lauantai 31. toukokuuta 2014

Unohdettu ammatti

Minua pännii! Siis tämä helvetin jokavuotinen ylioppilaiden ylistäminen ja ammattiin valmistuneiden unohtaminen. Ei ole montaakaan minuuttia, kun kuulin, kun tv-kuuluttaja sanoi "oikein paljon onnea uusille ylioppilaille ja peruskoulunsa päättäneille". Just, just. Ammattiin valmistuneethan ei ole tehneet mitään sen eteen, että ovat paperit saaneet kouraan. Siis aina sanotaan, että ammatin voi saada huonoillakin arvosanoilla. Mutta niin voi ylioppilaan paperitkin. Jos on läpi, niin sehän riittää. Ei tosin välttämättä töitä tai jatko-opiskelupaikkaa hakiessa.

Eikä se aina takaa niitä töitä ne hyvät paperitkaan. Mulla oli ammattikoulun päättötodistus aikalailla vitosia ja nelosia (arvosteluasteikolla 1-5, nykyäänhän tuo arvosteluasteikko ammattikouluissa on 1-3). Ja tässä ollaan sairaseläkkeellä, tosin tällehän ei mitään mahda eikä tämä liity noihin arvosanoihin mitenkään. Ja minun ala (media-ala) on vähän hankala työnhaun kannalta, varsinkin täällä Lapissa, mutta sainpa sen ammatin mistä olin haaveillut vuosia (12-vuotiaasta lähtien). Voin sanoa ainakin saaneeni jonkun suuren haaveen elämässäni toteutettua.

Asiasta toiseen. Mulla on hirveä väsymys iskenyt taas. Pitäisi pakata, kun huomenna suuntaan sinne Murulandiaan, mutta tuossa tuo reppu ammottaa tyhjyyttään ja odottaa, jos vaatteet ynnä muut siirtyisi sinne itsekseen.

"Pitäsköhän sittenki siirtyä seurustelemaan köyhemmän kanssa, 
ettei tarttis näytöillä tappaa itteensä?"
-Häpy endkö? eli kuinka Uuno Turhapuro sai niin kauniin ja rikkaan vaimon-

torstai 29. toukokuuta 2014

Väärä askelpituus

Mulle selvisi tänään, että olen joka päivä asettanut siihen minun askelmittariin väärän (liian ison) askelpituuden. Se selvisi mulle siitä, kun kävin tänään 12 kilometrin lenkin ja mittari väittää, että olen kulkenut 7 kilometriä, eli noin puolet matkasta. Pitää siis pienentää askelpituutta tuosta mittarista. Mä olenkin ihmetellyt, että kävelenkö mä juuri päivässä niin vähän kuin viisi kilometriä, vaikka käyn kaupassakin kävellen.

Home

Olen viime aikoina ostanut usein tuoreita vadelmia, nyt kun niitä on saatavana. Mutta kun sen rasian kotona avaa, niistä on poikkeuksetta vähintään puolet homeessa. :/

Nyt on fiilikset ihan down. Murua on kamala ikävä enkä tiedä yhtään minä päivänä pääsen lähtemään sinne. Toisin sanoen mikä päivä hänelle sopii. Mulle sopisi vaikka tänään, mutta hänelle taitaa sopia paremmin viikonloppu.

"Luuletko sinä, että minä näin rikkaasta, korjaan ihanasta vaimosta niin vaan luovun?"
-Uuno Turhapuron aviokriisi-

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Löytöjä

Jestas, kun olin eilen aivan kuitti. En tiedä mikä minusta teki niin väsyneen. No, ehkä parempi niin, niin jaksoin nousta tänä aamulla ylös, kun piti kampaajalle ehtiä.

Tein eilen löydön:


Ehdin kyllä nämä jo tilatakin, mutta lähetän takaisin, niin säästän postikulut.

Olen tehnyt muitakin löytöjä viime aikoina:

Cd-torni kirpputorilta 2 euroa. Mietin, että onko tuossa
joku vika, kun niin halvalla myi, mutta eipä siinä ollut
vikaa.
Löysin kaupasta myös toisen tv-sarjan dvd:n, jonka olen kyllä tilannut, mutta eipä ole ehtinyt sekään tänne asti tulla (postilaatikkoon), joten ostinpa sitten kaupasta, kun niin hidasta tuo toimitus (yli viikon).

