torstai 21. huhtikuuta 2016

Voihan anoppi-ahdistus

Tajusin tänään, että meillä on viikon päästä lauantaina ristiäiset. Olen koko ajan ajatellut, että ne on kahden viikon päästä lauantaina (sen kummemmin ajattelematta monesko päivä on menossa). No, ei siinä mitään, en vaan ehtinyt painoa saada yhtään alas siitä, kun olen vauvan kanssa laitokselta tullut.

Yksi tuleva kummi kävi eilen katsomassa vauvaa. Hän ei pääse itse ristiäisiin, kun menee Kilpisjärvelle pilkkikilpailuihin. No, eipä se mitään, kummi hänestä tulee kuitenkin, oli paikalla tai ei.

Pappi kävi eilen meillä ristiäisasioiden tiimoilta. Sitä ennen ja sen jälkeen ehtikin taas tapahtua anopin kans kaikenlaista. Voi huoh, jos ei paremmin sanois. Äiti on siis edelleen täällä meidän apuna, kun Murulla on töitä ja minunkin pitää saada välillä levätä. Äidillä on ollut sairaalahoitoa vaativia vaivoja täällä ollessaan. Sai lääkityksen siihen. Anoppi katsoi sillä välin vauvaa, kun kävin äidin kanssa siellä terveyskeskuksessa. No, kun tultiin sieltä, alkoi anopin toimesta kysely: "mikä sinua vaivaa? mitä lääkkeitä sait siihen? mitä lääkkeitä olet aikaisemmin syönyt?" Mä jo viimein sanoin, että "anteeksi nyt vaan, mutta ne asiat ei kuulu sulle." 

Äiti, anoppi ja vauva lähti sitten käymään anoppilassa ja me lähdettiin Murun kanssa hoitamaan asioita. Äiti oli sitten sieltä anoppilasta lähtiessään sanonut tuovansa vauvan meille ja lähtevänsä itse kirpputorille siksi aikaa, kun se pappi on käymässä. Anoppi oli ihmetellyt, että miksi hän tai minun äiti ei saisi olla paikalla, kun se pappi tulee. Miksiköhän? Olisikohan siksi, ettei haluta, että se nimi paljastuu etukäteen. Se on siis päätetty viime syyskuussa jo ja jos se on tähänkin asti pysynyt salassa niin miksei sitten ristiäisiin asti. Siis sillä akalla (anopilla) ärsyttää suunnattomasti, kun hänelle ei kerrota mitään. Ihmetteli jo yhtenä päivänä, kun Muru ei ole äidilleenkään (hänelle) kertonut sitä nimeä. No helvetti, jos on sovittu, että sitä ei kerrota niin sitä ei silloin kerrota.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Ensimmäinen neuvola

Käytiin eilen pojan kanssa ensimmäistä kertaa neuvolassa. Hän on kasvanut hurjasti kuukauden aikana. Maanantaina hän täytti viisi viikkoa ja eilisten mittausten tulokset oli seuraavanlaiset: Paino: 4115 g (syntymäpaino 3100 g) ja pituus 54 cm (syntymäpituus 46,5 cm). Kyllä se onkin alkanut tuntua, kun häntä kantaa, että painoa on kertynyt. D-vitamiinitipat piti vaihtaa toiseen, kun pojan vatsa tuli kipeäksi niistä, jotka neuvolasta saatiin. 

Tänään oli sitten pojan lääkäri ja hyvin sielläkin oli kaikki. Kehittynyt on kovasti. Kahden viikon ikäisenähän hän kannatteli jo itse päätään, kun hänet laittoi vatsalleen ja ei uskalla enää jättää hetkeksikään yksin sohvalle, kun on aika kova potkimaan ja sillä tavalla saamaan liikutettua itseään.

Näin tänään neuvolan käytävällä äitiysneuvolan kätilöä ja samalla sain häneltä sitten ensi viikoksi jälkitarkastusajan. Se joku terveydenhoitaja tai mikä lie olikaan, joka kävi meillä poikaa tutkimassa silloin, kun oltiin tultu kotiin, sanoi kyllä silloin kun meillä kävi, että jälkitarkastus kannattaa ajoittaa mahdollisimman myöhään (kuitenkin enintään 12 viikkoa synnytyksestä). Sitä en käsittänyt, miksi. Tunnen kuitenkin itseni nyt, viisi viikkoa keisarinleikkauksesta jo täysin toipuneeksi, joten siksi otin sen jälkitarkastuksen jo ensi viikolle. Kivuthan mulla loppui jo kahden viikon jälkeen, joten mitäpä tuota pitkittämään.

torstai 7. huhtikuuta 2016

Rasittava anoppi osa 2

Ei helvetti mitä minun miehen äiti nyt on tehnyt. Oltiin tuossa ma-ti-välinen yö minun lapsuudenkodissa ja kun oltiin tulossa sieltä, anoppi soitti ja oli tulossa kylään. No, koska ei oltu enää kaukana, minun Muru antoi äidilleen luvan mennä avaimella (joka hänellä on jostain syystä, en edes tiedä miksi) sisälle. No, minä jäin siltä reissulta suoraan mielenterveystoimiston kohdalle, koska mulla oli psykologille aika. Kuulin sitten äidiltäni seuraavana päivänä mitä se anoppi taas oli tehnyt. Hän oli kysellyt minun äidiltä onko äiti havainnut, että onko mulla jotain synnytyksen jälkeistä masennusta. Siis mitä vittua? Ja joo, ei kyllä ole. Ja vaikka olisikin, niin sehän ei hänelle kuulu millään tavalla. Väsynyt kyllä olen, kun pojan kanssa joutuu heräilemään kolmen tunnin välein eikä heti saa unta, kun hänet on saanut nukkumaan, mutta...

Mietin sitten, että mistä se akka sellaista on yhtäkkiä saanut päähänsä kysyä ja ainoaksi vaihtoehdoksi jäi, että sillä aikaa, kun hän oli yksin sillä avaimellaan tullut sisälle, oli luultavasti kaivanut minun lipaston laatikkoa, jossa on minun lääkkeet ja yhdessä lukee "uusiutuvan masennuksen estoon". Helvetti, pitääkö minun omassa kodissa alkaa lukitsemaan kaikki paperit ja lääkkeet lukkojen taakse, ettei vaan joku utelias akka tongi niitä???!!! Odotapas kun näen sen seuraavan kerran, niin mulla kiehahtaa. 

Joo ja sitten hän pitää minua ilmeisesti huonona äitinä, kun oli kysynyt onko vauvalle muistettu vaihtaa vaippaa. HÄ??? Ja sitten oli kysymättä vaan repinyt siltä vaipan pois, vaikka se oli vasta vaihdettu. Vittu, kun en itse ollut paikalla...

Muutamia kirosanoja tuli kirjoitettua, mutta mulla kiehuu nyt. Liian utelias se akka. Hän on vielä ammatiltaan lähihoitaja, niin tuli mieleen, että onkohan hän töissäkin yhtä utelias, vaikka hänellä pitäisi olla vaitiolovelvollisuus.

Uudet Muumit on...

Katselin tuossa muutama päivä sitten Muumien metkut-nimisen dvd:n. Sisältää siis kolme Suomessa ennen julkaisematonta Muumi-jaksoa. Ne (tai ...