Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Rv 31+2 Suklaapannacotta

Tämä blogi on muuten täyttänyt muutama päivä sitten 4 vuotta. En ole nyt viime aikoina oikein jaksanut keskittyä tähän, ollut kaikenlaista. Minua väsyttää ihan hirveästi ja ahdistaa, johtunee siitä, että olen sitä mielialalääkkeen annostusta pienentänyt.

Minun pallean kohdalla on tuntunut jo jotain viikon ajan kipua, sellaista paineen tunnetta ja lantiossa myös on kipua välillä. Olen pelännyt että se vauva haluaa tulla ulos, mutta ei kai nyt sentään vielä. Huomenna olisi neuvola, siellä kai se selviää mikä siellä on. Hyvin se siellä vatsassa kuitenkin liikkuu. Ehkä se johtuu vaan siitä, jos se painaa jollain raajalla minua.

Eilen oli minun omat synttärit. Sen kunniaksi tein suklaapannacottaa (ohje alempana). Minun vanhemmat oli täällä käymässä ja toi lahjaksi tulostimen ja tietokoneen. Tämä kone (Lenovo-merkkinen) vaan ei oikein ota toimiakseen tuon sormihiiren osalta. Vähän hidas sytytys sillä. Lisäksi, tässä ei ole kuin kaksi usb-paikkaa ja tarvitsen vähintään neljä, jos en viisikin. No, pitää hankkia semmoinen johdolla yhdistettävä usb-porttisysteemi, jossa olisi enemmän noita paikkoja.



2 dl Kuohukermaa
200 g Fazerin Sinistä
2 dl Maustamatonta jogurttia

Päälle:
Valion Luumu-rusinakeittoa
Vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
Kanelia

Ohje:

1. Kaada kerma kattilaan. Kiehauta. Lisää paloiteltu suklaa kattilaan. Anna jäähtyä.
2. Lisää jogurtti jäähtyneeseen suklaa-kermaseokseen. Jaa panna cotta pieniin laseihin tai tarjoilukulhoihin. Anna jähmettyä kylmässä vähintään neljä tuntia.
3. Keitä luumu-rusinakeitto pakkauksen ohjeen mukaan kiisseliksi. Jäähdytä.
4. Lisää kiisseliä annosten päälle haluamasi määrä. Lisää päälle lusikalla hieman vaahdotettua vaniljakastiketta. Koristele kanelilla.

Tämä on siis muunnelma Valion Jouluinen panna cotta-ohjeesta. Siinä oli valkosuklaata, mutta jouluna kun tein sitä, se oli niin imelän makuista, että päätin kokeilla maitosuklaata ja parempaa tuli.

maanantai 16. marraskuuta 2015

Rv 23+3 Kukkakaalikeittoa ilman tuorejuustoa tai sulatejuustoa

Kuulin toissapäivänä, että hyvä (ehkäpä ainut) ystäväni on myös pieniinpäin ja saa esikoisensa ensi vuoden kesäkuussa. Eipä olekaan aikaisemmin sattunut tuttua, joka odottaisi samaan aikaan minun kanssani. Eikä ole ollut oikein ketään kenen kanssa puhua näistä raskausasioista. No, nyt on. Hän menee naimisiin tammikuussa ja kutsu tuli vasta. Ollaan menossa Murun kanssa sinne. En tosin ole tämän ystäväni miestä koskaan tavannut. He on pitänyt aikamoista kiirettä. Suhteen alku kesä 2014, yhteen muutto ja kihlaus syksy 2014 ja kuulemma yksi keskenmenokin oli jo tämän vuoden keväällä. Heidän asiansa joo, mutta ihmettelen vaan tuollaista kiirettä.

Sitten asiaan: Nyt raskaana ollessa olen halunnut välttää kiellettyä tuorejuustoa. En tiedä olisiko se keitettynä sallittua, mutta en halua ottaa riskiä. Samoin kai sulatejuusto on kielletty, joten en ole sitäkään käyttänyt. Löysin tänään sitten viimein kukkakaalikeiton ohjeen ilman tuore- tai sulatejuustoa. Samoin olen halunnut välttää tätä pahamaineista natriumglutamaattia. Olen kyllä syönyt välillä sipseja, joissa sitä on, mutta pääsääntöisesti olen halunnut välttää. Ostin tänään luomu kasvisliemi- ja lihaliemikuutioita. Ne ei sisällä ollenkaan tätä kyseistä glutamaattia.

