maanantai 13. marraskuuta 2017

Ahdistusta ja kirjallisuutta

Minä kirjoitan nyt minun toissa viikonlopusta. Perjantaina 3.11. meillä kävi ambulanssi hakemassa minut. Olin saanut paniikkikohtauksen, hieman rajumpana. Taju lähti. Olin yksin kotona ja minut sieltä olohuoneen lattialta sitten löydettiin. Jouduin tippaan ja otettiin verikokeita, mutta eipä sieltä mitään löytynyt. Pääsin samana iltana pois.

Edelleen on päivittäin jonkunlainen ahdistus päällä, mutta silloin vetäydyn itsekseni talomme yläkertaan ja otan kirjan esiin. Viime aikoina kirjoja onkin kulunut: Jan Jalutsin Ammattina vankikarkuri, Tarinoita matkasellistä ja Tarinoita matkasellistä 2. Lisäksi elämäkerrat Jari Sillanpää - Paljaana, Spede, nimittäin ja Matti Ranin käsi otsalla.

Eilen isänpäivänä meillä, minulla ja minun miehellä oli kihlauksen vuosipäivä. Eipä me sitä mitenkään vietetty, kun mies oli eri paikkakunnalla. Isänpäivää sen sijaan juhlistettiin kakulla.

perjantai 13. lokakuuta 2017

Uudet Muumit on...

Katselin tuossa muutama päivä sitten Muumien metkut-nimisen dvd:n. Sisältää siis kolme Suomessa ennen julkaisematonta Muumi-jaksoa. Ne (tai ainakin yksi niistä jaksoista) on K-7-merkinnällä varustettu. Ja nämä jaksot on siis niillä (plaah) uusilla suomenkielisillä äänillä. Jäi kyllä yhteen kertaan katsominen. Ei vaan pysty katsomaan (sori, kun spoilaan) mitään panttivanki-juttuja tai muuta Muumeissa, jotka miellän kuitenkin lempeiksi hahmoiksi. Ja ei, minun poika ei näitä jaksoja katsonut enkä antaisi katsoakaan.

Ja ne uudet äänet tosiaan, ne ei vaan sovi. Elina Salo on ainoa oikea Suomen Pikku Myy ja Ulla Tapaninen ainoa oikea Suomen Muumimamma, puhumattakaan Matti Ruoholasta Muumipappana tai Rabbe Smedlundista Muumipeikkona. Ei niitä vaan voi korvata huomaamatta muilla. Jotkut sanoo, että ei ne lapset huomaa. Voi kuule, kyllä ne huomaa, varsinkin isommat lapset.

 

torstai 5. lokakuuta 2017

Elossa, vaikka välillä tuntuu hautautuvan taakan alle

Oho, melkein kaksi kuukautta ollut taas unohduksissa tämä blogi. Nyt onkin tapahtunut asioita, joita on pakko purkaa johonkin.

Ollaan oltu muutama viikko asuinpaikkakunnallamme. Pojalla oli neuvola, lääkärineuvola ja vesirokkorokotus. Hänellä on aivan hirveä lääkärikammo. Kun näkee valkotakkisen, alkaa huuto, joka ei lopu ennenkuin päästään ulos kyseisestä rakennuksesta. Tästä päästäänkin sitten siihen mitä meille nykyään kuuluu.

Käytiin siis tosiaan lääkärineuvolassa ja siitä alkoi meidän alamäki. Me haluttiin vain pojalle päivähoitopaikka ja siitä vain ohimennen mainitsin, mutta mitä tekee lääkäri? Lastensuojeluilmoituksen.

Koko ilmoituksesta kuulin vahingossa, kun oltiin sosiaalitoimistoon yhteydessä parin tunnin/viikko hoitoavun takia. Sosiaalihoitaja tai mikä onkaan, luuli minun tietävän lääkärin tehneen ilmoituksen ja hänellä oli käsitys, että lääkäri on kertonut siitä minulle. No, ei ollut. Eli ilmeisesti oli valehdellut kertoneensa. Tästä kuulin siis viime viikon perjantaina ja olin koko viikonlopun ihan paniikissa, että mitkä ne syyt on, kun syitä ei pitäisi olla. Tuosta tuli siis hirveä taakka.



