Aiemmin olen tuohon vaivaan käyttänyt Oralmedic-nimistä valmistetta, joka toimii nopeasti ja poistaa kivun ja parissa päivässä koko aftan, mutta sitäpä ei saakaan raskausaikana käyttää. Ostin Apteekista sellaista hammastahnaakin, joka ei sisällä natriumlauryylisulfaattia, joka kuulemma noita aftoja aiheuttaa. No, täytyy sen aiheuttajan kyllä olla jossain muualla, koska olisi kai noita ollut jatkuvasti, jos se hammastahnasta johtuisi. Mulla ei ole ollut aikoihin, nyt vaan yhtäkkiä ilmestyi.

Rv 28+0 Uusi asunto ja raskausajan diabetes

Ollaan muutettu viikko sitten viikonloppuna tänne uuteen asuntoon. Tykkään tästä hirmuisesti. Tämä ei ole kuin 2,5 neliötä pienempi kuin edellinen asunto eikä tuo 2,5 neliötä tunnu kyllä missään. No sen verran joutui tekemään, että hommasin hyllyn dvd:ille, kun edellisessä asunnossa oli enemmän hyllytilaa kahden vaatehuoneen takia. Nyt ei ole kuin yksi vaatehuone.

Mä oon miettinyt. Tämä on rivitalo ja meidän seinänaapurista kuuluu joka päivä useampaan kertaa hirveä huuto. Siinä asuu yksinhuoltaja kolmosten kanssa. Ymmärtäisin, jos ne olisi ne lapset, jotka huutaa, mutta ei, kun se on se nainen, joka huutaa kuin hinaaja. Ja täällä on säännöissä se sama, joka taitaa olla joka paikassa, että yörauha PITÄISI olla klo 22-07, mutta heidän mielestä se ei ilmeisesti heitä koske, koska se nainen huutaa sellä vielä yhdeltätoistakin. Ja se mitä olen miettinyt, on että onkohan se pelkkää huutoa vai tekeekö se nainen muutakin, esim. pahoinpitelee niitä lapsia? Kuului nimittäin yksi yö yhden aikaan lapsen itkua ja huuto "älä!" ja eilen se nainen kuului uhkaavan heittää jonkun niistä lapsista ulos pakkaseen. Ihme, ettei aikaisemmin ole kukaan puuttunut tuohon, naapureista siis. Tai ehkä onkin, mistäpä sitä tietää. Mutta mä ajattelin, että ottaisin kuntaan yhteyttä. Nyt kun olen viikon tuota kuunnellut, niin tuo ei minun mielestä ole normaalia. Ymmärrän, että on hermot kireällä varmasti, kun kolme uhmaikäistä huollettavaa, mutta joku raja sentään.

Saatiin äidiltä tuparilahjaksi tällainen valopuu. Vaikka mä olen sitä mieltä, ettei
mitään tuparilahjoja tarvita ku vasta sitten kun muuttaa OMAAN kotiin eikä mihinkään
vuokralle.

Käytiin eilen katsomassa meidän vauvaa ultralla keskussairaalassa. Hyvin se siellä voi. Oli kääntynyt takaisin raivotarjontaan, kun viimeksi, kun ultralla katsottiin muutama viikko sitten, hän oli perätilassa. On kuulemma keskimääräistä pienempi. Edellinen lääkäri sanoi, että se olisi keskimääräistä isompi. Ketä tässä sitten uskoo. No, joka tapauksessa, mulla on raskausdiabetes. Sekin selvisi vasta eilen. Mulle on tähän asti sanottu vaan, että se on vain epäily. Vähän tuntuu, ettei saa syödä oikein mitään. Riisi ja pastakin on kielletty. Kasviksia en syö, en ole ikinä syönyt, paitsi kukkakaalta. En vaan saa alas. Ja vain yhtä hiilihydraattia sisältävää ruoka-ainetta saa syödä aterialla. Huoh. Sitten pitäisi kuulemma omaa painoa saada alas. Painoa on tullut nyt raskauden aikana 14 kiloa ja nyt sitä pitäisi saada pois.

Sen olen huomannut, että mulla on hirveä sokerihimo välillä. Tästä diagnoosistahan se johtuu. No, se loppuu synnytykseen, käsittääkseni, toivottavasti ainakin. Ja välillä taas en tiedä onko mulla nälkä, jano vai se jo mainittu sokerinhimo.

Nyt oli puhetta synnytystavasta ja synnytystapa-arviointi tehdään kai sitten seuraavalla käyntikerralla, eli helmikuussa. Imukuppisynnytyksestä se lääkäri puhui, kun seuraavaa raskautta ajatellen, minulle aiemmin kaavaltu keisarinleikkaus ei ole hyvä vaihtoehto. Kun siis terveydellisistä syistä johtuen ponnistaminen ei ole mulle hyväksi, joten sen takia ehdotti tuota imukuppia, ettei se ponnistusvaihe olisi kovin pitkä.

Rv 26+4 Hermorauniona kohta

Mulla käy hermoon. Käytiin päivällä anopin kanssa viemässä minun paketoimat astialaatikot ja vauvantarvikelaatikot sinne uudelle asunnolle. Nyt mulla on tiskipöytä täynnä astioita, joita siihen nostin. Pitäisi pakata lisää. Mulla vaan tuntuu niinkuin olisin yksin muuttamssa. Muru kyllä kantaa tavaroita, MUTTA EI PAKKAA MITÄÄN. Mulla alkaa käymään selän päälle tuo sanomalehtiin paketoiminen, kun pitää heilua edestakaisin. Kohta tämä on onneksi ohi, viikonloppuun mennessä viimeistään (kunhan saan pakattua nuo, kun ei tosiaan ole ketään auttamassa).

Tuli päivällä postissa itselleni tilaamani joululahja: verenpainemittari. Ei kumma kyllä näyttänyt suuria lukemia, vaikka tätä stressiä tässä on. Verensokerimittaukset sentään heittelee välillä, kuten aiemmin kirjoitin, se taitaa johtua juurikin tästä stressistä, jota siedän huonosti. 

En tiedä onko stressillä osuutta tähänkin, mutta heräsin aamulla taas, kuten useampana muunakin aamuna hirveään supistukseen. Ja tiedättekö mikä mulla ärsyttää? Muru sanoo aina "no minä en voi sinua siinä auttaa". Voipas ja hyvin voikin. Toisi särkylääkkeen ja lasillisen kylmää vettä, mutta ei. Mä kun en sen kipukohtauksen aikana pysty liikkumaan enempää kuin sen verran, että nousen sängystä ylös ja jään siihen seisomaan ja odottamaan, että kipu menee ohi sen verran, että voin itse hakea sen särkylääkkeen. Ihmettelen miten sitä pystyisi sitten synnyttämään makuuasennossa, kun nuo ns. harjoitussupistukset tuntuu ylivoimaisilta siinä asennossa. Oikeastaan seisomisasento on ainoa, jossa ne joten kuten kestää.