On ollut viime päivinä vähän huono olo. Ei muuten, mutta vatsa ei ole toiminut, joten se on ollut kipeä ja on ollut sellainen tunne niinkuin vatsa olisi täynnä, vaikka en olisi syönyt moneen tuntiin. Syynä on ollut gluteeni- ja tärkkelyspitoinen ruoka tai lähinnä kyseisten aineiden liiallinen saanti ilman kuituja. Siksi halusin nyt tehdä jotain vatsaystävällistä ruokaa, jotain keittoa.

Tässä tulee ohje siis siihen kukkakaalikeittoon:

Tarvitset:

700 g Kukkakaalta
9 dl Kasvislientä
2,5 dl Kolmen juuston ruokakermaa
Mustapippurirouhetta
Suolaa
Valkosipulijauhetta

Valmistus:

1. Keitä kukkakaali kasvisliemessä
2. Lisää kerma ja soseuta sauvasekoittimella
3. Lisää mausteet

torstai 13. elokuuta 2015

Savuporo-sipulipiirakka

Nyt tulee sitten reseptipostausta. Sain tällaisen ohjeen ja pitihän sitä kokeilla. Voin kertoa, että on muuten namia.

Tarvitset:

Suolaisen piirakan pohjan
n. 500 grammaa sipulia tai purjoa (itse laitoin kyllä vaan 1,5 isoa sipulia ja riitti hyvin, vaikka painoi vaan parisataa grammaa, mutta voi laittaa enemmän, jos tykkää sipulista paljon, itse en niin välitä)
½ tl Yrttisuolaa esim. Herbamare
½ tl Timjamia/rosmariinia
½ tl Mustapippuria
100g Savuporoa
150 g Emmental-juustoraastetta
3 Kananmunaa
2 dl Ruokakermaa 


Mä jätin tämän raskauden takia nuo yrtit ja yrttisuolan pois, kun niitä ei suositella, mutta eipä tuo piirakka niitä kaivannutkaan.

Valmistus

1. Painele ja levitä taikina piirakkavuokaan.
2. Pieni ja kuullota sipulit rasvassa. Sekoita kuulotettu sipuli ja savuporo keskenään. Kaada vuokaan taikinan päälle.
3. Sekoita juustoraaste, kananmunat ja kerma. Lisää mausteet.
4. Kaada seos täytteen päälle.

Paista noin 30 minuuttia 200-asteisessa uunissa.

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Kermainen valkosipulikeitto

Kokeilin tänään ekan kerran elämässäni valkosipulikeittoa. Tässä tulee ohje:

Tarvitset:

2-3 kpl Kokonaista valkosipulia
2 kpl Sipulia (itse laitoin vain yhden, koska en tykkää keltasipulista)
½ dl Jauhoja (itse käytin tattarijauhoja)
9 dl Kasvislientä (itse laitoin lihalientä)
Rouhittua mustapippuria
Suolaa
2 dl Ruokakermaa


Valmistus:


1. Pilko valkosipulit ja sipulit sen kokoisiksi paloiksi kuin haluat (periaatteessa koolla ei väliä, koska ne soseutetaan myöhemmin).

2. Kuullota sipulisilppu ja valkosipulin kynnet.

3. Lisää jauhot ja sekoita hyvin.

4. Lisää sipuli-jauhoseos keittämääsi kasvis- tai lihaliemeen. Lisää mustapippurirouhetta ja suolaa haluamasi määrä. Anna keiton hiljalleen poreilemalla kiehua 30-40 min.

5. Lisää ruokakerma. Soseuta keitto sauvasekoittimella.

6. Kuumenna kiehuvaksi mutta älä keitä!


Keitosta tuli aika väkevää, joten jos ei tykkää, niin kannattaa laittaa lisäksi esimerkiksi tuorejuustoa (itse ainakin ensi kerralla ajattelin sellaista lisätä). 

