tiistai 27. joulukuuta 2016

Saako äiti olla masentunut?

Niin, otsikon kysymys, se mulla on pyörinyt mielessä viime aikoina. Olen kamalan väsynyt ja mikään ei kiinnosta. Masennus vaivaa taas. Välillä lapsikin ärsyttää niin, että haluaisi vaan sulkeutua tyhjään, pimeään huoneeseen yksin. Olen toki iloinen lapsestani ja hänen kehityksestään, mutta käy vaan välillä niin hermoon. En ole sanonut tästä kenellekään, kun minusta tuntuu, ettei äiti saa olla masentunut ja aina pitää jaksaa.

Poika (kohta 10 kk) on oppinut nousemaan seisomaan ja ryömii kovaa vauhtia eteenpäin. Heräilee vaan vieläkin jopa tunnin välein.

Ja minun ahdistus on palannut pahempana kuin koskaan. Tämä on jatkuvaa. Koko ajan semmoinen painava kivimöykky rinnassa.

Me ollaan edelleen pojan kanssa minun vanhempien luona samasta syystä kuin aiemmin. En jaksa enkä pysty olemaan lapsen kanssa kahdestaan. Miehen työajat kun on niin epäsäännölliset. Ja vaikka ei olisikaan, en jaksaisi olla lapsen kanssa viikkotolkulla kahdeksan tuntia päivässä kahdestaan tässä väsymyksessä.

Minun mies oli täällä myös nyt joulun. Oli kyllä niin raskas joulu henkisesti, että ajattelin, jos oltaisiin ensi joulu ihan vaan kolmistaan kotona. Jos tuo poika sitten jo olisi vähän helpompi.

tiistai 13. joulukuuta 2016

Unikoulusta

No niin, nyt on käyty unikoulussa ja kyllä täytyy sanoa, etten suosittele kenellekään. En ainakaan tätä paikkaa. Käytiin siis Lapin ensi- ja turvakodilla. Se koko homma oli niin turha kuin olla ja voi, ei mitään apua. Mentiin sinne viime viikon maanantaina 5.12. ja lähdettiin pois jo keskiviikkona 7.12.

Juttuhan meni näin: Me mentiin sinne sillä odotuksella, että saataisiin apua pojan nukkumiseen. Ja siellä sanottiin, että hoidan itse poikaa öisin meidän huoneistossa, mutta tarvittaessa saan apua hoitajalta. Ekana yönä mulla oli oma puhelin käytössä, jos tarvitsen apua, mutta en jotenkin ujouteni takia saanut aikaiseksi soittaa tai se tuntui jotenkin hoitohenkilökunnan vaivaamiselta. Öisin ei ollut kuin yksi hoitaja, joka hoiti sekä ensi- että turvakodin (ovat eri kerroksissa). Me oltiin ensikodin puolella, jossa ei muita asiakkaita nyt ollutkaan.


Seuraavana yönä mulla oli sitten käytössä itkuhälytin, jolla sain tarvittaessa apua. Yöllä en tarvinnut apua, mutta aamulla olisin tarvinnut pojan pukemisessa. Hän on aikamoinen rimpuilija, että häntä on vaikeaa yksin pidätellä putoamasta sylistä/sängyltä ja hankalaa siis pukea siinä samalla. Sanoin itkuhälyttimeen, että "tulisitko käymään". Ketään ei tullut. Kävin katsomassa käytävällä ja yleisissä tiloissa, mutta ei siellä ketään ollut. Kysyin myöhemmin, oliko hälyttimessä joku vika vai mikä oli, kun ketään ei ollut tullut, niin vastaus oli "ai se oli kutsu? Kuulin kyllä, mutta ihmettelin mikä se oli." Just. Ja sama homma, kun minun olisi tarvinnut omat aamulääkkeet ottaa: ei ketään missään, että olisivat sen ajan voineet katsoa pojan perään, että olisin lääkkeeni saanut ottaa ajallaan. No, ne tuli sitten otettua milloin mihinkin aikaan päivästä kerkesin.

He puhuivat monesti tassuttelu-unikoulusta, mutta en saanut konkreettista näytöstä siitä mitä se on käytännössä - edes pyytämällä.

No, sitten, kun poika piti ulos saada, pyysin uudelleen, ihan kasvotusten apua siihen pukemiseen. Hoitaja tuli, mutta hän vain katsoi, kun yritin kaikin voimin pukea rimpuilevaa lasta ja yritin samalla estää häntä putoamasta sylistä. Ei siis ollut mitään apua hänestäkään. Se oli viimeinen niitti ja sanoin pojalle, että eiköhän me lähdetä pois ja niin lähdettiin. Jäi vähän rahastuksen maku.

Uudet Muumit on...

Katselin tuossa muutama päivä sitten Muumien metkut-nimisen dvd:n. Sisältää siis kolme Suomessa ennen julkaisematonta Muumi-jaksoa. Ne (tai ...