Saako äiti olla masentunut?

Niin, otsikon kysymys, se mulla on pyörinyt mielessä viime aikoina. Olen kamalan väsynyt ja mikään ei kiinnosta. Masennus vaivaa taas. Välillä lapsikin ärsyttää niin, että haluaisi vaan sulkeutua tyhjään, pimeään huoneeseen yksin. Olen toki iloinen lapsestani ja hänen kehityksestään, mutta käy vaan välillä niin hermoon. En ole sanonut tästä kenellekään, kun minusta tuntuu, ettei äiti saa olla masentunut ja aina pitää jaksaa.

Poika (kohta 10 kk) on oppinut nousemaan seisomaan ja ryömii kovaa vauhtia eteenpäin. Heräilee vaan vieläkin jopa tunnin välein.

Ja minun ahdistus on palannut pahempana kuin koskaan. Tämä on jatkuvaa. Koko ajan semmoinen painava kivimöykky rinnassa.

Me ollaan edelleen pojan kanssa minun vanhempien luona samasta syystä kuin aiemmin. En jaksa enkä pysty olemaan lapsen kanssa kahdestaan. Miehen työajat kun on niin epäsäännölliset. Ja vaikka ei olisikaan, en jaksaisi olla lapsen kanssa viikkotolkulla kahdeksan tuntia päivässä kahdestaan tässä väsymyksessä.

Minun mies oli täällä myös nyt joulun. Oli kyllä niin raskas joulu henkisesti, että ajattelin, jos oltaisiin ensi joulu ihan vaan kolmistaan kotona. Jos tuo poika sitten jo olisi vähän helpompi.

Rv 34+0 Rintakipua

Tänä aamuna kärsin rintakivusta. Makasin sängyssä liikkumattomana puoli tuntia, koska sattui niin paljon, ettei pystynyt liikkumaan. Olin yksin kotona ja se ahdistus alkoi hengenahdistuksella ja jatkui noilla rintakivuilla. Muru meinasi, että tarviiko minut viedä terveyskeskukseen, kun juttelin hänen kanssa puhelimen välityksellä, mutta mitäpä ne siellä olisi voinut tehdä sen enempää kuin minäkään kotona. Rauhoittavaa ne ei raskauden takia olisi voineet mulle antaa ja jos olisi, niin siinäkin tapauksessa olisi ollut turha mennä sinne, koska mulla olisi ollut sitä rauhoittavaa kotona. Nukahdin sitten jossain vaiheessa ja kun heräsin, sitä kipua ei enää ollut.

Asia, josta aiemmin kirjoitin, on selvinnyt. Muru ajatteli, että satuttaa minua, koska mulla on selkä-/lantiokipuja ollut. Mutta ei se (ainakaan mulla) noita hommia estä. Oikeastaan se homma auttoi niihin (ilmeisesti rentoutti).

Rv 19+4

Minun kameran uusin (pari vuotta vanha) objektiivi sitten sanoi sopimuksensa vissiin irti. Ei laukea automaattitarkennusasennossa ollenkaan. Voisi tietenkin jostain liikkeestä kysyäkin siitä, mutta minä hätäisenä tilasin jo uuden, samanlaisen tosin, mutta maksoi 40 euroa vähemmän kuin pari vuotta sitten.

Muru toi eilen kauppareissultaan mukanaan tällaista:

Kysyin, että "meinasitko laittaa minut köysiin?" :D Tarkoitus ei sentään ollut se vaan aikoi ripustaa pyykkinarun meidän parvekkeelle, jotta saadaan petivaatteet tuulettumaan.

Tänään on ollut jotenkin tavallista ahdistuneempi olo jostain syystä. Rintaan pistää, kun ei pysty hengittämään kunnolla ahdistuksen takia ja sekös vasta ahdistaakin, kun oikein mitään ei voi tehdä, muuta kuin odottaa, että se menee ohi. Sinä aikana, kun se kipukohtaus on, ei kykene liikkumaan.

Rv 18+5

Minua ahdistaa ja uni ei tule. Toisaalta taas väsyttää niin paljon, että mitään ei jaksa. Ja sitten on tämä masennus, voi jösses. Mainitsin jo, että mitään ei jaksa, mutta mikään ei myöskään kiinnosta. Tänään tulee päivämäärän mukaan kuukausi siitä, kun minun rakas ystävä, koira nukkui ikiuneen. On niin ikävä, että hajoan. En jotenkin osaa näyttää tätä surua edes Murulle ja suren näin öisin yksin, kun hän nukkuu.

