torstai 28. helmikuuta 2013

"Jos haluut sitä miestä, niin haluu sitä miestä, ota kiinni ja pussaa..."

Oi, oi. Ihanaa. Miten voikin olla niin, että on kauhean väsynyt ja kun tapahtuu jotain mukavaa, ei enää yhtäkkiä olekaan niin väsynyt. Kävin tänään siellä treffeillä ja jäi kyllä erittäin hyvä fiilis. Leijun vieläkin pilvissä. Eikä tuo otsikko ihan suotta ole tuollainen. Kyllä mä muutaman pusun sain ja siitä tämä leijuminen. :D Ja mikä koomisinta: just sen ekan pusun kohdalla soi soittimesta tuosta biisistä juuri tuo kohta. Huomenna hän aikoi ilmoittaa, mitä mieltä on siitä, että poistanko profiilini treffisivulta vai tarvitsenko mä sitä vielä. Toivon todella, ettei hän aio sanoa, että en ole sitä mitä hän hakee.

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Vipinää kinttuihin

Hahaa, mikä biisi:



Törmäsin biisiin Sonjan blogissa.

Läskeistä puheenollen: nyt on lähtenyt 12,5 kiloa, jee! Enää 2,5 kiloa, niin olen tavoitteessani.

Olen vasta kuukausi sitten ostanut uudet farkut ja ne on nyt jo jäänyt isoiksi, mutta olen kyllä tyytyväinen, että on noin paljon lähtenyt ja ennen kaikkea, että olen itse tehnyt sen (laihdutuksen)! Tosin sehän on sellainen asia, ettei sitä kukaan voi toisen puolesta tehdä, itsellä pitää olla itsekuria ja motivaatiota.

tiistai 26. helmikuuta 2013

Puhdas pöytä

Ihanaa, pääsee aloittamaan puhtaalta pöydältä. Muru (entinen) toi minun tavarat (jotka mulla oli hänen luonaan) tänään, viimein. Menin siitä sitten kauppaan ja itkuhan siinä tuli, kun kaikenlaisia muistoja pulpahti mieleen. Yritin kuitenkin olla niin, ettei muut huomaa. Ei ainakaan kukaan katsonut mitenkään erityisesti, että ei kai ne sitten huomanneet.

Mulla on itseasiassa tällä viikolla treffit yhden tyypin kanssa, joka ainakin puhelimessa ja viestien perusteella vaikuttaa mukavalta. Olen iloinen, ainakin toistaiseksi. :) Saa nähdä sitten, minkälainen tyyppi se loppujen lopuksi on ja tuleeko pettymyksiä.

PS. Luovuin eilen minun vanhasta puhelimesta. Siitä vain lakkasi kosketusnäyttö toimimasta eikä sillä tee enää mitään, kun ei sillä pääse mihinkään, joten vein sen ekoterminaaliin hajotettavaksi. Mulla on siis edelleen minun uusi puhelin takuuhuollossa ja vanha kosketusnäyttöpuhelin oli sunnuntaihin asti käytössä, kunnes se sanoi sopimuksensa irti.

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Voi apua!

Huono tuuri jatkuu. Hirveää! Myin huutonetissä yhden dvd:n ja annoin sille ostajalle vahingossa väärän tilinumeron. Nyt jos se ostaja on maksanut sen, se maksu on mennyt cdon.comille, ei mulle. Mulla hävettää. No, lupasin lähettää sen dvd:n hänelle veloituksetta hyvitykseksi. Vahinko kävi siis siinä, kun en muista tilinumeroani ulkoa ja kopioin sen edellisestä sähköpostiviestistä ja näköjään vahingossa väärän numeron. :/ Väsyneenä ei pitäisi olla koneella ollenkaan.