 PS. Tämä on numero 800 minun postauksistani.

maanantai 18. toukokuuta 2015

Kukkakaalipihvit

Nyt tulee reseptipostaus. En ole sitten yhtään varma noista määristä, koska tein tätä ekaa kertaa tänään ja tämä resepti on peräisin minun omasta päästä. Ulkonäkö nyt ei ole kovin kummoinen, mutta maku oli sitäkin parempi.

Kukkakaalipihvit

Kukkakaalta
Kananmunaa
Tattarijauhoja
Valkosipulijauhetta
Maustamatonta ruokakermaa
Pippuria
Suolaa

1. Keitä kukkakaalipalaset. Muussaa kukkakaali sauvasekoittimella.
2. Mausta suolalla, pippurilla ja valkosipulijauheella. Lisää ruokakermaa jonkun verran. Sekoita.
3. Lisää kananmunaa (itse laitoin yhden, mutta en tiedä montako niitä pitäisi olla).
4. Lisää tattarijauhoja jonkun verran. Anna "taikinan" turvota.
5. Tee "taikinasta" pihvin mallisia ja paista pannulla.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Raakasuklaan valmistus

Ostin raakasuklaan valmistuspaketin, joten ajattelin postata tänne kuinka sitä tehdään suht helposti.

Paketti sisältää raakasuklaapakkauksen, jossa on erilaisia jauhoja sekaisin, agavesiirappipullon, kookosöljypullon (ei ole kuvassa), pienen pussin gojimarjoja ja 20 kpl pieniä kuppeja.

Kookosöljy kannattaa laittaa ajoissa lämpimään 
vesihauteeseen, siinä nimittäin menee jonkun aikaa, kun se sulaa.


1. Kuva: agavesiirappi kaadettuna kulhoon.
2. Kuva: agavesiirappi vesihauteessa. Siihen kaadetaan sulanut kookosöljy ja sekoitetaan.
3. Kuva: kokeilu, jossa kokeilin sekoittaa agavesiirappia ja kookosöljyä keskenään lusikalla, mutta ei ne oikein sekoittuneet, kuten kuvasta näkyy.
4. Kuva: .... joten piti ottaa vispilä ja kas, sekoittui ihan hyvin.


1. Kuva: Agavesiirappiin ja kookosöljyyn sekoitetaan vesihauteen päällä jauheet ja gojimarjat ja niitä sekoitetaan niin kauan, että seos on juoksevaa. Sen jälkeen seos kaadetaan näihin pakkauksessa olleisiin pikkukuppeihin.

2. Kupeissa oleva seos annetaan jäähtyä (eli jämähtää. Itse laitoin jääkaappiin) ja sitten nautitaan.

Laitoin gojimarjojen lisäksi pilkottuja pähkinöitä sekaan ja namia tuli. Tuohon yhteen kuppiin menee noin 2 ruokalusikallista seosta. Kuppeja on 20 ja seos riittää kaikkiin niihin (toisin kuin joissakin ruokaohjeissa tuotteet on alimitoitettuja).


PS. Hyvää naistenpäivää!

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Sitruunatahna

Nyt tulee reseptiä taas kerran. Tämä löytyy uusimmasta Ruoka Pirkka-lehdestä, mutta kun tuli kokeiltua, niin kirjoitan kokemuksista. Tätä voi tehdä vaikka ystäville lahjaksi pieniin purkkeihin tai itselle puuroon, leivonnaisiin, paahtoleivän tai lättyjen päälle...

On muuten älyttömän hyvää näin sitruunan mausta/hieman happamasta mausta tykkäävälle.


En tiedä tykkääkö kukaan antaa lahjaksi tuollaista, mutta miksei, itse kyllä voisin. Pilttipurkissa esimerkiksi tupareihin (ja jos antaa lahjaksi, tuo säilyvyysaika kannattaa mainita tai kirjoittaa purkkiin, ettei tule sitten yllätyksiä).

maanantai 12. tammikuuta 2015

Jälkiruokaa

Ajattelin pitkästä aikaa laittaa tänne jotain muutakin kuin tuota rakkaus-/tunnehölinää. Tein itselleni jälkiruokaa.