Kuun lopussa meillä on rakenneultra, niin ajattelin sieltä tullessa jäädä välille, siis lapsuudenkotiini muutamaksi päiväksi. Koen tarvetta saada vähän muutakin seuraa kuin tuo minun mies tai anoppi ja appiukko. Muita en täältä tunne ja olen vähän huono tutustumaan. Ja missäpä sitä tutustuu, kun en käy missään muualla kuin kaupassa ja neuvolassa. Niin joo ja sainhan mä sinne mielenterveystoimistoonkin varattua ajan, mutta sitä aikaa ei ole vielä ollut, se on vasta viikon päästä torstaina.

Asiasta toiseen: mulla on aina aamuisin nenän limakalvot aivan sairaan kuivat. En tiedä onko tuolla makuuhuoneessa sitten jotenkin kuiva sisäilma vai mistä johtuu.

Vauva liikuskelee aina välillä. Tuntuu sellainen tönäisy/muljaus vatsassa. Kuuntelin illalla sydänääniä kotidopplerilla ja hyvin ne kuului. Yritin Muruakin saada kuuntelemaan, mutta ette arvaa mitä hän vastasi. "Olen minä ne jo kuullut". Just. Että kerta riittää ilmeisesti hänelle. Nyt ne kuuluu kyllä todella paljon selvemmin kuin silloin viikkoja sitten kun hän viimeksi niitä kuunteli, mutta ei sitten, kun ei kerran kiinnosta. Mutta minut se sai surulliseksi. Ja välillä kun haluan puhua jostain vauvaan liittyvästä asiasta tai haluan selventää jotain siihen liittyvää, niin Muru vastaa vaan "joo, tiedän" ja se keskustelu jää siihen. Kenelle muulle mä puhuisin kuin raskauden toiselle osapuolelle, koska minun harvoilla kavereilla ei ole lapsia eivätkä he niistä ymmärrä tai ole kiinnostuneita. Olen siis aivan yksin näiden mietteidenkin kanssa.

Helpotusta odotellessa

Ette arvaa kuinka mä odotan tiistaita. Pääsee helvettiin täältä. Tästä jatkuvasta ahdistuksesta ja paineesta. Painetta ja ahdistusta aiheuttaa tosiaan äiti, joka huutaa mulle joka ikinen päivä ja syyttää milloin mistäkin. Toisaalta kotiinhan minä olen menossa. Jos mulla on Murun luokse avain, niin eikö se silloin ole minun toinen koti? 

Huomenna pitäisi mennä käymään shoppailureissulla toisella paikkakunnalla, kun eihän täältä meidän tuppukylästä mitään löydy. Pitäisi siis löytää sellainen kevyt takki/ulkoilupuku. Viime vuoden 38-numeroinen/M ei oikein enää istu (minun nykyinen koko on 34/XS).

Mustin tiskivuoro. Tein jauhelihapihvejä ja taikinakulho meni koiran
tiskattavaksi. Ja älkää käsittäkö väärin: kulho meni tuon jälkeen vielä
tiskikoneseen, ei me sentään koiraa ainoana tiskikoneena käytetä. :D

Mä olen nyt pari yötä lukenut Leena Lehtolaisen romaania nimeltä Väärän jäljillä. Se on kymmenes Maria Kallio-romaani ja olen ihan koukussa. Pakko saada tietää lisää. En ole aikaisemmin lukenut kuin yhden Maria Kallio-romaanin (Kuolemanspiraali), mutta kun halvalla sain, niin ostin tuon sitten (sain vitosella uutena tuon kirjan kirjakaupan alennuksesta).

"Sitä paitsi minä hylkään aina edellisen, 

koska en halua joutua kaksinnaimisesta linnaan. 

Sitä paitsi yhdenkin kanssa tulee jo hiki."