Uusin ilmestynyt kyseistä sarjaa, mutta kaipaisin näitä jaksosta 181 eteenpäin
enkä vain näitä uusimpia jaksoja.
"Nimittäin kuten ymmärrät, niin tämmöseen pysyväään avioliittoon ei pelkästään riitä tämmönen ikuinen rakkaus-teema, vaan täytyy ottaa huomioon tämä taloutellinen turvallisuuskin."
-Uuno Turhapuron aviokriisi-

lauantai 24. toukokuuta 2014

Askeleita

Aloitin kirjoittamaan tätä jo eilen, mutta tuli kauhea ukkonen, niin piti keskeyttää (konehan kyllä pysyy päällä, vaikka töpselin vetääkin seinästä, mutta kun minun kuvat on ulkoisella kovalevyllä, niin se ei ole käytössä, jos sen töpseli ei ole seinässä).

Mä löysin yksi päivä askelmittarini ja sen kanssa olen nyt toiminut muutaman päivän. Tämmöisiä tuloksia on tullut (vertailukohtana kaksi eri päivää):

Tuo aika on tunteina ja minuutteina.

Tuo aika on siis minuutteina.

En tiedä yhtään onko tuo sitten paljon vai vähän.

Matka on kilometreinä ja aika on edelleen tunteina ja minuutteina.
Mutta tuostakin huolimatta minun paino ei vaan putoa. Ei ole ylipainoa, mutta haluan yhden kilon pois, jotta tuo vatsa pienenisi.

"Pelkän intohimon varaan ei voi rakentaa, muista minun se sanoneen."
-Uuno Turhapuro herra Helsingin herra-

tiistai 20. toukokuuta 2014

Lämpöä piisaa

Voi että ihmisten säälivät katseet on inhottavia. Kyllä huomaa kaupassakin kenen korviin tieto äidin syövästä on jo levinnyt. Vaikka he eivät mitään sanokaan, mutta ne katseet.

Mä oon tässä miettinyt. Kun hautajaisiin tuodaan aina kukkia ja joskus jopa leskelle jo puolison kuolinpäivänä, niin mitä ne kukat auttaa siinä surussa? Ei minusta yhtään mitään. Muistuttaa vaan siitä, että ne kukatkin kuolee muutaman päivän päästä. Onhan se kaunis ele, mutta...

Asiasta lämpimämpään: nyt on ollut ihanan lämmintä ja kyllä tuntuu todella ihanalta tammikuuhun verrattuna:


 Odotan aikaa, kun tuo tuosta vielä sen kahdeksan astetta nousee, aah!

Mulla on kummasti kadonnut cd-levyjä. Siis lähinnä tupla-cd:istä on se toinen cd hukassa ja näin on ainakin kahden tupla-levyn kohdalla. Varmaan olen laittanut ne levyt johonkin toiseen koteloon, mutta en jaksa alkaa katsomaan kaikkia koteloita erikseen, että missähän ne nyt mahtaisi olla.

Kävin eilen puutarhamyymälässä ja sieltä tarttui mukaan tällaiset:

Ja nämä on siis lampaita, vaikka joku niitä koiriksi on luullutkin. Ei silti, nuo kyllä näyttää aika paljon koirilta.

"Kun on kerran helposti saatavilla sellasta ihmislaatua, joka häärää, niin mies rationalisoi yhdellä ainoalla liikkeellä koko homman sekä selviää näistä kotiaskareista: se menee naimisiin."
-Uuno Turhapuro-

perjantai 16. toukokuuta 2014

Kuukausi ei ole vielä mitään

Kuukausi ei ole vielä mitään, kun on kyse syövästä. On tullut rippijuhliin kutsu ensi kuun puoliväliin toiselle puolelle Suomea. Äiti ei sinne voi lähteä ja kutsun lähettäjä (minun sisko) ei sitä ymmärrä. Hän sanoi vain "onhan sulla kuukausi aikaa parantua". Voi huoh. Ei näin. Ei kuukaudessa parannuta tuollaisesta leikkauksesta.