Kanelilla ja hunajalla maustettuja, paistettuja omenakuutioita ja luumu-kanelirahkaa.
Olen niin tykästynyt tuohon rahkaan. Harmi, että se on vaan kausimaku. :/

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Vyötärönmetsästäjän pitsa

Tein eilen pitsaa vyötärönmetsästäjän pitsapohjalla. En ole varma, olenko tätä ohjetta tänne aikaisemmin kirjoittanut, mutta tässä se kuitenkin tulee:

Ainekset:
1 prk maitorahkaa
1 pussi (150 g) Emmental Punaleima-juustoraastetta 
2 kananmunaa 
4 rkl vehnälesettä 
3 rkl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta 

Ainekset sekaisin ja lusikoidaan ohueksi levyksi leivinpaperin päälle pellille. Paista pohjaa 200 asteessa ensin 10 minuuttia, laita sen jälkeen haluamasi täytteet päälle ja takaisin uuniin noin 10-15 minuutiksi.

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Joulukinkun kastiketta kanan kanssa

Söimme jouluna Murun veljen luona hirveän hyvää itsetehtyä kastiketta kinkun kanssa. Kokeilin sitä nyt kanan kanssa. Ihan jees, mutta kinkun kanssa se sopii paremmin. Resepti tulee tässä:

Tarvitaan:

Maustamatonta ruokakermaa (sen verran kuin ajattelee kastiketta tarvitsevansa)
Soijakastiketta (Kikkoman) maun mukaan
Sinappia maun mukaan
Ketsuppia maun mukaan

Sekoita kaikki kattilassa.

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Jogurttimustikat

Löysin yhtenä päivänä siskontytön luona Kauneus & Terveys-lehdestä (oliskohan uusin?) jogurttimustikat-reseptin. En muistanut kotiin tullessani sitä reseptiä täysin, mutta tein omasta päästä sitten niinkuin muistin. Ja näin se meni:

Tarvitaan:

Mustikoita niin paljon, kun ajattelet tarvitsevasi
Maustamatonta jogurttia
Fariinisokeria
Grillaustikkuja

Ohje:

1. Laita mustikoita tikkuihin.
2. Kaada jogurttia johonkin astiaan (esim. lautaselle) niin paljon kuin ajattelet tarvitsevasi.
3. Mausta jogurtti fariinisokerimurusilla (ei tarvitse laittaa paljoa, koska mustikassa on makua).
4. Pyörittele mustikkatikut jogurtissa ja asettele pakastimen kestävään astiaan niin, ettei mustikat kosketa mihinkään (eli astian päälle niin, että ylimääräinen jogurtti pääsee valumaan astiaan eikä sotke paikkoja).
5. Laita astia (ja mustikkatikut sen mukana) pakastimeen puoleksi tunniksi.
6. Nauti.


Tiedättekö mikä on hyvää?

Tämä tuorejuusto. Suosittelen. :P
 "Kun ei oo työtä nii ei pääse lomallekaan,
 ja se on kuule kerta kaikkiaan tressaavaan, 
kun ei oo lomaa koskaan."
-Tupla-Uuno-

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Kun mä sinut kohtasin... kaksi vuotta sitten

Tänään on tasan kaksi vuotta siitä, kun tapasin Murun ensimmäisen kerran. Tällaista kirjoitin hänestä tuolloin: Klik. Onhan tässä ollut kaikenlaista, vaikeuksia ja muuta, mutta niistä on selvitty. Kävin eilen hänen luonaan. Haettiin vanhempien kanssa sänky, jonka ostin Murulta. Se ei mahdu hänen uuteen asuntoon ja mä tarvin isomman sängyn, joten... Lisäksi käytiin syömässä eräässä ravintolassa. Vein hänelle meidän ensimmäisen yhteiskuvan kehyksissä ja itsetekemiäni mango-juustokakkuleivoksia ja oli kuulemma niin hyviä, että saan (joudun) tehdä toistekin:

Joo-o, tuo on minun elämäni ensimmäinen kirjoitettu kuorrutus (sulatetulla
raakasuklaalla tein), joten siksi tuon näköinen, mutta makuhan se on tärkein.

