Vaikeaksi tekeytyvä perheenjäsen

Äidille tuli leikkausaika tänään. Se on 12.5. Ja sen leikkausaikatiedon mukana tuli pahantuulisuus. Koko ajan kärtyää jostakin pikkuasioista. Minun ei kestä olla hänen kanssaan samassa huoneessa kahta minuuttia, kun tämä alkaa jo huutaa milloin mistäkin. Kuten: "etkö sinä nyt osaa? minunko se pitää taas tulla näyttämään." (vaikka kyllä osasin. Tekeytyy vaan muka korvaamattomaksi, huoh). Ja koirallekin tiuskii "mene helvettiin siitä". Ja eihän se raukka ymmärrä mitä se on muka tehnyt. Ja sitten on vielä tämä: "ette te ole ollenkaan kiinnostuneita minun leikkauksesta". Siis miten se kiinnostus pitäisi osoittaa? Kyselemällä koko ajan? Ja siis mä olen kysynyt kaiken oleellisen ja enempää en enää keksi.

No, tänään mä otan mansikkanaamiaisasuni, puen sen päälle ja lähden baariin. Kai sieltä seuraa löytyy. Ties vaikka miesseuraa. Niin, Murua kun en välttämättä oikein kauaa enää jaksa. :( PS. Tänään tuli uusi ennätys: ollaan oltu Murun kans tasan puoli vuotta yhdessä välillä eroamatta. Niin siis kun yhteen väliin oli vähän vaikeuksia tuossa yhdessä pysymisessä, lähinnä tämän miehen puolelta. Nyt vaan alkaa tuntumaan, että hän itse karkottaa minut kauemmas ja kauemmas noilla tempauksillaan.

Salaista puuhaa

No niin just. Murulla olisi kuulemma mahdollista saada 200 euroa halvempi asunto. Kysyin sitten, että missäpäin se asunto on, niin hän sanoi, että samalla paikkakunnalla kuin tämä nykyinenkin. No joo-o, en mä nyt muuta ajatellutkaan. Tarkoitin vain, että mistäpäin sitä paikkakuntaa. On kuulemma jonkun liikehuoneiston yläkerrassa. Ei vain sanonut, minkä liikehuoneiston, että onko se baari vai kauppa vai mikä. Jo on salaista. Ihan niinkuin hän ei haluaisi, että tiedän mihin hän on mahdollisesti muuttamassa. Mulla on kyllä edelleen hänen nykyisen asuntonsa toinen avain, että ei hän niin vain voi minulta salaa muuttaa. Ei oikein jaksaisi enää tätä oikkuilua.

"Kaksi ihmistä, joitten sielut ja sisimmät ja osin ulkokuorikin on veistetty samasta puusta, 

niin ei siinä tulkkia tarvita."

- Uuno Turhapuro Suomen tasavallan herra presidentti-

Raivoa

Mulla raivostuttaa! Muru ilmoitti, että jos en tulisikaan vielä tällä(kään) viikolla, kun hänellä on iltavuoroja, niin ei nähtäisi juuri muuten kuin ohimennen. Vähän tuntuu, että hän ei yleensäkään halua minua sinne. Mutta jos näin on, niin miksei hän vaan sano, että älä vittu tule tänne ja painu helvettiin? Ei ole siis vappuheilaa. :( No, pukeudun sitten Mansikka-tytöksi ja lähden baariin vappuna. Kai siellä ihmisiä on, ettei tarvitse kotona yksin kyhjöttää.

