lauantai 2. kesäkuuta 2018

Aikuisen seuran puute

Että voi ihmistä ahdistaa. Sanon suoraan, että olen loman tarpeessa. Semmoinen vaikka edes yhden vuorokauden yksinolo-loma olis ihan tervetullut. Tuntuu, että pää hajoaa. Milloin olen viimeksi edes puhunut AIKUISEN IHMISEN kanssa AIKUISTEN JUTTUJA? En muista. Elämä on pelkkää "haluatko jäätelöä? ai et, mitä sitten haluat?" "Syö se ruokas nyt." "Mikä sulla nyt taas on?" "Käy potalla! Et pissaa sohvalle." "Mitä sä teet? Tule tänne. Tule nyt, lähdetään sisälle. NYT LÄHDETÄÄN!" Jep, pojalla on uhmaikä. Lempisanat on "en" ja "ei".

Poika sai päivähoitopaikan elokuusta alkaen, ihanaa! Tätä on odotettu. Laitoin hakemuksen viime vuoden lokakuussa ja vastauksen piti tulla neljän kuukauden sisällä, meni seitsemän pitkää kuukautta. Onneksi päätös oli myönteinen, vaikka en olekaan töissä. Ei näitä hoitajia liikaa ole täällä kotona. Isänsä asuu edelleen toisella paikkakunnalla, koska työ. Ollaan siis edelleen yhdessä, vaikka eri paikkakunnilla asutaankin. Rakastan tuota lasta enemmän kuin mitään, mutta aina ei vain jaksa. Välillä kaipaa vaihtelua, aikuista seuraa.

Edellisessä postauksessani mainitsemani painonpudotus on käynnissä edelleen. Olin sen neljä viikkoa siinä nettiryhmässä ja sinä aikana sain pois 3,7 kg. Nyt niitä kiloja on lähtenyt 5,4 ja jalkoja ei enää särje. Loppui ne säryt itseasiassa sitten, kun paino oli tippunut kolme kiloa. Olo on parempi, kun ei tarvitse särkylääkkeitä syödä lähteäkseen kävelylle ilman kipuja. Mutta vielä on matkaa tavoitteeseen, semmoinen 28 kg vielä. Tai 21 kiloakin riittäisi siihen normaalipainon ylärajaan, mutta pyrin siihen, mitä painoin ennen raskautta, normaali paino sekin.


Aikuisen seuran puute

Että voi ihmistä ahdistaa. Sanon suoraan, että olen loman tarpeessa. Semmoinen vaikka edes yhden vuorokauden yksinolo-loma olis ihan tervetu...