MANGOJUUSTOKAKKULEIVOKSET

Ainekset:

300 g digestivekeksejä
120 g voita
8 kpl liivatelehtiä
400 g maustamatonta tuorejuustoa
5 dl kuohukermaa
Tilkka kiehuvaa vettä (alle puoli desiä)
2 dl sokeria
4 tl vaniljasokeria
Puolikkaan sitruunan mehu

Päällys:

2 purkkia Piltin mangososetta
2 kpl liivatetta
2 rkl vettä

Viinerivuokia (löytyy samalta hyllyltä kuin muffinssivuoat).


Mä puolitin tuon ohjeen

Ohje:

1. Murenna keksit muruksi ja sekoita pehmeä rasva joukkoon. Painele massa vuokiin tasaisesti. Laita jääkaappiin täytteen valmistumisen ajaksi.

2. Laita liivatteet kylmään veteen 5-10 minuutiksi. Sekoita sillä välin tuorejuustoon sitruunamehu ja sokerit. Vatkaa kuohukerma löysäksi vaahdoksi.

3. Purista liivatteista vesi pois ja sulata ne kiehuvaan vesitilkkaan. Lisää liivate nopeasti tuorejuuston sekaan, ohuena nauhana kaataen ja koko ajan sekoittaen.

4. Lisää kermavaahto tuorejuuston sekaan.

5. Kaada valmis seos vuokiin, tasoita pintaa tarvittaessa. Anna hyytyä jääkaapissa meluiten yön yli.

6. Kun leivokset ovat hyytyneet tarpeeksi, voit valmistaa päällysteen. Liuota liivatteita kylmässä vedessä 5-10 minuuttia. Sen jälkeen sulata ne kuumaan vesitilkkaan. Sekoita liivate mangososeen joukkoon huolellisesti ja nopeasti, kaada sen jälkeen leivosten päälle. Tasoita tarvittaessa. Laita leivokset takaisin jääkaappiin ja anna päällysenkin hyytyä.

"Onko arvon rouva ollenkaan tullu ajatelleeks, että miten meidän sitten käy, jos meikäläinen töihin menee? No menee työttömyyskorvaukset ja millä ihmeellä me sitten eletään?"
-Uuno Turhapuro kaksoisagentti-


torstai 27. maaliskuuta 2014

Tonnikala-herkkusienisörsseli

Tein elämäni ensimmäistä kertaa ruokaa "sitä mitä kaapista löytyy"-tyylillä. Edes opiskeluaikana en sellaista tehnyt. Väsytti niin paljon, etten jaksanut lähteä kauppaan. Kaapista löytyi ainekset tonnikala-herkkusienisörsseliin ja se valmistuu näin:

Tonnikala-herkkusienisörsseli

Puoli purkkia herkkusieniviipaleita
1 Purkki herkkusieniä
Maustamatonta ruokakermaa
Mustapippuria
Hieman sitruunamehua

Paista herkkusienet ja tonnikalat paistinpannulla.
Mausta mustapippurilla ja muutamalla tilkalla sitruunamehua.
Lisää vähän ruokakermaa.

Ulkonäkö ei ehkä ollut niin hyvä, mutta maku sitäkin parempi.

Loppuun päivän Uuno aiheesta naiset:

"Katos nainen nukkuu sillon ku se voi ja mies nukkuu sillon ku sitä nukuttaa."
-Uuno Turhapuro-

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Seesamibroileria ja pähkinäkastike

Nyt tulee pitkästä aikaa ruokapostaus.

Löysin äidin ET-lehdestä tällaisen tai tässä on oikeastaan kaksi erillistä ohjetta, joita vähän itse muokkasin ja kirjoitan sen oman muokatun version tähän.

Seesamibroileria

Puolikkaan sitruunan mehu
Öljyä
Suolaa
4 broilerifilettä
1 dl seesaminsiemeniä
1 tl suolaa

1. Leikkaa broilerinfileet kuutioiksi. Kuumenna öljy pannulla ja paista broileripaloihin vaaleanruskea pinta. Purista päälle sitruunamehua ja suolaa broilerikuutiot.

2. Lisää seesaminsiemenet kulhoon ja kieritä broileripalat siemenissä. Nosta palat takaisin pannulle ja paista kannen alla kypsiksi.