Toinen mikä pisti vituttamaan on tuo Facebookin Candy Crush Saga-peli. Just, kun pääsin yhden kauan yrittämäni tason läpi, netti jumi ja se minun läpipääseminen mitätöityi. :( No, onneksi pääsin sen jo seuraavalla yrittämällä uudestaan läpi. Ja joo, olen koukussa kyseiseen peliin. :D

PS. Yksi uusi lukija oli näkynyt ilmestyvän, eli tervetuloa joukkoon. :)

Koiran hampilääkäri ja epäilyä

Koiraa käytetty hammaslääkärissä. Kolme hammasta siltä poistettiin ja hammaskiveä raaputettiin pois. Enää ei haise hengitys ja posken turvotuskin on laskenut, eli hammaskivestä johtuva tulehdus oli kyseessä tuossa oudossa ilmiössä. Nukutuksessa se operaatio siis tehtiin ja mulla pelotti, että herääkö se koiravanhus enää siitä, mutta kyllä se vaan heräsi. Oli vain vähän ihmeissään, kun nukahti eläinlääkärin tutkimuspöydälle ja heräsi kotoa omasta koristaan eikä pariin tuntiin meinannut jaloillaan pysyä. Antibioottia ja särkylääkettä sille määrättiin ja aika tyyristä hommaa, mutta onhan se rakas perheenjäsen, jolla on toivottavasti ainakin pari vuotta vielä jäljellä.

Mä olen tässä miettinyt. Voisi tuo mies vähän paremmin minua kohdella. Olen kahden vaiheilla. Toisaalta haluaisin sinne, mutta on myös sellainen tunne, että se kohtelu siellä ei ole kovin mukavaa. Hän luultavasti taas lähtee sanomatta mitään, pitää ilman syytä outoa mykkäkoulua ja, ja, ja...

Ja tiedättekö mikä mulla ärsyttää vielä enemmän? No se, kun mä teen ruokaa (mä siellä aina ruuan teen) ja jos pyydän Murua auttamaan jossain pienessä asiassa, vaikka nyt pilkkomaan sipulin/valkosipulin, niin tämä kysyy "ai minä vai?" No kuka sitten? Voisi hänkin nyt jotain tehdä, kun kerran syökin sitä ruokaa. Keitokset kelpaa kyllä, mutta ruuanlaittoon osallistumisesta kun tulee puhe, hän vaan nostaa päätään sohvalta ja ihmettelee, miksi hänen jotain täytyy tehdä. -.-

"Kyllä se ikä lyö melko ikävät arvet naisen naamaan."

-Uuno Turhapuro Suomen tasavallan herra presidentti-

Poikaparka

Voi tuota poikaparkaa. Meidän koiralle oli yön aikana ilmestynyt poskeen jotain outoa. Se on turvonnut. Ensin ajattelin, että oiskohan se joku kasvain, kun siskon koiralla vasta oli, niin tuli siitä mieleen. Mutta kun ei tuo koira syökään mitään, edes lätty ei kelvannut, joka on sen herkkua. Taitaa olla hammassärkyä (sen hengitys on haissut jo jonkun aikaa). Pitää huomenna käyttää eläinlääkärissä.

Edestäpäin katsottuna oikea poski on selvästi vasenta puolta isompi
(turvonnut) ja roikkuu.

Joudutaan varmaan nukuttamaan, jotta tuota suuta voidaan tutkia. Mutta mulla pelottaa, että kun tuon ikäisen koiran (syksyllä 15 v) nukuttaa, niin herääkö se siitä enää. :( Toivottavasti...

Paska perjantai

Olin päivällä kaupassa ja joku pikkupoika oli siellä isänsä kanssa ja kun joku kysyi pojalta, mitä tälle kuuluu, niin poika vastasi "tänään on paska perjantai". Ja niin oli piru vie mullakin. :( Kauhea olo, kiitos anopin pojan. Murusta siis puhun, en siitä toisesta pojasta. Mä en enää tiedä mitä tehdä ja onko asia niin, että hän on hankala vai että mä teen siitä asiasta hankalan. Kun mulla ärsyttää hänen lyhyet (minun mielestä tylyt) vastaukset. Mulle on jo koulussa opetettu (äidinkielen tunnilla), että lyhyesti vastaaminen on tympeää.