-Professori Uuno D.G. Turhapuro-

Itsetunto läjässä

On se kiva, kun joka päivä haukutaan ihan lyttyyn. Nostaa itsetuntoa todella (NOT!). Äitini toimii näin minua kohtaan. Mulla haluttaa vaihtaa maisemaa tällä sekunnilla. Niin, että kiitti v*t*sti tästäkin päivästä. No, onneksi tiistaina pääsee pois muutamaksi päiväksi. Olen siis menossa Murun luokse. Kyllä sitä syliä jo kaipaakin. Viimeksihän mä tosiaan lähdin sieltä oman päähänpistoni takia hätäpäissäni hetken mielijohteesta.

Viime yö meni taas valvoessa. Luin kirjaa monta tuntia. Olin kuitenkin aamulla niin väsynyt, etten jaksanut lähteä salille, vaikka olin niin suunnitellut.

"Aijai, että osaa naiset olla yksinkertaisia.
No, sen takiahan niitten kanssa naimisiin mennäänkin."

-Professori Uuno D.G. Turhapuro-

Alkoholi - ystävä tai vihollinen, ihmisestä riippuen

Katselin illalla Mentalisti Noora Karma-ohjelmaa. Ihan mielenkiinnosta katsoin, kun minua on aina kiinnostanut kaikki yliluonnollinen ja mahdottomalta kuulostava ja täytyy sanoa, että katson kyllä toistekin. En tiedä uskoako vai mitä, mutta vaikea sitä on olla uskomatta, kun omin silmin näkee, vaikkakin tv:stä.

Kävin eilen baarissa ja otin pitkästä aikaa yhden drinkin. Maistui hyvältä, mutta se ei tehnyt mulle hyvää. Vaikka otin vain yhden, minun ajatukset alkoi harhailla. Olin kuin toisessa maailmassa: tiesin olevani baarissa, mutta tuntui kuin leijuisin sen baarin yläpuolella ja katsoisin kaikkia sieltä. Muutenkaan ajatukset ei olleet oikein selkeitä. Minun masennus tuntuu olevan syventymässä ja paniikkikohtaukset lisääntyy, niin alkoholi ei nyt sovi. No, muistanpa taas.

Puuh, ahdistus

Puhalluttaa, syvään. Ahdistaa niin, ettei oikein tiedä mitä tässä tekisi. Olin menossa jo muka nukkumaankin, mutta ei siitä tullut mitään, niin avasin tietokoneen uudelleen. En oikein tiedä mikä tämän taas aiheuttaa. Toisaalta äiti vihjaili taas päivällä, että olen kelvoton. Kaikki tuntui olevan minun syytä. Varmaan minun syntymäkin on minun omaa syytä. Kai se olisi parempi, ettei minua olisi olemassa ollenkaan.

Kuva ei liity aiheeseen mitenkään, mutta senkun vaan laitoin kuvan
viime kesältä, kun sattui silmään.

 "Tänään alkaa viikon pitunen lounas."

-Lottovoittaja UKK Turhapuro-

What a feeling?

Tapasin naapurin aivan ihanan 12-viikkoisen karvaisen vauvan. Meidän Musti ei vaan taitaisi tykätä, jos meille uusi koira tulisi, kun se on mustasukkainen jo siitä, jos suon jollekin ihmiselle enemmän huomiota kuin hänelle.

Tuosta koiravauvan tapaamisesta huolimatta mieli on matala. Muru on ilmeisesti taas muuttanut mieltään minun suhteen. Miksi? Miksi sen pitää kiusata minua? Ja miksi mä olen niin tunneihminen, etten pysty laittamaan tunteitani jäähylle jonkun napin painalluksella? Olin suunnitellut, että olisin mennyt käymään siellä ensi viikon alussa, mutta en tiedä kun tämä meni taas tällaiseksi. Suoraan sanottuna: VITTU! Minun lempiyöpaita jäi sinne viimeksi. :/ Mä haluan sen takaisin. Ei vaan oikein viitsi yhtä yöpaitaa lähteä sieltä bussilla hakemaan.

Haluttais vaan mennä sänkyyn, vetää peitto korville ja unohtaa koko muu maailma muutamaksi päiväksi. Siis se ihminen kyllä tietää kuinka herkkä olen, niin miksi pitää tahallaan kiusata ja aiheuttaa ahdistusta? :( Ja vasta muutama päivä sitten sanoi, että HALUAA aloittaa minun kanssa alusta. Mihin se halu katosi?