Tekniikan pirulaiset

Kyllä tämä nykyajan tekniikka on sieltä itsestään! Ostin siis tammikuun alussa puhelimen. Se on ollut yli kuukauden takuuhuollossa ja varapuhelimena on ollut vanha, 2010 ostettu puhelin. Nyt sekin sanoi sopimuksensa irti. Kosketusnäyttö lakkasi toimimasta, eli jumi ilmeisesti lopullisesti. Saapuvaa viestiäkään ei pääse lukemaan, huoh. Pitäisi jostakin kehittää toinen varapuhelin. Muuten voisi olla ilmankin, mutta entä sitten, kun tulee jostain sairaalasta soittoa tai muusta virallisesta tahosta?

lauantai 23. helmikuuta 2013

Rölli ja kultainen avain

Tuli käytyä lähes nukahtamassa elokuvateatterissa. Röllihän on toki lapsille lähinnä suunnattu, mutta kun itse tykkään Röllistä kauheasti hahmona, niin meninpä katsomaan. Ei vaan silti tainnut olla ihan mulle tarkoitettu. Kelloa tuli "muutaman" kerran katsottua. Tosin mä en nykyään jaksa keskittyä oikein mihinkään elokuvaan 20 minuuttia pidempään.

On masennuksen myötä tullut joku jaksamis-/keskittymishäiriö tai mikä onkaan. Ehkä se tv-sarja on kuitenkin enemmän minunlainen. Ne kun ei kestä kuin kymmenisen minuuttia yksi jakso. Ja sitten kun siinä tv-sarjassa ei ole kuin pari hahmoa Röllin lisäksi ja tässä elokuvassa oli vaikka kuinka. Ja kun mä tykkään puuhata jotain muuta samalla, kun katson elokuvaa, eli en katso sitä koko ajan, kuuntelen vaan. Mutta iso plussa siitä, että oli vanhaa tuttuakin mukana, Röllin lauluja: Mauno mato, Kummitusten linna, Omituisten otusten kerho, Vaarallista elämää ja Saara Aallon kauniisti versioima Minne menee, mistä tulee. <3

perjantai 22. helmikuuta 2013

Kuntoilua

Jumppasin eilen zumbapainoilla ja Selättimellä. En tiedä johtuuko tämä siitä, mutta nyt vasempaan kylkeen on pistänyt koko päivän. Tosin syy voi olla tässä ahdistuksessakin. Koko ajan on tauotta ahdistunut olo.

Kun olen laihtunut, niin hauiksissa on iho alkanut vähän löystyä. Pitää tehdä asialle jotain ennenkuin menee kovin pahaksi.



Painoa on nyt lähtenyt 11,7 kg. Ei ole enää pitkä matka tavoitteeseen (-15 kiloa). Mutta ajattelin vielä senkin jälkeen pari kiloa pudottaa, että on sitä "lihomisvaraa".

torstai 21. helmikuuta 2013

Hyvän mielen postaus

Ei nukuta, niin ajattelin tehdä postauksen asioista, jotka saavat minut hyvälle tuulelle. En tietenkään kaikesta mahdollisesta, mutta niistä, mitä nyt keksin.


Suomalaiset komediat (ei Kummelit) saavat minut aina hyvälle tuulelle. Tämä dvd tuli postin mukana. Kissa vieköön on 80-luvulta.


Ripsiväri, minun silmien värille tarkoitettu. Vaikka tuo ei ole vedenkestävä, niin pidän siitä, millaisiksi se tekee silmät. Tuo ne esiin.


En kovin usein lehtiä lue, mutta tämä on lehti, jonka luen kannesta kanteen. Sisältää niin mukaansa tempaavia tarinoita. Tokihan tuo ei ole mikään lasten lehti...


Bert-kirja oli teini-iässä mukavaa luettavaa. Luulin, että vielä nykyäänkin, mutta eipä tuo oikein enää iskenyt. Liian lapsellista tekstiä. No, mutta koska otsikko on "hyvän mielen postaus", niin tämä sai minut joskus vuosia sitten hyvälle mielelle.


keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Hyvää seksiviikkoa!