Ja sitten hän vielä sanoi, että jos en pääse lauantaina sinne, olisi parempi kun tulisin vasta maanataina. Mitä vikaa sunnuntaissa? Ja jos olisi mennyt lauantaina olisiko minun pitänyt lähteä sieltä jo sunnuntaina, jos sunnuntaina on sitten huono päivä? En tiedä huvittaako mulla mennä sinne ollenkaan. Ahdistaa. Ja entäs sitten, kun joskus asun hänen kanssaan. Meinaako hän heittää minut ulos silloin, kun häntä ei kiinnosta minun seura? Olen mietiskellyt tätä täällä ennenkin, mutta mietinpä taas. En vain saa sitä asiaa mielestäni. Ja jotenkin tämä elämäkin tuntuu ihan turhalta. En tiedä mitä tälle sitten tekisi.

"Eihän naisissa toi ulkonäkö ole pääasia, vaan semmonen taipusa luonne. 

Ja kato nehän rupsahtaa joka tapauksessa ennen pitkää."

-Uuno Epsanjassa-

Neiti Mansikka

Mulla on näsäviisas kummityttö (2,5 v). Kävin eilen pitkästä aikaa kylässä siellä ja hän toi mulle cd-levyn ja kysyi "mikä tämä on?" ja mä vastasin, että Yölintu. Siihen tyttö sanoo "eihän ole kun levy!" :D Mutta kun mä luulin, että hän kysyi, että minkä artistin levy. 

Omapäinenkin hän on vielä. Hänen vanhempansa ovat eronneet ja heillä on yhteishuoltajuus. Hän oli siis nyt äitinsä luona ja sanoi mulle "minä lähden sinun kanssa isin luokse". Selitä siinä sitten, että isi ei ole kotona (niinkuin ei silloin ollutkaan). Sitten hän nyrpisti nenäänsä ja sanoi "hö, sitten minä kävelen isin luokse". :D Toivottavasti äitinsä ymmärtää pitää oven lukossa, ettei tyttö pääse karkaamaan yksin johonkin. Tiedä häntä mitä nuo eroperheen lapset keksii (ja miksei sellaisetkin, joiden vanhemmat ei ole eronneet, nimimerkillä: itsekin olen joskus lapsena karannut kotoa).

Kävin kirpparilla ja sieltä löytyi jotain kivaa:

Mansikkahattu, esim. vapuksi.

Äiti sanoi, että sitten kun hänen hiuksensa (mahdollisesti) sädehoitojen myötä lähtee, hän laittaa tuon päähän, kun lähtee kauppaan. Sanoin hänelle, että et kyllä laita tai ihmiset katsoo, etttä olet seonnut. :D

Tänään on kirjan ja ruusun päivä. Ruusua en saanut, mutta kirjan sentään. Joka vuosi joku on kirjan ja ruusun päivän kirjailija ja tänä vuonna se on yksi lempikirjailijoistani: Anna-Leena Härkönen, joten pitihän se teos hankkia. Sitä ei siis saa kuin 23.-25.4. ja vain kaupan päälle ostettuaan kirjoja vähintään kymmenellä eurolla. Äiti osti lintukirjan, koska isä aina katselee noita pihan lintuja ja ihmettelee mitä ne on ja minä sain sitten sen kaupan päällisen, eli tämän:

 

Piti ostaa uusi Pekka Töpöhäntä-dvd, kun edellinen oli jotenkin naarmuuntunut ja lakannut toimimasta. Vein sille 2,5-vuotiaalle kummitytöllenikin samanlaisen. Hän ei ollut tuota aikaisemmin nähnytkään.

Rakastan. <3

Toinen kummityttö (7,5 v) oli nähnyt minun hienot pornopeikot vitriinin päällä ja kysynyt äidiltä "mummi, mitä nuo tekee?" :D

"Intohimojen esteenä eivät ole sanat vaan kaikkein tärkeintä, Sörsselssön,
on sielujen sanaton sympatia."