Kuntoilua

Jumppasin eilen zumbapainoilla ja Selättimellä. En tiedä johtuuko tämä siitä, mutta nyt vasempaan kylkeen on pistänyt koko päivän. Tosin syy voi olla tässä ahdistuksessakin. Koko ajan on tauotta ahdistunut olo.

Kun olen laihtunut, niin hauiksissa on iho alkanut vähän löystyä. Pitää tehdä asialle jotain ennenkuin menee kovin pahaksi.

Painoa on nyt lähtenyt 11,7 kg. Ei ole enää pitkä matka tavoitteeseen (-15 kiloa). Mutta ajattelin vielä senkin jälkeen pari kiloa pudottaa, että on sitä "lihomisvaraa".

Energiahoito, osa 1

Mulla on jo pidemmän aikaa ahdistanut päivittäin ja jatkuvasti. Minun henkilökohtainen hyvinvointiohjaajani tekee myös energiahoitoja. Se auttaa (ainakin esitteen mukaan) muun muassa paniikkihäiriöoireisiin. Kävin kyseisessä hoidossa tänään ensimmäistä kertaa. Hoitokertoja on kolme (yksi kestää tunnin). Katsoo sitten niiden jälkeen kuinka vaikuttaa. Hoito toimii siten, että huoneessa soi hiljaisella musiikki, menen selälleen makaamaan hoitopöydälle ja hoitaja pitää käsiään minun kehon eri osien päällä ja vaihtelee käsien paikkaa välillä.

Alussa, kun hän piti käsiä pääni yläpuolella (ei siis tässä vaiheessa koskenut minuun), mulla alkoi ahdistamaan. Sitten, kun hän laittoi kätensä pääni alle (tässä vaiheessa kosketti minua), päätäni alkoi särkeä. Rentoutua en osannut kuin vasta suunnilleen hoidon puolivälissä.

Tuntemukset jälkikäteen: Enää ei ahdista niin voimakkaasti, mutta jollain tavalla kuitenkin. Olo on aika voimaton, käsistä varsinkin, vaikka en tehnyt muuta kuin makasin.

Masentelua

Ahdistus jatkuu enkä edelleenkään osaa sanoa, kummasta johtuu, paniikkikohtauksesta vai keuhkokuumeen jälkeisistä hommista. No, taas otettu kuitenkin molempia lääkkeitä. Masennuksen peikkokin meinaa hiipiä taas jostain. Se on tämä, kun on viikkokausia ollut näkemättä tuttuja ihmisiä (Murua lukuunottamatta <3) ja ollut vaan kotona. No, tein vähän piristystä itselleni:

Kermavaahtoa ja tuoreita mansikoita.
Niin ja siis minähän sekoitin nuo keskenään,
mutta kuvassa näyttää paremmalta ennen sekoitusta.

Vaikeaksi menee

No niin, nyt mä en enää tiedä, mistä erottaa keuhkokuumeesta toipumisesta johtuvan hengenahdistuksen ja paniikki- ja ahdistuskohtauksesta johtuvan hengenahdistuksen. Sitä vaan mietin, että pitääkö ottaa inhalaattorista hengitettävää lääkettä keuhkokuumeoireiden hoitoon vai rauhoittavaa paniikkikohtauksen lieventämiseen? Oi voi... Inhalaattorista olen kuitenkin jo tunti sitten ottanut, että olisko tämä sitten paniikkikohtaus? Voihan sitä aina testata rauhoittavaa(kin). Tuntuu niin tukehtuvan taas.

Ihan *piip* päivä

Vähän huono olo. Pettymystä taas siihen yhteen ja samaan ystävään. Jättänyt taas kertomatta mulle oleellisia asioita. Mulle tuli taas ihan fyysisesti huono olo tuon pettymyksen takia. Ruokahalukin katosi tuon mukana. En suoraan sanottuna osaa sanoa, mitä mulle kuuluu tänään. Ei jaksa ajatella tämän tämänpäiväisen homman takia. Huono päivä.

Tuli taas valvottua viimeyönä puoli viiteen asti. Itkin monta tuntia, kun oli vaan niin paha olla ja en oikein tiennyt, mitä tehdä. Olin vaan niin yksin ja on ikävä jotakin sellaista, jota ei edes ole. Miestä. Ei mulla mikään kiire ole, mutta jotenkin vaan tuli eilen sellainen paha mieli ja huonommuuden tunne siitä, että on yksin.