Ja mitkä oli sitten ne syyt. Kuultiin niistä tämän viikon maanantaina. Ja ne oli: "Poika ei ota kontaktia". Ei tietenkään ota, kun pelkää lääkäriä kuin ruttoa ja itkee. "Lapsen äidillä vaikeuksia hahmottaa asioita". Mitä vittua? Kysyn vaan. Sen käsityksen hän on varmaan saanut siitä, kun en pojan huudolta kuullut puoliakaan mitä lääkäri sanoi ja jouduin kysymään monesti, että voisiko toistaa. Ilmoituksessa oli myös asiavirheitä. "Lapsen äidillä ollut lapsen syntymän yhteydessä hengitysvaikeuksia". Hä? Ei kyllä ole. Mulla on kyllä ollut silloin, kun itse synnyin, mutta mitä se tähän asiaan kuuluu? Eli keksimällä keksittyjä syitä, että ilmoituksen saa tehtyä ja kiusata meitä seuraavat kolme kuukautta. Joudutaan siis Suomen lain mukaisesti kolmen kuukauden lapsen palveluntarpeen arviointiin. Se tarkoittaa, että sosiaalitoimistosta ne ihmiset käy välillä kotona katsomassa miten menee.

Ja isoin uutinen on nyt sitten se, että ollaan huomisesta alkaen eri paikkakunnan asukkaita. Olen muuttanut pojan ja itseni kirjat takaisin alkuperäiselle kotipaikkakunnalleni. Mies jäi sinne, jossa ollaan asuttu viimeiset kaksi vuotta. Ei siis olla erottu, mutta oli parempi näin. Haetaan täältä pojalle päivähoitopaikkaa. En ole töissä, mutta ihan sosiaalisuuden takia hän tarvitsee ikäistään seuraa. Ja minä en tunne kuin yhden, jolla on pojan ikäistä seuraa ja he asuvat pääkaupunkiseudulla, niin tuo päiväkoti on nyt meille se juttu.

Ja paikkakunnan vaihdoshan ei lopeta sossujen jahtaamista meitä kohtaan, mutta koska en pystynyt enää luottamaan kyseisen paikkakunnan lääkäreihin enkä edes sosiaalitoimistoon, niin oli parempi vaihtaa kirjat muualle. Asutaan tällä hetkellä vanhempieni luona.

tiistai 15. elokuuta 2017

Särkyä ja väsyä

Mä olen taas kokonaan unohtanut tämän blogin. Pojan kanssa kun touhuaa päivät, niin ei sitä jaksa enää illalla alkaa kirjoittamaan. Lisäksi mulla on ainakin viikon jo ollut kauhea särky oikeassa jalassa ja syytä siihen en tiedä. Kävelemässä olen käynyt, mutta eipä se kovin nopeaa ole ollut, ontuvaa kyllä ja olen varmaan näyttänyt siltä kuin olisin pikemminkin tulossa kapakasta kuin menossa kauppaan.

Mutta poika on kehittynyt paljon ja osaa jo itse viedä roskat roskiin ja pyytää ruokaa ja juomaa, kun kokee tarvitsevansa. Tuttiritari on hänelle nyt se the juttu. Pattika-pattika... Löysin Facebook-kirppiksen ja huutonetin kautta kaikki kolme Tuttiritari-dvd:tä ja niitä pikkumies katsoo päivittäin kannettavalla dvd-soittimella. Osaan jo kaikki jaksot ulkoa. :D Ikää hänellä nyt vuosi ja viisi kuukautta. Juoksee kovaa vauhtia ja huppu takissa on hyvä juttu, että saa stopattua hänet, ettei ihan autojen alle juokse.