-Uuno Epsanjassa-

Jos suo...

Upposin sitten suohon tai mihin lie juoksuhiekkarälliin. Menin siskontytön luokse kylään ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun hän on muuttanut (oli ensinnäkin vähän vaikeaa löytää sinne, kun en tiennyt tarkkaa sijaintia). Kun pääsin pihalle, näin tasaisen hiekkatien ja sitä sitten kävelin. Ei olisi kannattanut. Upposin ja kun yritin päästä ylös, vajosin vain syvemmälle. Onneksi siinä vieressä oli joku varastorakennus, jonka seinästä sain kiinni. Ja koska mullakin tuotti vaikeuksia päästä ylös sieltä, niin miten lapset sitten? Tuohan on vaarallinen paikka. Lapset hukkuu sinne vielä joku päivä. :/

"Ne hurrien rinsessat on taas toisaalta himpun verran niinku liian nuoria,
että pakko kai vaan tyytyä äitiin."

-Uuno Turhapuro Suomen tasavallan herra presidentti-

Sotkanpoikii...

Oli näkynyt uusi lukijakin ilmestyvän. Tervetuloa. :)

Pääsiäinen meni kotona. Kävi vieraita joka päivä. Kävin mä toki vähän viihteellä, tosin vesilinjalla.

Vihdoin, Junttidiscon kuningas livenä ja kyllä kannatti.
Mulla ei ollut isoa järjestelmäkameraa mukana vaan
pieni pokkarikamera, joten kuva on sen mukainen.

Kiva, että Lapissakin noita nimekkäitä esiintyjiä käy, vaikka sitä joutuukin menemään sitten vähän kauemmas katsomaan.

Selvisi syy siihen Murun outoon käytökseen. Väsymyshän se oli. Katsoo nyt milloin mä sinne sitten menen. Viikon loppupuolella ehkä.

 

Sotka käväisi rannassa räpiköimässä.

"Semmosta se on se elämä, toisinaan mulla on pitkä tumma nainen ja toisinaan ei ole, ja nyt ei ole näin."

-Tupla-Uuno-

Ahdistava asia, joka sai alkunsa jo kauan sitten

Olenkohan mä koskaan maininnut täällä tästä ahdituksen aiheesta. No, nyt mainitsen. Mulla ahdistaa isäni alkoholin käyttö, jota on jatkunut samanlaisena niin kauan kuin muistan. Se on joka viikonloppuista ja runsasta. :/ Hänen puheestaan ei saa selvää ja se haju. Haluaisin oikeasti oman asunnon tai jotain, mutta millä rahalla? Sitten se kyllä onnistuisi, jos me Murun kanssa muutettaisiin yhteen, mutta en ole varma haluanko sitäkään.

Muru on TAAS käyttäytynyt ihan oudosti. Ei vastaa mihinkään. Lukee kyllä viestit, mutta vastakaikua en saa. Välillä tuntuu, että hänellä ei kiinnosta minun asiat ollenkaan. Mutta toisaalta, miksi hän sitten olisi minun kanssa. Ja kun kuitenkin joka toinen viikko hänellä tuntuu kiinnostavan. Ehkä se johtuu väsymyksestä (yötyöläinen kun on ja joskus tekee jopa aamuvuoronkin siihen perään), mutta se tuntuu silti pahalta, kun mulla kiinnostaa hänen asiansa aina, oli ne mitä hyvänsä.

Joka tapauksessa: Hyvää pääsiäistä itse kullekin.

 "Vaikka nainen kieltämäti rupsahteleeki 

harmillisesti tossa kolmekymppisenä justiin

 niin nykytekniikan aikakaudella ei oo temppu 
eikä mikään vähän korjailla tollai keinotekoisesti 
ulkomuotoa ja retusoida niinku, kun on meillä olemassa nää 

hydrauliikat ja on kaiken maailman liisterit ynnä muut 
teipit ja laastarit."