Piti ottaa tällä kertaa ihan rauhoittavakin, kun koko päivän olen vaan huokaillut ahdistuksen takia.

Ps. Huomasin tuossa just, että vanupuikkopaketissa on parasta ennen-päivämäärä. Mitähän helkattia... Tuskin ne sentään pilalle menee.

Deittailusta

Eilen otti yhteyttä yksi mies deittisivun kautta. Oli laittanut puhelinnumeronsa ja laitoin siihen numeroon eilen viestiä. Tämä mies otti sitten yhteyttä vasta tänään. Hitaat hoksottimet vissiin, eli ei ollenkaan mun tyyppiä. Lisäksi on kuulemma vasta eronnut. Eiiiih! Eronneet ja karanneet juoksee perässä. Missä ne villit ja vapaat miehet on? Kysyn vaan... :O Ei kuukausi sitten eronnut ole vielä voinut päästä yli exästään ja sen kyllä huomasi. Tämä mies puhui joka välissä siitä exästään. Joo, jokaisella on menneisyytensä, mutta tuo on jo vähän liikaa, että koko ajan puhuu siitä entisestä elämästään.

Mies olisi halunnut, että olisin tullut hänen luokseen (asuu toisella paikkakunnalla) heti huomenna, koska hän "ei ole tottunut olemaan sinkkuna näin pitkää aikaa". Kuukausiko pitkä aika? huhhuh. Mulla on niin huonoja kokemuksia tuollaisista hätiköidyistä tapaamisista. Haluan tutustua ensin vaikka puhelimen välityksellä ja katsoa, millainen ihminen mahtaa olla kyseessä enkä rynnätä suinpäin treffeille. Ahdistavaakin tuollainen hätiköiminen ja painostaminen tapaamiseen on. Mikä kiire tässä on? Muutenkin tuli sellainen olo, että hänellä on pakkomielle löytää joku, ihan kuka tahansa nainen heti nyt.

Uusi hieno (huono) harrastus

Olen aloittanut uuden "harrastuksen". Tämä on vaan vähän huono harrastus sairauksieni (masennus, paniikkihäiriö) takia, nimittäin juominen. Tulee käytyä lähes joka viikonloppu baarissa ja siellä tulee otettua, ei nyt humalaan, mutta muutama kuitenkin. Ennen en juonut juuri koskaan ja nyt on yhtäkkiä tullut tällainen, että joka viikonloppu on mentävä ja jos en mene, juon kotona jonkun verran.

En vaan osaa sanoa, miksi tuosta on tullut tapa. Kai tuo baareissa käyminen ainakin johtuu siitä, että kuvittelen tapaavani siellä ihmisiä. Sitten parin tunnin päästä huomaan, etten taaskaan tavannut ketään (olen ujo ja olen huono tekemään aloitetta tutustumisessa), alkaa väsyttää ja lähden jo varhaisessa vaiheessa kotiin. Kotona sitten alkaa ahdistaa ja tulee mieleen kaikenlaisia ikäviä ajatuksia, ihan hengen riistämisestä lähtien. Lisäksi myös noita edellisessä blogipäivityksessäni kirjoittamiani läskikriisejä.

Viime aikoina on tullut noita itsemurha-ajatuksia ihan selvinpäinkin mieleen. Pelottaa vaan, jos epäonnistuu siinä ja jää jotain elinikäisiä vaivoja (lääkkeistä). Pari vuotta sitten olin hoidossa psykiatrisella osastolla viikon juuri itsemurhayrityksen takia, mutta ei se ollut oikein minun paikka. Liikaa sääntöjä, eli sinne en enää halua. Viime aikoina alkanut vaivaamaan myös muutama vuosi sitten todettu yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, eli voi ahdistaa päivittäin ilman varsinaista syytä.

Kai mä ajattelen tuolla juomisella pakenevani tuota jatkuvaa ahdistusta. Hetkenhän se auttaa, mutta ei sen kauempaa.

Joo, tulipa taas pitkä teksti, huhhuh.

