maanantai 17. heinäkuuta 2017

Rentoutusta

Jahas, jotenkin nyt taas jäänyt retuperälle tämä blogin kirjoittaminen. Ei vaan yksinkertaisesti ole ollut aikaa ja sitten kun olis aikaa, väsyttää niin, että mieluummin vaan kaatuu sänkyyn. Mahdollisuus kirjoittaa tätä vain illalla, kun poika nukkuu ja silloin nukkuisi mieluummin itsekin.

Kävin viime viikolla mielenterveystoimistossa lääkärin vastaanotolla ja minun lääkityksen annostusta muutettiin 10 mg:aa suuremmaksi. Syy tähän on useat paniikki- ja ahdistuskohtaukset viikossa. Minulla on uusi keino tuon mörön häätämiseen. Kun minua ahdistaa tai hermostuttaa, turvaudun tähän:


Niin sanottu aikuisten värityskirja, mutta ei mikä tahansa vaan tässä värit määräytyy kuvissa olevien numeroiden ja niille numeroille valmiiksi määriteltyjen värien mukaan. En tykkää niistä "vaan värityskirjoista", joissa saa itse määrätä millä värillä värittää vaan on paljon jännempää, kun ne on etukäteen päätetty ja saa etsiä samoja numeroita kuvasta ja värittää ne samalla värillä ja siirtyä seuraavaan väriin. Mutta kuten kuvasta näkyy, en jaksa keskittyä yhteen kuvaan kerrallaan vaan saatan värittää kolmeakin kuvaa yhtäaikaa.

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Joskus liekki sammuu liian aikaisin

Se on tuo elämänlanka kovin ohut ja voi katketa koska tahansa. Se tuli perjantaina taas todistettua. Minun serkku kuoli yllättäin sairauskohtaukseen 44-vuotiaana. En häntä kovin hyvin tuntenut, sillä tutustuin häneen vasta 2009 hänen äitinsä, siis tätini hautajaisissa. Hän muutti kolme vuotta sitten perheineen takaisin Lappiin parinkymmenen pääkaupunkiseutu-vuoden jälkeen. Vaikka en häntä kauheasti tuntenut, mitä nyt kaupassa tuli törmäiltyä tämän tästä, hän on ollut mielessäni nämä kaksi päivää. Tai lähinnä hänen jälkeensä jäänyt perhe: vaimoke ja neljä alaikäistä lasta, joista kaksi nuorimmaista vasta alle kouluikäisiä. En tiedä miten sitä itse selviäisi, jos tuohon tilanteeseen joutuisi, että mies kuolisi ja jäisi yksin lapsen/lasten kanssa. Mä luultavasti sekoaisin. Niin sitä sanotaan, että kun on lapsia, on pakko selvitä, mutta ei se niin mene. Kaikilla ei pää kestä.

torstai 1. kesäkuuta 2017

Uusia tuulia blogin bannerissa

Vaihdoin blogiin uuden bannerin. Siitä suurkiitos Farrago-blogin Teijalle. Mulla ei ole aikaa eikä taitoa tehdä tuollaisia. Kiva, että jollakin on. Ei meinaa aika riittää tämän blogin kirjoittamiseenkaan. Ei silti, ei minun elämässä kummoisia ole edes tapahtunut.

Poika on oppinut kävelemään ja sohvalle on kiikuttu jo pari kuukautta ahkerasti, eli kiirettä riittää. Ikää hänellä tulee tässä kuussa 1 vuosi ja kolme kuukautta.

keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Mitä on masennus?

Mitä on masennus? Tai oikeammin mitä se mulla on:

* Syyllisyyden tunne
* Huono omatunto
* Huono itsetunto
* Itkuisuus
* Ahdistuneisuus
* Väsymys

* Unettomuus
* Näyttelemistä (että kaikki on hyvin)
* Itsetuhoisia ajatuksia ajoittain
* Välinpitämättömyys
* Materia (jota tulee ostettua itselle lohdukkeeksi: dvd:t ja kirjat on heikko kohtani)
* Herkut, etenkin suklaa

Ainakin näitä minun masennukseen liittyy. Jokaisellahan on tietenkin omanlaiset tuntemukset, masennuksen laadusta riippuen. Mulla on todettu vaikea-asteinen masennus.

Välillä ei tiedä mitenpäin olisi, kun ei voi olla omaitsensä. Pakko teeskennellä esim. äidille, että kaikki on hyvin, kun ei hän ymmärrä yhtään tätä masennusta "koska ei mulla ole koskaan ollut sellaista, niin miten sulla voi olla?" Mietipä sitä. Ja tuota jatkuvaa lyttäämistä kuinka huono olen missäkin, en kestä. Se luhistaa minut.

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Ei unohdu koskaan

Luin viime viikolla Ei unohdu koskaan - henkirikoksen jäljet-kirjan. Tykkään siis lukea tositapahtumiin perustuvia kirjoja, elämäkertoja ja semmoisia. Ihan mielenkiitoinen kirja oli tuo. Siihen on kerätty henkirikoksen uhrien omaisten haastatteluja ja asiantuntijat ovat myös kertoneet omasta puolestaan mitä tapahtuu tuollaisen tapahtuman jälkeen omaisille ja sille rikoksen tekijälle.