-Uuno Turhapuro armeijan leivissä-

Neuvontapäivä

Käytiin tänään sen lakimiehen luona. Testamentti on laadittu huomiseksi ja meillä on taas aika sinne testamentin tarkistusta varten (tänään oli lähinnä sellainen neuvontapäivä). Sen lakimiehen puhuessa mahdollisista riitatilanteista siinä vaiheessa, kun siskoni saavat tietää testamentista, minun sydän alkoi hakata ihan hulluna ja verenpaine tuntui nousevan kohisten. Myös ahdistusta on ollut ilmassa koko päivän. Ehkä tämä tästä.

Äiti sai tänään tulokset siitä rintatutkimuksesta. Kasvain on pahanlaatuinen, 2,5 cm x 2cm. Levinneisyydestä ei vielä tiedetä.

Tästä kaikesta johtuen minun päätä särkee, joten taidan mennä nukkumaan.

Syitä asioihin

Joku kysyi miksi olen perintöasioita nyt jo järjestämässä ja mistä päättelen, että äiti kuolee tähän sairauteen. Niin, siis minähän en niitä perintöasioita ole järjestämässä vaan äiti, joka haluaa saada asiat järjestykseen mahdollisimman nopeasti. Ja testamentit ja semmoiset tehdään siksi nyt, ettei niitä voi jälkikäteen tehdä. Ja eipähän sen testamentin takia tarvitse sitten aikoinaan tapella sisarusten kanssa perinnöstä, kun siinä sanotaan kenelle mikäkin osa kuuluu. Että näin.

Ja sitten se mistä päättelen, että äiti kuolee. Niin, siis lääkäri oli sanonut, että perjantaina, kun tulokset tulee, on turha odottaa hyviä uutisia ja oli peloiteltu niillä hoidoilla ja muilla.

Asioiden järjestelyä

Tämä päivä on taas mennyt vain nukkuessa. Keskiviikkona olisi aika jollekin lakimiehelle liittyen testamenttijuttuihin. Meillä on ollut jo kauan tarkoitus tehdä paperit perinnöstä, mutta nyt, äidin sairastuttua, piti pistää töpinäksi.

Mulla on nykyään koko ajan nälkä tai lähinnä makeannälkä. Siihen löytyi apu tänään, kun posti toi minulle laatikollisen raakasuklaata. :P Olen pari viikkoa syönyt sen sijasta pullaa ja se näkyy kyllä vaa'assa. :/ Kaksi lisäkiloa tullut.

Iltapala: Kaurapuuroa, kanelia, hunajaa ja tuoreita mansikoita (kaupasta ostettuja, espanjalaisia).

"Kuuma rakkaus ei tunne kielirajoja."

-Uuno Epsanjassa-

Ah, sinä palasit

Olen aikaisemmin kirjoittanut siitä, että minun psykologi on ilmeisesti lopettanut työnsä, ainakin toistaiseksi. Ei tästä ole kuin muutama päivä, kun sanoin, että en mä sen puljun (mielenterveystoimiston) palveluita nyt ole tarvinnutkaan. No, se oli silloin se, nyt tarvitsisin. Eli ei mennyt viikkoakaan, kun aloin tajuta mitä on tapahtunut. On ihan sairas ahdistus. Koko ajan ja joka päivä on sellainen kuristava tunne kurkussa ja käsissä on tunnottomuutta. Ahdistus on palannut. En tiedä mitä tässä tekisi. Haluttaisi pääsiäiseksi pois. Muru on kuulemma koko pääsiäisen töissä. Niin no, mutta onhan hän välillä kotona. Kaipaan vaan sitä syliä ja tunnetta, että on joku tuki, siis fyysinen tuki. Tällä hetkellä ei ole muuta kuin tämä blogi, johon purkaa tuntojaan. Eniten mulla ahdistaa tieto äidin menettämisestä, mutta sitten tämä perintöhässäkkä. Mitään perintöä ei olla vielä edes jakamassa ja tämä yksi on haukkana kyselemässä omaisuudesta, huoh.