Pähkinäkastike (joka ei kyllä minun mielestä ole kastiketta nähnytkään, pikemminkin paistettu pähkinälisuke)

1 dl kuorittuja manteleita
1 dl pekaanipähkinöitä
3 valkosipulinkynttä
3/4 dl öljyä
mustapippuria
1 dl keitinlientä
Sitruunamehua maun mukaan
Ripaus sokeria
Suolaa

1. Rouhi (tai paloittele itse veitsellä) mantelit ja pekaanipähkinät ja silppua valkosipulit. Kuumennä öljy pannussa ja lisää ainekset paistumaan muutamaksi minuutiksi. 

2. Rouhi joukkoon mustapippuri ja lisää keitinlientä (itse keitin vaan vettä ja sekoitin siihen kanaliemikuution), sitruunamehua (itse laitoin näin ensimmäisellä kerralla puolikkaan sitruunan mehun ja minun mielestä se oli aivan liikaa). Lisää myös ripaus sokeria ja suolaa. Hauduta muutama minuutti.

PS. Tämä pähkinäkastikehan on siis oikeasti pastalle tarkoitettu, mutta kun minä en pastaa syö. Mutta te, jotka syötte, niin kannattaa kokeilla. Tuollaisenaan se ei oikein toiminut. Tuo broileri sen sijaan oli naminami.

lauantai 28. syyskuuta 2013

Kivikauden leipä

Mä en ole viime marraskuun jälkeen syönyt mitään missä on käytetty jauhoja eikä minun elimistö sellaista enää kestäkään. Tänään tuli tehtyä tällaista:


KIVIKAUDEN LEIPÄ (1 iso leipä)

100 g manteleita
100 g saksanpähkinöitä
100 g kurpitsansiemeniä
100 g auringonkukansiemeniä
100 g pellavansiemeniä
100 g seesaminsiemeniä
5 kananmunaa
1 dl oliiviöljyä
2-3 tl suolaa


Valmistusohje:

1. Lämmitä uuni 180-asteiseksi.
2. Pilko mantelit ja saksanpähkinät hyvin.
3. Laita ne kulhoon, lisää joukkoon kaikki loput aineet ja sekoita hyvin.
4. Kaada taikina vuokaan (jonkinlainen syvä leipävuoka käy). Taputtele taikina tasaiseksi ja laita vuoka uuniin.
5. Paista noin 55-60 minuuttia.





On hyvää ja täyttävää. :)

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Iltapalanen

Iltapalaa. Soijarouhe-mansikka-pähkinä-hunajasekoitus. :P

Ähky. En ajatellut, että tuosta voi tulla täyteen, mutta kyllä vaan.

tiistai 14. toukokuuta 2013

Ruokatesti

Maistoin tänään ensimmäistä kertaa Hätälän Griillosta, hunajamarinoitua grillilohta. Oli ihan hyvää. Mutta sen verran täytyy sanoa, että vaikka ohjeessa lukee "paista uunissa 200 asteessa 20 minuuttia", sen piti olla 35 minuuttia, että se oli kypsää.


Eilen ei ollut kaupassa tuoreita vadelmia, joten piti ottaa karhunvadelmia. En ollut ennen niitäkään maistanut. Ei ne oikein hyviä ollut, mutta kyllä ne nyt puurossa meni mansikoiden seassa hunajan kanssa.


Kävin tänään hammaslääkärissä. Vähän ikävältähän se vihlova tunne hammaskivenpoiston aikana tuntui, mutta onneksi se ei kestänyt kauaa.

Lisäksi kävin polilla. Tosin lääkärille ei saanut ollenkaan aikoja tänään muuta kuin akuuteissa tapauksissa ja sitähän tämä minun rintavaiva ei ole. Sairaanhoitajalle sitten sain ajan ja hänkin arveli sen kivun johtuvan noista raskausarven aluista.

Huomiseksi olen varannut ajan kasvohoitoon. Ihanaa, saa rentoutua.

tiistai 29. tammikuuta 2013

En ole kani, syön kanaa

Minun hyvinvointiohjaaja käski minun lisätä kasvisannoksia, joten piti miettiä, mitä kasviksia mä syön. Enpä juuri mitään. En ole kani, joten vihreät lehdet saa unohtaa. No, jotain kuitenkin sain aikaiseksi.