A niinkuin ahdistus

Kävin tuossa päivällä ensimmäistä kertaa uudessa paikassa olevassa mielenterveystoimistossa. Vanhassa paikassa on remontti ja tämä on väliaikainen paikka. Alkoi ahdistaa sinne mennessä, kun en ollut varma, löydänkö sitä paikkaa enkä kehtaa kysyäkään keneltäkään. Ihan hyvin kuitenkin löysin sinne. Muutokset on pahimpia paniikkihäiriöiselle, kun sitä jännittää sitten ja alkaa ahdistaa.

Itseasiassa minun terapeuttini kysyi, haluanko jatkaa käyntejä siinä paikassa, että onko viihtyisä vai haluanko odottaa siihen, kun he muuttavat takaisin sinne vanhaan paikkaan. Ei oikein minun tilanne salli sitä, että odottaisin mitään heidän takaisin muuttoansa. Ja ihan viihtyisä se paikka oli. Samantyyliseksi olivat saaneet tämän väliaikaisen paikan kuin millainen se varsinainen paikkakin on.

Nyt on sitten ahdistus menossa. Ilmeisesti minun ahdistuneisuushäiriö nostaa taas päätään. Tai mikä yleistynyt ahdistuneisuushäiriö onkaan varsinaiselta nimeltään. Eli sellainen, että ahdistaa, vaikka ei varsinaista syytäkään ole. Tosin nyt on kyllä ollut kaikenlaista, kuten tuo minun aikaisempi blogipäivitykseni. Ja sitten tuli tuolla muualla netin syövereissä sellaista seksuaalisesti häiriköivää viestiä.

Elämän häiriötekijöitä

Kyllä ne jotkut sitten kehtaa! Laitoin tälle miehelle, josta olen puhunut, keskiviikkona viestiä Fb:n kautta, että tiedän mitä peliä hän pelaa. Nyt oli sitten illalla (vasta!) tullut viesti, että voisinko tarkentaa, mitä peliä hän pelaa. Tyhmänä hän minua vissiin pitää, kun olen nähnyt ne kaikki viestit, mitä hän alaikäiselle sukulaistytölleni kirjoitti samaan aikaan, kun mä odottelin hänen vastaustaan viesteihini. Saa nyt maistaa omaa lääkettään, eli miltä tuntuu, kun viesteihin ei vastata. Toisin sanoen en aio vastata hänelle tuohon kysymykseen.

Torstai-iltana luin Iltalehden sivuilta raiskauskertomuksia ja tuli taas se oma kokemukseni mieleen. Siitä alkoi ahdistus, joka oli sellainen, että oikein keuhkoihin sattui, kun hengitti. Ja mulla ei siis ole nyt mitään yskää tms. eli ihan paniikkikohtauksesta johtui. Ensimmäisenä tuli mieleen, että päivystykseen menisin, mutta mitäpä se hyödyttää, kun ne lyö siellä vaan kouraan samanlaisen rauhoittavan pillerin, jollaisia mulla on kotonakin. Eli ihan sama ottaa sellainen kotona ja olla menemättä tk:een häiritsemään hoitajia.

Ahdistus pahan mielen kera

Ahdistaa, taas. On tullut taas mieleen se kahden vuoden takainen raiskaus. :´( Yritin sanoa pahasta olostani tälle miehelle, josta olen kirjoittanut, mutta ei hän reagoinut siihen mitenkään. Ei sanonut juuta eikä jaata. En siis tuosta raiskauksesta (kamala sana) hänelle puhunut mitään. En ole varma, olenko edes kertonut hänelle tuosta tapauksesta. Pitää joku kerta kysyä. On kuitenkin tullut taas sellaisia ikäviä ajatuksia, ettei oikein meinaa jaksaa tätä elämää.

Siskolleni laitoin eilen viestiä, että onko hän tänään lähdössä sinne Frederikin keikalle. En saanut vastausta. Pitää tänään kysyä uudemman kerran.

Vanhojen muistelemista

Kirjoitin tarinani tuonne tämän blogini välilehteen. Tuli ihan hirveän paha olo (henkisesti) sitä kirjoittaessani ja alkoi ahdistaa. Tuo vanhojen ikävien asioiden muisteleminen vaikutti minuun vahvasti. Mutta nytpä se on tehty. Olen tämän illan kuunnellut kaikkia surullisia biisejä eikä ne todellakaan oloani parantanut. Mutta omapa oli valintani kuunnella niitä.