Perintöasioita

Mieti, jos olisit juuri saanut tietää olevasi kuolemansairas ja lapsesi/ystäväsi alkaisi samantien kysellä sinun omaisuudesta (perintöä ajatellen), miltä se tuntuisi? Minun mielestä aivan hirveältä. Näin pääsi meillä käymään. Siskoni alkoi heti kysellä äidin syöpädiagnoosin jälkeen omaisuudesta perinnön toivossa. Ja kyseli vielä isänkin omaisuudesta. Isä ei ole hänen biologinen isä, joten häntä siskoni ei tule perimään (on oman isänsä jo aikoinaan perinyt). Minun mielestä on törkeää ja helvetin ahnetta tuollainen käytös.

Tänään oli trullipäivä. Meidän oven takana ei käynyt kuin kaksi noita-akkaa (yhdellä kertaa nekin), onneksi. En kuitenkaan tällöinkään avannut ovea. En ollut trullituulella. Niin, eikä mulla olisi ollut karkkia ja rahalle mulla on parempaakin käyttöä kuin jakaa sitä joillekin virpojille, varsinkin nyt kun elämäntilanne muuttui näin nopeasti. Pitää tehdä vähän papereita lakimiehen kanssa (perintöä varten sitten joskus) ja se maksaa.

Ne noita-akat vaan oli aika tyhmiä. Ne soitti ovikelloa ainakin kuusi kertaa ja seisoivat oven takana odottamassa sen avautumista viisi minuuttia vähintään. Ei oveaan ole pakko avata, jos ei halua. Ei ollut vanhemmat tainneet "valmentaa" lapsiaan oikein. Mulle ainakin lapsena sanottiin, että jos ei ovi avaudu ekalla ovikellon soitolla, lähdetään pois ja jos avautuu, pitää kysyä, saako virpoa eikä vaan alkaa virpomaan suoraan (ei kaikki tykkää).

"Sais tuo peppu vähän enempi pyörähdellä tollai kävellessä, jäis niinku parempi muisto."

-Professori Uuno D.G. Turhapuro-

Tajunta ei ihan vielä ole tavoittanut minua

Niinhän siinä sitten kävi, että äidiltä löydettiin toisesta rinnasta pahanlaatuinen kasvain. :( Tulokset tulee vasta viikon päästä, mutta lääkäri pystyi kuvista heti sanomaan mikä siellä on. En ole vielä oikein tajunnut mitä on tapahtunut, mutta luulenpa, että sitten kun tajuan, tulee romahdus. Viimeistään sitten viikon päästä, kun se vahvistus tulee.

Mulla on huono omatunto. On sellainen olo, että äidin syöpä on minun syytä, kun olen vaivannut häntä olemalla huono tytär. En ole jaksanut siivota ja äiti on sitten tehnyt sen (vaikka ei olisi tarvinnut). Mutta minun jaksamattomuus taas on johtunut minun omasta sairaudesta (masennus). Syövän syntymisen yksi selittävä tekijä kun on stressi. Mutta äidillähän tässä suurin huoli on, minun murheet ei ole mitään sen rinnalla.

Löysin kaupasta viimein näitä mitä olen hakenut jo jonkun aikaa.

Minä teen sitä, sinä teet sitä - me kaikki teemme sitä joka päivä

Me kaikki ajattelemme joka päivä. Emme varmasti samoja asioita, mutta jotain kuitenkin.

Minun ajatuksissa pyörii joka päivä sama asia, eräs tietty mies. Hän tekee minut onnelliseksi joka päivä, vaikka onkin välillä ihan mahdoton. Mutta eihän ainainen onni ja autuus ole kenellekään hyväksi... kai. Eihän siitä onnesta sitten osaisi nauttia. Ja ei sellaista ihmistä taida ollakaan, joka aina olisi iloinen ja onnensa kukkuloilla.