Minulla itsellä on väsymystä ja hoitaja aikoi laittaa lääkärille konsultaatiopyynnön, josko saisin vaihtaa mielialalääkkeen ottoajan iltaan aamun sijasta, ne kun juuri tätä väsymystä aiheuttaa. Mikäli saan vaihtaa, niin se ensimmäinen päivähän tietenkin on vaikea, kun voi tulla paniikkikohtausta kohtauksen perään, mutta eiköhän sen kestä. kestä kuin sen yhden tai kaksi päivää.

maanantai 17. heinäkuuta 2017

Rentoutusta

Jahas, jotenkin nyt taas jäänyt retuperälle tämä blogin kirjoittaminen. Ei vaan yksinkertaisesti ole ollut aikaa ja sitten kun olis aikaa, väsyttää niin, että mieluummin vaan kaatuu sänkyyn. Mahdollisuus kirjoittaa tätä vain illalla, kun poika nukkuu ja silloin nukkuisi mieluummin itsekin.

Kävin viime viikolla mielenterveystoimistossa lääkärin vastaanotolla ja minun lääkityksen annostusta muutettiin 10 mg:aa suuremmaksi. Syy tähän on useat paniikki- ja ahdistuskohtaukset viikossa. Minulla on uusi keino tuon mörön häätämiseen. Kun minua ahdistaa tai hermostuttaa, turvaudun tähän:


Niin sanottu aikuisten värityskirja, mutta ei mikä tahansa vaan tässä värit määräytyy kuvissa olevien numeroiden ja niille numeroille valmiiksi määriteltyjen värien mukaan. En tykkää niistä "vaan värityskirjoista", joissa saa itse määrätä millä värillä värittää vaan on paljon jännempää, kun ne on etukäteen päätetty ja saa etsiä samoja numeroita kuvasta ja värittää ne samalla värillä ja siirtyä seuraavaan väriin. Mutta kuten kuvasta näkyy, en jaksa keskittyä yhteen kuvaan kerrallaan vaan saatan värittää kolmeakin kuvaa yhtäaikaa.

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Joskus liekki sammuu liian aikaisin

Se on tuo elämänlanka kovin ohut ja voi katketa koska tahansa. Se tuli perjantaina taas todistettua. Minun serkku kuoli yllättäin sairauskohtaukseen 44-vuotiaana. En häntä kovin hyvin tuntenut, sillä tutustuin häneen vasta 2009 hänen äitinsä, siis tätini hautajaisissa. Hän muutti kolme vuotta sitten perheineen takaisin Lappiin parinkymmenen pääkaupunkiseutu-vuoden jälkeen. Vaikka en häntä kauheasti tuntenut, mitä nyt kaupassa tuli törmäiltyä tämän tästä, hän on ollut mielessäni nämä kaksi päivää. Tai lähinnä hänen jälkeensä jäänyt perhe: vaimoke ja neljä alaikäistä lasta, joista kaksi nuorimmaista vasta alle kouluikäisiä. En tiedä miten sitä itse selviäisi, jos tuohon tilanteeseen joutuisi, että mies kuolisi ja jäisi yksin lapsen/lasten kanssa. Mä luultavasti sekoaisin. Niin sitä sanotaan, että kun on lapsia, on pakko selvitä, mutta ei se niin mene. Kaikilla ei pää kestä.

torstai 1. kesäkuuta 2017

Uusia tuulia blogin bannerissa

Vaihdoin blogiin uuden bannerin. Siitä suurkiitos Farrago-blogin Teijalle. Mulla ei ole aikaa eikä taitoa tehdä tuollaisia. Kiva, että jollakin on. Ei meinaa aika riittää tämän blogin kirjoittamiseenkaan. Ei silti, ei minun elämässä kummoisia ole edes tapahtunut.

Poika on oppinut kävelemään ja sohvalle on kiikuttu jo pari kuukautta ahkerasti, eli kiirettä riittää. Ikää hänellä tulee tässä kuussa 1 vuosi ja kolme kuukautta.

Ahdistusta ja kirjallisuutta

Minä kirjoitan nyt minun toissa viikonlopusta. Perjantaina 3.11. meillä kävi ambulanssi hakemassa minut. Olin saanut paniikkikohtauksen, hie...