Sitten toiseen asiaan, tosin liittyy samaan aiheeseen. Toinen siskoni oli kertoillut ties kuinka monelle tuosta äidin sairaudesta (myönsi itse ja sanoi vielä, ettei edes tiedä kuinka monelle on kertonut) ja nyt tulee puolitututkin ihmiset kaupassa kyselemään (miten ne kehtaa? itse en ainakaan kehtaisi, en kaupassa enkä missään muuallakaan kysyä toisen saurauksista). Ei ole kivaa. Niin, mullahan on tämä blogi, mutta tämä on anonyymi eikä tästä tiedä kukaan minun tuttu eikä ole edes paikkakuntaa mainittu. Ja mä en ole muille kuin Murulle sanonut, mutta hän on minun mies eikä hän kyllä kenellekään sano. Ja kenelle edes sanoisi, kun ei hän asu samalla paikkakunnalla eikä hänen tutut tunne minun äitiä. Eli ainut jutun levittäjä on minun sisko.

"Samoin on sinun kanssasi, rakkaimpani, sinunkin elämälläsi on tarkoitus. 
Sinusta on luotu Uunolle tommonen seksiopjekti."
-Rautakauppias Uuno Turhapuro - presidentin vävy-

torstai 15. toukokuuta 2014

Varoitus: sisältää jokseenkin ällöttävää sisältöä

Äiti tuli kotiin päivällä. Hänellä roikkui verta keräävä pussi vyötäröllä. Se kerää sitä ns. pahaa verta. Leikkaus meni muuten hyvin, mutta... sitä ns. vartijasolua ei löytynyt. Toisin sanoen se syöpä on vielä olemassa jossainpäin kehoa ja voi uusiutua pahana milloin tahansa. :/ No, onneksi pääsi kotiin kuitenkin.

Ei ole ehkä hyvä tähän yhteyteen tätä laittaa, kun äidillä on pahempia huolia, mutta koska tämä on minun "päiväkirja", laitan silti. Edelleen painon kanssa kamppailen. Olen pettynyt. Löysin pari päivää sitten askelmittarini ja nyt illalla vasta tajusin katsoa paljonko mulla on päivän aikana kulunut kaloreita. Vastaus: 234. Siis päivän aikana. What??? Askelia kertyi kuitenkin yli vaadittavan 10 000. Ehkä olisi pitänyt pistää vauhtia enemmän.

Tässä nyt kuitenkin minun vatsa viime vuodelta tähän aikaan ja päivitetty versio:

Kummassakin kuvassa siis sama paita.

"Apua? Aivan. Sitä neitokainen totella  tarvitsee mikäli aikoo selviytyä rakkauteni hyökyaallosta."
-Uunon huikeat poikamiesvuodet maaseudulla-

maanantai 12. toukokuuta 2014

Leikkauspäivä

Tänään se oli sitten se päivä. Äiti leikattiin. Mulla ei ole mitään käsitystä miten sillä on mennyt siellä sitten. Isä oli saanut äidin puhelimella kiinni, mutta ei hän ilmeisesti ollut juurikaan mitään muuta sanonut kuin, että leikkaus on ohi ja hän on heräämössä. Hänen piti ennakkotietojen mukaan päästä huomenna pois, mutta ei kuulemma välttämättä pääsekään. Miksiköhän ei? Mitähän äiti jätti taas kertomatta? Mitä siellä leikkauksessa on sattunut? No, eiköhän se joskus selviä.

Mulla vaan pikkuisen pelottaa. Tädin naapuri oli vasta kuollut rintasyöpään. Eli kyllä siihen myös kuolee, nykypäivänäkin.

Tällaisen ostin äidille äitienpäivälahjaksi (siis tuon tuikun, tuo alusta
äidillä oli jo ennestään). Tällä Kastehelmi-sarjalla on nyt joku juhlavuosi.


Tänään katselin ikkunasta ulos, kun orava varasti linnunsiemeniä kupista ja piilotti niitä maahan. Mikähän idea siinäkin oli. No, mä kostin ja menin ottamaan kuvan. Mitäs tunkeutui meidän pihalle. Onhan se kyllä söpö otus, mutta en pidä sen tavoista.


"Katos juttu on sillä tavalla, että minä en halua nähdä kännissä ollenkaan tuttuja naisia, kun vierastakin olis saatavissa vaikka millä mitalla."
-Uuno Turhapuro-

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Vauvoja, vauvoja... plaah!