Mutta minun ajatuksiin hiipii myös joka päivä kilot. En pidä niistä. En halua lihoa grammaakaan. Minulla on pakkomielle käydä vaa'alla useamman kerran päivässä ja mittailla mittanauhalla vyötärönympäryyttäni.

Välillä ajatuksiini hiipii myös sillalta alas hyppääminen tai muu keino, jolla vain pääsisi pois tästä elämästä. Sitten taas muistan rakkaani ja ajatusten oravanpyörä alkaa alusta. 

Ajatuksista puheen ollen, Uunon ajatuksia:

"Se on hyvä vaan ja ihan tavallistakin näissä jet set-piireissä, 

että pari on aina sivulla jäähdyttelemässä."

-Lottovoittaja UKK Turhapuro-

Kohonneita arvoja

Minun paino on noussut kaksi kiloa. Hirveää. Mutta vatsa ei ole kasvanut. Ehkä se on sitten vaan nestettä. Se on tämä kuivalihakausi. Suolaa, suolaa ja vielä kerran suolaa. Eli ei enää kuivalihaa. Harmi, se kun on niin hyvää. Niin ja minun verenpainekin on koholla juuri tuon suolan takia, eli siksikin se minimiin.

Kävin eilen pitkästä aikaa salilla, mutta sain huomata, että kunto on taas laskenut. Laiskottaa. Ei oikein huvittaisi tehdä mitään, mutta paino vaan pitäisi saada putoamaan. Jalkoja särkee jo kahden kilon painonnoususta. Ei ole ylipainoa, mutta kyllä se silti vaikuttaa näköjään.

Huomenna äidillä on se tutkimus. Lähden mukaan. Milloin lie ne tulokset sitten saa. Pelottaa. Mieliala ei ole kovin korkealla.

Pääsiäissuunnitelmat meni plörinäksi. Meille on tulossa vieraita. Eli mulle ei ole tiedossa pääsiäismunaa (enkä nyt puhu suklaamunista), hö. Vastahan mä toki tulin Murun luota, mutta... khihihi. :)

Anoppi harmitteli Facebookissa, kun ei tälläkään kertaa nähty. Suoraan sanottuna ei vois vittu vähempää kiinnostaa tavata sitä tyyppiä.

Pieni kuolema

Miten mä taas kestän tämänkin? Tuli pieni kuolema, kun kuulin ikävämmänpuoleisia uutisia. Kävin isän kanssa kaupassa ja matkalla sinne isä kertoi, että äiti oli saanut viime viikkoisten mammografiakokeiden tulokset ja nopean lähetteen jatkotutkimuksiin. Mulla pelottaa, että sieltä löytyy jotain vakavaa (rintasyöpä). :( Johan tämä elämä näyttikin liian hyvältä jatkuakseen tällaisena. Onneksi ei tarvitse yksin kestää tätä, onhan mulla mies. Äidin kanssa en ole koskaan kyennyt keskustelemaan tuollaisista ikävistä asioista.

Mielialojen aaltoilua

Reissusta palauduttu. Kamala ikävä jäi. Ei mulla vielä olisi haluttanut lähteä. :( Mutta no, pakko se on kotonakin välillä käydä. Koira ainakin oli iloinen minut nähdessään.

Tällä kertaa meni ihan hyvin. Mitä nyt heti alkuun huomasin unohtaneeni avaimet toisen takin taskuun. No, onneksi Murulla oli ylimääräisiä avaimia, niin sain yhdet lainaksi siksi aikaa, kun siellä olin.

Eilen vaan vähän pahoitin mieleni. Muru piti jotain mykkäkoulua monta tuntia. Kaikki alkoi siitä, kun aamulla herättiin siihen, kun hänen äiti soitti ja kun kuulin nimeni mainittavan (hänen äidin toimesta), niin kysyin mitä se anoppi halusi, niin Muru vaan tiuskaisi "saa kai äiti pojalleen soittaa ilman että tarvii aina olla vailla jotakin". No anteeksi, kun kysyin.

