Uusi hieno (huono) harrastus

Olen aloittanut uuden "harrastuksen". Tämä on vaan vähän huono harrastus sairauksieni (masennus, paniikkihäiriö) takia, nimittäin juominen. Tulee käytyä lähes joka viikonloppu baarissa ja siellä tulee otettua, ei nyt humalaan, mutta muutama kuitenkin. Ennen en juonut juuri koskaan ja nyt on yhtäkkiä tullut tällainen, että joka viikonloppu on mentävä ja jos en mene, juon kotona jonkun verran.

En vaan osaa sanoa, miksi tuosta on tullut tapa. Kai tuo baareissa käyminen ainakin johtuu siitä, että kuvittelen tapaavani siellä ihmisiä. Sitten parin tunnin päästä huomaan, etten taaskaan tavannut ketään (olen ujo ja olen huono tekemään aloitetta tutustumisessa), alkaa väsyttää ja lähden jo varhaisessa vaiheessa kotiin. Kotona sitten alkaa ahdistaa ja tulee mieleen kaikenlaisia ikäviä ajatuksia, ihan hengen riistämisestä lähtien. Lisäksi myös noita edellisessä blogipäivityksessäni kirjoittamiani läskikriisejä.

Viime aikoina on tullut noita itsemurha-ajatuksia ihan selvinpäinkin mieleen. Pelottaa vaan, jos epäonnistuu siinä ja jää jotain elinikäisiä vaivoja (lääkkeistä). Pari vuotta sitten olin hoidossa psykiatrisella osastolla viikon juuri itsemurhayrityksen takia, mutta ei se ollut oikein minun paikka. Liikaa sääntöjä, eli sinne en enää halua. Viime aikoina alkanut vaivaamaan myös muutama vuosi sitten todettu yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, eli voi ahdistaa päivittäin ilman varsinaista syytä.

Kai mä ajattelen tuolla juomisella pakenevani tuota jatkuvaa ahdistusta. Hetkenhän se auttaa, mutta ei sen kauempaa.

Joo, tulipa taas pitkä teksti, huhhuh.

Nyt riitti!

Nyt mulle riitti! En jaksa enää. En ole moneen päivään syönyt mitään (ruokahalu on mennyt). Ja tänään sitten olisin käynyt isän kanssa kaupassa, mutta tuli pari muuttujaa. Isä alkoi haukkumaan minun ruuantekotapaani. Päätin sitten jatkaa syömättömyyttäni. Tuntuu siltä, ettei jaksaisi jatkaa tätä p*skaa elämää. Itsetuhoisuutta ilmassa. On niin paha olla ja olo on sekava, kun en oikein tiedä, mitä tekisin. Kaikki tuntuu jättäneen juuri silloin, kun heitä (läheisiä) eniten tarvitsisi. Niin ja heille on niin vaikea puhua näistä mielenterveydellisistä asioista, kun eivät he oikein tunnu ymmärtävän, ettei tämä ole mikään hetkessä ohimenevä pahan olon tunne.

Kävin viime viikolla psykogin vastaanotolla, mutta ei siitä oikein tuntunut olevan apua. Puhuin kyllä kaikesta, pahasta olostani ja silleen, mutta ei hänestä oikein apua siihen ollut.