ÄR-SYT-TÄ-VÄÄ. Minun Facebook-sivun oikeassa reunassa on Pampers- ym. lapsiin liittyviä mainoksia. En ole edes käynyt sellaisilla sivuilla. Niin, ehkä se johtuu siitä, jos joku kaveri on painanut "tykkää"-nappia sellaisen kohdalla ja minullekin sitten ehdotetaan sitä. Haluan kyllä lapsia, mutta niin kauan kuin minulla ei ole tietoakaan lapsista, en halua jatkuvaa muistutusta siitä, ettei mulla ole lapsia. Ja vaikka kuinka painan "en halua tätä mainosta", aina niitä vain jostain tulee, vaikka jonkun toisen lapsiin liittyvän sivun mainos.

Muru oli päivällä taas ihan hyvällä päällä. Oli ostanut itselleen uuden tyynyn ja sanoi, että pitää hakea mullekin tyyny (miksi hän ei ostanut sitä nyt? Niin no toisaalta, ihmiset tykkää erilaisista tyynyistä). 

Ps. Hyvää äitienpäivää äideille. :)

"Ihmisen elon pituushan on rajallinen, 
ei siitä repitä tunteja enempää ku on alunperin säädetty. 
Ja tyttelitkin varmasti hyvin ymmärtää, että minä joutun seurustelemaan heidän kanssaan
 vähintään tämmösissä neljän henken ryhmissä, ku yksityistapauksiin yksinkertasesti ei riitä aika."
-Uunon huikeat poikamiesvuodet maaseudulla-

lauantai 10. toukokuuta 2014

Hermoja raastaa

Ei tullut oikein viime yönä uni, joten olin jo kuuden aikaan aamulla salilla. 410 kaloria sinne jäi, mutta ei se oikein tuota minun painoa näytä silti pudottavan. Kaksi kiloa, mieluummin kolme, pitäisi saada pois, mutta tiukassa näyttää olevan ja vaikka ei ylipainoa olekaan, silti se tuntuu vaikuttavan minun nilkkoihin (niitä särkee).

Yöllä vähän säikähdin. Joskus kolmen aikaan kuului kauhea tömähdys ja mä jo mietin, että mikä kumma. Ei se ollut sen kummempi kuin että isä oli pudonnut alakerrassa sängystä lattialle unissaan. :D Eipä ole itselle käynyt noin alle kouluikäisyyden jälkeen. Ja äiti ei ollut edes herännyt siihen, vaikka vieressä nukkui ja mä kuulin sen yläkertaan asti.

Mulla ärsyttää. Vielä kaksi viikkoa ja yksi päivä (ainakin) tiedossa ikävää ja selibaattia, huoh. Eli siis tämä jääkiekkokausi. LOPU JO, PLIIS! (tosin, vastahan se alkoi). Mutta mulla menee hermot! Eikä tuo selibaatti tee hyvää. Laitoin huutonettiin tavaraa myyntiin ja piti kirjoittaa "hinta sisältää postikulut", niin minäpä kirjoitin "hinta sisältää postiKULLIT". :D Onneksi siihen tulee se tarkistussivu ennenkuin se laitetaan varsinaisesti myyntiin.

"Pieni kukkapuska sillon tällön pitää ihmeesti tämän työkoneen liikkeessä."
-Uuno Turhapuro-

Voi kun joku toisi mullekin kukkia... tai siis Muruhan toi kerran, mutta mä en ollut enää siellä silloin. Mutta se oli hänen oma vikansa, mitäs lähti sillä tavalla ovet paukkuen sanomatta mitään.

perjantai 9. toukokuuta 2014

Parempi päivä

Joo, myönnän, ajatusmaailmani on pervo. Kun siis olen nähnyt jo kaksi ilmoitusta, jossa joku etsii itselleen kalkkunaa, kanaa, tipua ja jättiläiskaninaarasta kesäksi ja mulle ei tullut ensimmäisenä mieleen eläin mistään noista, ikävä kyllä. Lähinnä tuli mieleen erilaisia naisten "kutsumanimiä" ja että onko joku perustamassa haaremia. :D

Nyt menee taas paremmin. Murussa ei ole havaittavissa pienintäkään ärsyttävää piirrettä. En tiedä onko tämä sitten sitä, että mä en kestä vastoinkäymisiä ja riitoja (en ole oikein koskaan kestänyt). Ehkä mä en osaa riidellä ja haluan siksi vain päästä eroon riidan toisesta osapuolesta. Pitäisi kai jotenkin saada tämä pää tajuamaan, että ei se ole niin vakavaa, jos joskus on vastamäkiä.