Meidän poika kasvaa ja kehittyy. Nyt on alkanut "minä itte"-vaihe. Syö itse lusikalla ja auttaa ei saa. Kävelee tuetta, mutta viime aikoina tuntuu taantuneen, koska konttaaminen kiinnostaa enemmän.

maanantai 8. toukokuuta 2017

Daddy Cool ja Elovena-tyttö

Otsikko voisi tietysti olla jostain huonosti nimellä naamioidusta Fifty shades of Grey-tyyppisestä elokuvasta tai -kirjasta, mutta kyse ei ole nyt siitä.


Olen viime aikoina kärsinyt unettomuudesta (masennus taas puskee läpi) ja ahdistuksesta. Sen seurauksena olen lukenut öisin kirjoja. Viimeisimpinä nuo kaksi yllä mainittua. Jorma Sairasen ja Kalle Kinnusen teos Daddy Cool kertoo tv:n ja elokuva-alan kolmesta vuosikymmenestä 80-luvun lopulta näihin päiviin. Mutta tuo on lähinnä Sairasen itsekehuskelua: kuinka hän on tuonut milloin mitäkin sarjoja Suomeen ja kuinka joku muu (toisella tai samalla kanavalla töissä oleva) ei ollut ymmärtänyt ostaa kyseistä sarjaa ohjelmistoon. Kirjan nimi, mistä se tulee? No, sain sellaisen käsityksen, että se tulee biisin nimestä (josta ilmeisesti Sairanen pitää). Ja samalla varmaan kertoo Sairasen olevan tällainen Mr Cool.

Eilen ahmin yhdessä illassa tuon Elovena-tytön, joka on tämän vuoden Kirjan ja ruusun päivän kirja. Eli oli myynnissä vain kirjan ja ruusun päivänä ja parina päivänä sen jälkeen tai ei oikeastaan myynnissä vaan tuli kylkiäisenä, kun osti mitä tahansa kirjoja vähintään 15 eurolla. Itse tilasin pojalle Puppe-kirjan ja sain tuon mukana. Vaikka tuon luinkin yhdessä illassa, niin ei ollut semmoinen, jonka lukisin toiseen kertaan. Kertoo suomalaisesta kerrostalosta, jonne muuttaa maahanmuuttaja. Osa asukkaista pitää sitä hyvänä asiana ja yksi jopa lähtee oppaaksi Suomi-kierrokselle, mutta osa taas on täysin vastakkaisella puolella ja haluaa maahanmuuttajan pois asuintalostaan.

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Se tunne, kun tunnet olevasi ylimääräinen...

Tiedätte varmaan sen tunteen, kun tulette huoneeseen, jossa on ihmisiä ja he hiljenevät heti, kun te tulette sisään? Sellainen tunne mulla oli tänään. Eilen minun mies lisäsi minut Whatsapp-ryhmään, jonka nimi oli suvun sukunimiset, eli vaikka nyt Korhoset. Yllätyin tästä lisäämisestä, kun en tiennyt koko ryhmän olemassaolosta. Siihen kuului minun miehen lisäksi miehen sisko, miehen veli, veljen vaimo, veljen tyttö, veljen ENTINEN naisystävä, anoppi ja appiukko.

Tänään se sitten alkoi, hirveä polemiikki siitä, että mitä minä teen siinä ryhmässä. Tätä päivitteli anoppi sanalla ylimääräinen. Se mä heidän suvussaan ilmeisesti olen. No, sanoin poistuvani ryhmästä, jos en siihen kuulu ja niin poistuin. Mutta siis anopin mielestä hänen poikansa entinen naisystävä kuuluu heidän sukunimellään varustettuun ryhmään, mutta minä en. Enhän mä olekaan kukaan muu kuin hänen poikansa tuleva vaimo ja toisen lapsenlapsensa äiti. Tuli semmoinen olo, että tulin paikkaan, jossa he oli saaneet puhua (muun muassa minusta) paskaa niin paljon kuin haluaa ja nyt kun minä tulin paikalle, he ei enää voineetkaan jatkaa keskustelua entiseen malliin. Jotenkin alkanut tökkiä koko suku (minun miestä lukuunottamatta) ja koko paikkakunta, jolla olen kirjoilla. Haluttaisi muuttaa pois, entiselle kotipaikkakunnalleni. Olisin omillani siellä.



Pääsiäinen, se oli kyllä ikimuistoinen. Torstaista lauantaihin istuin vessassa ämpäri sylissä. Epäily oli norovirus, mutta pikatestin tulos oli negatiivinen, eli sitä se ei ollut. Tulehdusarvot oli hieman koholla. Sairaalaan minut sai alunperin menemään verinen ripuli tai oikeastaan se oli pelkkää vetistä verta, ei muuta. Lääkäri epäili suolitulehdusta. Tuon taudin seurauksena kuivuin niin, että olin perjantaina kolme tuntia tiputuksessa sairaalassa. Sunnuntaina koko tauti oli poissa.

Rentoutusta

Jahas, jotenkin nyt taas jäänyt retuperälle tämä blogin kirjoittaminen. Ei vaan yksinkertaisesti ole ollut aikaa ja sitten kun olis aikaa, v...