Eilen alkoi PS:n (Ylen Puoli seitsemän-ohjelman) Seksiviikko. Tänään siellä oli tärkeä aihe, minun 
mielestä naisten ja miksei miestenkin kannalta.

Mulla on Facebookissa yksi kaveri (miespuolinen), josta en viime aikoina ole oikein pitänyt. Hän kommentoi usein tähän tyyliin "ei kiinnosta". Jos ei kiinnosta, miksi edes kommentoida? Esimerkiksi kun linkitin tuon kyseisen jutun "seinälleni", hän kysyi "kuka katsoo sitä paskaa?" (Puoli seitsemän-ohjelmaa). Esimerkiksi minä ja luultavasti moni muukin, kun ohjelma on näinkin kauan jatkunut. Sitten kun sanoin, että kyse ei nyt varsinaisesti ollut siitä ohjelmasta vaan tuosta jutusta, mutta hän jatkoi "ei jaksa edes lukea, kun ei kiinnosta". Niin, miksi sitten vaivautua edes kommentoimaan? Kysyn vaan...

Viime päivät olen lähinnä vaan  katsonut näitä:



tiistai 19. helmikuuta 2013

Kamala tiistai

Energiahoito peruuntui tänään, taas kerran. Hoitajan lapsi on sairaana. Eihän sille toki mitään voi. Ja itsellänikin on ollut tänään kamala olo: oksettanut ja vatsa kipeä, että oikeastaan tuo peruuntuminen tuli "tarpeeseen". En tiedä, milloin uusi aika sitten on, kaipa se hoitaja ilmoittaa.

maanantai 18. helmikuuta 2013

Tarvitsen energiaa!

Minun energiahoito siirtyi tältä päivältä huomiselle. Olisin kyllä tarvinnut sitä nimenomaan tänään, kun nukuin viime yönä huonosti. No, huomenna sitten. Sitten onkin tiedossa energiahoito, osa 2-postaus, huomenna tai ylihuomenna, riippuu olenko kuinka väsynyt huomenna sen hoidon jälkeen.

Mikään ei tunnu menevän niinkuin haluaisi

No niin, meni suunnitelmat taas läskiksi. Exä ei huolikaan minua sohvalleen yöksi ensi viikonloppuna eikä viitsi kuljeskella yötä pitkin teitä. No, säästyypähän rahat, jota sinne olisi taas mennyt tuhottomasti (bussimatkat edestakaisin ja pääsylippu). Ja ensi lauantaina on täällä uusi Rölli-elokuva (se ei ole kuin kahtena päivänä). Menen sitä katsomaan.

Aamupäivällä olisi energiahoito, osa 2. Ehkä se vähän rentouttaa. Ajattelin muutenkin lähiaikoina käydä jossain rentouttavissa hoidoissa, kasvohoidossa, jalkahoidossa tai jossain.

lauantai 16. helmikuuta 2013

"Miksi ihmisen ei anneta syrjäytyä rauhassa?"

Noin kysyi Veli Sikiö tänään Putous-sarjassa. Mulla on menossa oma syrjäytyminen. Ahdistus on astunut taas kehooni. Tarvitsisin jonkunlaista rentoutusta. On mulla kyllä maanantaina energiahoito, osa 2. Ehkä se auttaa.

torstai 14. helmikuuta 2013

Ystis

Voiiii elävä tikka! Tänään olin kylällä kävelemässä, kun tunsin jotain omituista: rintaliivien toinen rinkka oli lähtenyt irti ja valui pitkin minun käsivartta. Noin on käynyt usein viime aikoina. Ärsyttävää! Onneksi on talvi ja takki päällä, niin kukaan ohikulkija ei huomannut. No, sen kun huomasin, menin suoraa päätä kirjastoon, vessaan laittamaan sen rinkan takaisin paikoilleen. Harvemmin sitä kirjaston vessassa vaatteitaan riisuu. :D

