Unta toivoen

Meidän poika ei nuku. Hän nukkuu päivällä max. tunnin pituisia unia ja yöllä herää 15-30 minuutin välein. Ollaan menossa 5.12. unikouluun Lapin ensi- ja turvakodille. Toivottavasti siitä on hyötyä. Lisäksi hänellä epäillään refluksia. Sekin tosin voi tehdä tuon, ettei nuku. Refluksi on siis sairaus, jossa ruoka nousee takaisin ruokatorveen ja aiheuttaa närästystä.

Itse olen käynyt verikokeissa paastoverensokeri- ja kilpirauhaskokeiden takia. Paastoverensokeri oli ok, mutta kilpirauhasarvot oli viiterajan alarajalla (ihan samalla tavalla kuin viime kuussa). Ja taas pitäisi ensi kuussa mennä. En tajua mitä helvettiä sitäkin joka kuukausi tutkitaan, jos tulos on aina sama eikä ikinä ole aikaa lääkärille, kokeita vaan otetaan. Ja sitä miksi kokeita otetaan, se johtuu minun älyttömästä väsymyksestä. Tiedän, että ihan pelkästä vauvan valvottamisesta tämä ei johdu. Se voi olla myös masennusta. Mutta ei sillä, hyvä, että tutkivat.

Jos et sinä, niin minä sitten...

Tein eilen jotain sellaista, mitä en ajatellut koskaan tekeväni. Kosin miestäni. Mä olen ollut aina sitä mieltä, että se on mies, joka kosii tai sitten ei mennä naimisiin ollenkaan, mutta kun olen tässä jo jonkun aikaa odotellut hänen kosintaansa eikä mitään ole tapahtunut, päätin ottaa ohjat omiin käsiini.

Tein askartelupahvista rasian/pienen laatikon, tulostin kahta sormusta esittävän kuvan ja laitoin sinne laatikkoon, jonka jälkeen paketoin paketin lahjapaperilla. Eilen Muru luki netistä jostain parista, jotka oli olleet 50 vuotta yhdessä ja kysyi "ollaanko mekin 50 vuotta yhdessä?" Silloin ajattelin, ettei sopivampaa tilaisuutta tule, hain paketin ja annoin sen hänelle avattavaksi. Hän kysyi "nytkö jo?" ja tarkoitti, että nytkö hänen jo isänpäivälahja pitää avata. En sanonut mitään. Kun hän avasi sen ja kurkkasi sisään, kysyin meneekö hän minun kanssa naimisiin ja sain myöntävän vastauksen.

Sormuksia meillä ei vielä ole. Hankitaan sitten kun on rahaa sen verran, että on varaa ostaa sellaiset. Ja olen päättänyt, että naimisiin en mene ennen kuin olen pudottanut painoa 20 kiloa vähintään. Jäi vähän raskaudesta jäljelle enkä ole saanut niitä pois, koska herkuttelu on niin houkuttelevaa. Niin, ja sitä paitsi tästä ei vielä tiedä kukaan meidän lisäksi, koska ei olla asiaa julkaistu missään eikä kerrottu edes vanhemmille. Se tapahtuu sitten, kun ne sormukset on sormessa.

Siinä on meidän isänpäiväkakku. Tein ensimmäistä kertaa elämässäni itse kakkuun koristeet mantelimassasta. En ehkä ihan heti tekisi uudestaan. On se semmoista väkertämistä.

Huono äiti?

Vähän on alkanut tuntumaan, että olen huono äiti, kun en ole mikään robotti, joka tekee kaiken silmänräpäyksessä aina oikein ja joka vain jaksaa ja jaksaa loputtomiin. Ollaan siis pojan kanssa edelleen vanhempieni luona, kun en jaksa hänen kanssaan yksin (isästään ei ole apua). Jatkuvasti saan kuulla kuinka teen väärin sitä ja tätä. Tämä äitini suusta siis.

Minun masennus on ottanut taas vallan ja vain syvenee, kun jatkuvasti moititaan. Ja olenpa jopa kuullut ihan näillä sanoilla "ei sinusta ole tähän. Et sinä osaa." Olen maininnut tuosta jatkuvasta valituksesta/moitinnasta mutta se ei ole tuottanut tulosta. Lähtisin kotiin, jos vain jaksaisin olla lapsen kanssa 24/7 yksin. En tunne omalta asuinpaikkakunnaltani ketään, josta olisi apua kun sitä tarvitsisi. Ja täällä sentään saa joskus nukkua. Kotona sitä ei suinkaan voi tehdä.