Siitä alkoi se monen tunnin piina. Sanaakaan hän ei sanonut, vaikka kysyinkin jotain. Sitten hän sanoikin, että lähtee kylille. Monta tuntia meni ja tuli viesti, että on kaverinsa luona ja katsoo siellä jääkiekkoa ja ottaa pari olutta. No ei siinä mitään, tottakai hän kavereillaan saa käydä, mutta tuo aamuinen mykkäkoulu oli outoa. Pyysi hän sitten itse anteeksi ilman, että minun tarvitsi vihjata mitään. Oli kuulemma huonolla tuulella jostain, joka ei johtunut minusta. Mistä lie sitten.

Hän tuli vasta joskus yhden aikaan yöllä kotiin. No, sainpahan olla rauhassa ja miettiä asioita. Vaikka olihan se kieltämättä aika piinallista ennenkuin hän laittoi sen viestin, jossa kertoi missä on ja pyysi anteeksi käytöstään. Mä kun en mielelläni perään kysele. Olen sen niin monesti saanut huomata, että siitä ei seuraa mitään hyvää.

Tänään aamulla oli kiva yllätys olohuoneen pöydällä:

Minäkin sinua, kaikesta huolimatta.

PS. Kävin torstaina kokeissa terveyskeskuksessa niiden vatsakipujen takia. Sain vasta tänään tulokset (kuulemma viikonlopusta johtui viivästys). No, ei sieltä mitään löytynyt. Eipä silti, ei mulla enää edes ole kipuja. Sain Murulta kaksi puolikasta tulehduskipulääkettä ja meni sillä ohi, mikä sitten olikaan.

Jatkuvaa kipua

Kuvittele, että sinulla on kamalia kipuja ja sairaalasta sanottaisiin, että "ei ole juuri nyt aikoja. Ensimmäinen vapaa aika on viikon päästä". Minulle kävi tänään näin. Vatsakivut pahenee päivä päivältä ja hoitaja meinaa siirtää tutkimuksia viikolla. En suostunut. Hoitaja on hyvä ja kokeilee itse vaan olla kipujen kanssa kaksi viikkoa putkeen (olen kärsinyt tästä kivusta jo viikon). Sain ajan huomiseksi. Kokeiden tuloksia saa varmaan silti odottaa ainakin perjantaille. :/

Kling-klong

Muru linkitti mulle tänään Facebookin keskustelussa tämän biisin:

ja kirjoitti sen jälkeen seuraavat sanat: "en puutu". Öö... what? Ei kai hän kosintaa suunnittele? En oikein tiedä haluanko vielä sellaista. Ja kun hän on viime aikoina puhunut yhteen muutostakin.

Ja tämä ei ollut aprillipila.

Huomenna menen sinne, viimein. Saa nyt nähdä mitä hän on oikein suunnitellut.

Nostalgisia laatikoita

Hih, mikä näky minua odotti aamulla, kun hipsin alakertaan. Lattialla oli tällaisia:

 

Vaippalaatikoita vuosilta -89 ja -90. :D

Äiti viimein raski luopua noista. Nuo on ollut meidän vaatehuoneen hyllyllä isän vaatesäilytystä varten. Nyt ne lähti roskiin.

Nukuin viime yönä noin neljä tuntia. Heräsin kolmen aikaan yöllä etovaan oloon. Makasin kahdeksan tuntia sängyssä ja odotin milloin tulee oksennus. Kahdeksan tunnin odotuksen jälkeen tuli kiire vessaan. Ei tarvinnut onneksi käydä kuin kerran ja olo parani hetkessä. En tiedä mikä se ällö olo oli.

"Naiset on kato joskus sillai vähän niinku herkkiä, liekö vaihtevuotet tai jotain."
-Uuno Turhapuri pisnismies-