Ai niin, hyvää ystävänpäivää!

maanantai 11. helmikuuta 2013

Tekemistä silmille ja korville

Tänään tuli viimein postin mukana Suvin uusin levy, joka on ilmestynyt viime viikon perjantaina. Kirjakaupassa piipahtaessani löysin sen mitä olen jo jonkun aikaa etsinyt:


Levyllä oli (taas) biisejä, joita en ollut ennen kuullut. Yö on aika uusi tuttavuus mulle (Suvin uusin on siis tribuutti Yö-yhtyeelle). Tykkäsin kyllä enemmän edellisestä levystä, Suvin "omista" biiseistä, eli niistä, jotka on hänen omia alkuperäisesityksiä. Vaikka jokaisella levyllä (joululevyä lukuun ottamatta) on ollut yksi Yön biisi (just niitä biisejä, joita en alkuperäisinä ollut koskaan kuullut). Mutta makunsa kullakin. Uusimmalla levyllä on kuitenkin yksi biisi, johon ihastuin Suvin versiona: Pettävällä jäällä, jossa hän laulaa veljensä kanssa.

Kirjaa en ole vielä aloittanut lukemaan, mutta pitihän se hommata, kun elokuvankin jo näin.

Ps. Punnituksessa paino ei ollut noussut, mutta ei se ollut laskenutkaan.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Nurinkurista

Mulla masentaa. Minun paino on vaan noussut sen sijaan, että olisi laskenut ja huomenna on punnitus. Ei nyt kiloa enempää, mutta silti. :( Olen alkanut nyt juomaan enemmän vettä ja sen mukana on tullut tuota painoa. No en tiedä, johtuuko siitä. Nestettä kerryttänyt jostain syystä kehoon ja sitä pitäisi saada nyt pois. Inhottaa ja pelottaa se huominen ja se "kuinkas tämä nyt näinpäin on mennyt?"-kommentti.

lauantai 9. helmikuuta 2013

Joskus etsivä löytää

Mulla on ollut pari vuotta yksi erittäin mieluinen (juhla?)toppi. Muutama viikko sitten huomasin, että se on jäänyt isoksi. Olen jo useamman viikon etsinyt netin vaatekaupoista samanlaista, mutta enemmän nykyistä kokoani vastaavaa. Vaikeaa se oli, kun en muistanut mistä olin sen tilannut. Tänään sitten viimein löysin sen sattumalta yhdeltä sivustolta ja se jos mikä on IHANAA! :) Mulle kun ei kelpaa mikä tahansa (olen todella kranttu), on vaikeaa löytää mitään paitaa koskaan mihinkään tilaisuuteen. Tuo on ollut oikeastaan ainut paita, jonka olen kelpuuttanut juhlatilaisuuksiin.

perjantai 8. helmikuuta 2013

Energiahoito, osa 1

Mulla on jo pidemmän aikaa ahdistanut päivittäin ja jatkuvasti. Minun henkilökohtainen hyvinvointiohjaajani tekee myös energiahoitoja. Se auttaa (ainakin esitteen mukaan) muun muassa paniikkihäiriöoireisiin. Kävin kyseisessä hoidossa tänään ensimmäistä kertaa. Hoitokertoja on kolme (yksi kestää tunnin). Katsoo sitten niiden jälkeen kuinka vaikuttaa. Hoito toimii siten, että huoneessa soi hiljaisella musiikki, menen selälleen makaamaan hoitopöydälle ja hoitaja pitää käsiään minun kehon eri osien päällä ja vaihtelee käsien paikkaa välillä.

Alussa, kun hän piti käsiä pääni yläpuolella (ei siis tässä vaiheessa koskenut minuun), mulla alkoi ahdistamaan. Sitten, kun hän laittoi kätensä pääni alle (tässä vaiheessa kosketti minua), päätäni alkoi särkeä. Rentoutua en osannut kuin vasta suunnilleen hoidon puolivälissä.