Kanasuikaleita, paistettuja herkkusieniä, vesikastanjoita, ananasta ja
cashew-pähkinöitä (nekin paistettuja), namia. :P

Vareksia olen nyt katsonut, kun tuli hommattua tällainen:


Tuo boksi sisältää kahdeksan Vares-elokuvaa. Ei ole mitään minun lempielokuvia, mutta kun on tuo Sulo Vilén-syndrooma "kun halvalla sain". :D Ja kun en aikaisemmin ole katsonut kuin nuo kaksi ekaa, niin kiva katsoa nuo loputkin ja suht halvalla.

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Miinus 8000 grammaa

Se meni rikki tänään, nimittäin 8 kilon rajapyykki, jee! Tämä alkaa jo tuntua joltakin, ja ennen kaikkea näkyä. :)

Siinä osa minun ruokavalioon kuuluvista eväistä.
Ja mitäkö tuo on?


"Näkkäri"

1 dl Tattarijauhoja
1 dl Tattarihiutaleita
1 dl Seesaminsiemeniä
1 dl Auringonkukansiemeniä (pähkinähyllystä, ei linnunsiemeniä :D)
1/2 dl Pellavansiemeniä
1/2 dl Tattarirouhetta (itse olen laittanut kaurahiutaleita)
1/2 dl Kauraleseitä
2,5-3 dl Vettä
Suolaa maun mukaan
Rosmariinia

1. Sekoita kaikki aineet.
2. Levitä levyksi leivinpaperille uunipellin päälle.
3. Paista 180 asteessa noin 10 min. Ota uunista ja leikkaa taikina-/pitsapyörällä palasia.
4. Jatka paistamista vielä 30 min, ota uunista, poista leivinpaperi.
5. Paista vielä 15 min ritilän päällä uuniluukku raollaan (tekee palasista rapeita, niinkuin näkkileivästä).

Onhan tuo hieman kallis investointi, mutta hyvää se on ja tekee myös vatsalle hyvää. :)

Tein itselle toissayönä tuollaiset.

Ps. Eilen tuli kirjoitettua 300. blogiteksti.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Iltapalaa

Niin, siis tämä minun blogihan ei ole minkään tietyn kategorian blogi vaan kirjoittelen milloin mitäkin mieleen juolahtaa, välillä jopa ruokaohjeita ja sellainen tulee nyt.

Kyseessä on siis marinoidut herkkusienet. Löysin ohjeen Yhteishyvän sivuilta, jos jollakin kiinnostaa. Joka tapauksessa kirjoitan sen myös tähän.

 600 g herkkusieniä (itse pidin tuota aivan liian suurena annoksena, joten laitoin parisataa grammaa vähemmän. Ostin siis Jumboherkkusieniä, irto sellaisia.

Sitten se itse marinadi:

1 dl persiljaa tai basilikaa hienonnettuna (itse laitoin tuoretta basilikaa, kun sitä sattui meiltä löytymään)

0,5 dl ruohosipulia

0,25 dl hunajaa

1,5 dl öljyä

0,5 dl balsamiviinietikkaa (itse laitoin jotakin muuta etikkaa, en nyt muista mitä, kun ei löytynyt meidän kaapista tuota balsamiviinietikkaa).

2 valkosipulin kynttä

1 tl suolaa

1 tl sokeria

1 tl rouhittua mustapippuria

Puhdista ja halkaise herkkusienet (itse tein aika pieniä palasia niistä, helpompi syödä). Hienonna yrtit ja leikkaa valkosipulinkynnet pieniksi palasiksi. Sekoita marinadi kulhossa. Laita herkkusienet marinadiin. Anna maustua muutama tunti (itse pidin vuorokauden).
Itse en jotenkin pitänyt tuosta raakavaikutelmasta. Siis eihän ne sienet raakoja olleet, varsinkaan tuon marinadissa olonsa jälkeen, mutta jotenkin tuntui inhottavalta syödä kylmänä, joten paistoin osan niistä pannulla tuon vuorokauden marinoimisen jälkeen itselleni iltapalaksi ja hyvää tuli.



Menneen kesän kuulumisia lyhyesti

Kirjoitan nyt ekan postaukseni puhelimella. On mennyt taas pari kuukautta viime postauksesta. Tässä välissä olen ollut sairaana yhden pari v...