Tuntemukset jälkikäteen: Enää ei ahdista niin voimakkaasti, mutta jollain tavalla kuitenkin. Olo on aika voimaton, käsistä varsinkin, vaikka en tehnyt muuta kuin makasin.

tiistai 5. helmikuuta 2013

Vuonna 85...

Kävin katsomassa kyseisen elokuvan tänään. Oli kieltämättä hyvä. Yksi juttu vaan pisti silmään. Ei tainnut ihan 80-luvulla olla Clear bluen raskaustestejä (sori pilkunn*ss*miseni, mutta pisti vaan silmään)...

Tuli tänään postin mukana jotain mahtavaa: Fingerporin kuudes sarjakuva-albumi (mulla on siis kaikki edellisetkin) ja sen kuudennen kirjan mukana oli...

Itse sarjakuvataiteilijan käsinkirjoitettu nimmari
kera Heimo Vesan pään

lauantai 2. helmikuuta 2013

Syitä elämän tietynlaiselle kululle

Sain viimein nukuttua yöllä, mutta unet loppui kesken kolmelta. No, pääasia, että sai nukuttua.

Olen viimein saanut luettua Jonakin päivänä kaduttaa-kirjan. Tajusin sitä lukiessani, mistä minun pelko jäädä yksin, paniikkihäiriö ja masennus todella juontaa juurensa. Koulukiusaamisesta. Siitä, että minut on aina valittu (ehkä paremminkin pakonomaisesti otettu) liikuntatunneilla joukkueisiin viimeisenä, siitä, että ammattikoulussa tein ryhmätyöt yksin. Ja siitä, että minua on pidetty aina muita huonompana ja pilkattu, jos en ole osannut jotain mitä muut osaa. Esimerkiksi en osaa englantia juuri ollenkaan ja ammattikoulussa kuuli hämmästyneitä kysymyksiä "siis etkö sä osaa englantia?!" No, en osaa en. Sanoja sieltä täältä ymmärrän, mutta lauseita en pysty muodostamaan. Matematiikka mulla on heikoin aine. Siitäkin olen saanut kuulla tyyliin "nämähän on ihan helppoja. Miten sä et voi osata?" Se loukkaa.

Minun luokalla ammattikoulussa oli yksi poika, joka etsi minusta epäkohtia koko ajan ja huomautteli niistä. Muistan yhden kerran, kun istuin luokassa kahdestaan hänen kanssaan, selin häneen päin. Hän kysyi multa jotain ja se tuli niin yllättäen hiljaisessa luokassa, että säikähdin ja aloin änkyttää "o-on kai". Tämä toisti "o-on. Opettele puhumaan!"

Peruskoulussa en ollut yksin asian kanssa, meitä oli kolme, joita kiusattiin. Ei fyysisesti, mutta henkisesti, syrjintänä, ihan kuin mulla ammattikoulussa (jossa sitten ikävä kyllä olin yksin asian kanssa).

perjantai 1. helmikuuta 2013

Hullun hommaa

Arvatkaa mitä? Mä tulen hulluksi! En saa nukuttua, edelleenkään. Luen vaan koko yön kirjoja aamuun asti sängyssä ja nousen seitsemältä ylös. Väsyttää kyllä, mutta uni ei vaan tule. :( Missähän vaiheessa mulla napsahtaa päässä? Sitä odotan kauhulla. Pelkään niin paljon, että joku päivä en enää tajua mikä ero on yöllä ja päivällä ja yleensä millään.

Uudet Muumit on...

Katselin tuossa muutama päivä sitten Muumien metkut-nimisen dvd:n. Sisältää siis kolme Suomessa ennen julkaisematonta Muumi-jaksoa. Ne (tai ...