"Minä olen nimittäin sen verran 
intohimoinen tyyppi, että 
seurustelun lisäksi ei nainen enää 
muuta yksinkertaisesti jaksakaan. 
Loppuaika hänen täytyy käyttää 
siis tämmöseen niinku lepäämiseen 
ja jälleenkuntoutumiseen ja näin poispäin."
-Uunon huikeat poikamiesvuodet maaseudulla-

torstai 8. toukokuuta 2014

Penkkiurheilukausi lähestyy - olen siis pannassa

Mitä ihmettä tämä elämä on? Rakastan Murua, paljon, mutta tämä suhteen jatkuminen on silti vaakalaudalla. Syy siihen minun sinne menemiseenkin selvisi: jääkiekko, tietenkin. Ei sitten voinut heti sitä sanoa, kun kysyin? Hänen käytöstään en silti hyväksy ja kuten aikaisemminkin sanoin: se tuskin tulee muuttumaan. Mä siis inhoan kaikkea penkkiurheilua ja Muru ajatteli, että tuskin haluan katsoa, kun hän miesporukassa vahtaa tuota mailojen huitomista. No joo, en halua. Katsoo sitten milloin mä sinne menen, kun äiti leikataan maanantaina ja ei taida hän pystyä vähään aikaan koiraa käyttämään lenkillä, niin täytyy isän kanssa vuorotella, joten kotoa poistumisen useammaksi päiväksi ei vähään aikaan tule kysymykseen.

Kävin illalla ensimmäistä kertaa vuoteen juoksemassa asfaltilla ja ei ollut hyvä idea. Mulla pisti niin keuhkoihin. Lieneekö se kahden vuoden takainen keuhkokuume ainakin osittain syynä siihen, ettei keuhkot kestä. Kyllä mulla salilla kestää juosta, mutta ulkona ei, ainakaan vielä näin kylmällä säällä.

"Mun täytyy vaan täällä vähän jäähdytellä viileemmän naisen kanssa."
-Rautakauppias Uuno Turhapuro, presidentin vävy-

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Luulin lääkärileikkien jääneen taakse jo lapsuudessa

Nyt ollaan siirrytty taas tälle ahdistusrintamalle. Muru perui TAAS minun tulon sinne (eipä vain kertonut taaskaan syytä). Sanoin hänelle sitten suoraan, että tämä on parisuhde eikä mikään lääkärileikki. Kun tuntuu tosiaan niinkuin lääkäriin olisi menossa, kun "vastaanottoaikoja" perutaan jatkuvasti. Muuten mä jättäisin hänet heti, mutta kun hän on tosiaan mulle velkaa, niin haluan ne saatavat ensin tililleni ennenkuin päästän häntä karkuun.

Katsoin taas Sinkkuelämää-sarjaa ja siinä oli mielenkiintoinen idea: miestenvaihtojuhlat. Sinne vaan veisi oman ei niin kiinnostavan miehen ja hommaisi sieltä mahdollisesti jonkun toisen tuoman jämämiehen tilalle. :D No, ei. En mä mitään just jätettyjä jämämiehiä halua.

Mulla masentaa niin, että ei kiinnosta mikään muu kuin herkkujen suuhun lappaminen. Ei vaan huvittaisi lihoa takaisin. Pitäisi saada 1,5 kiloa pois, kun on sen verran tullut painoa lisää ja se häiritsee minua, vaikka ei ulkoisesti näykään muuta kuin ehkä turvonneesta naamasta.
Päivän Uuno:

"Täytyy leikkiä ystävällistä, hän on vielä sentään vaimoni."
-Rautakauppias Uuno Turhapuro presidentin vävy-

maanantai 5. toukokuuta 2014

Ulkoinen olemus kertoo ihmisestä ehkä sellaista mitä ei oikeasti haluaisi viestittää muille

Saatan ehkä kuulostaa pinnalliselta, mutta näin tänään jotain omasta mielestäni (huom. tämä on minun mielipide, ei tarvitse ottaa nokkiinsa) jotain ihan hirveän näköistä. Nuori nainen kaupassa löysissä, roikkuvissa verkkareissa, lippalakki päässä ja kumisaappaat jalassa (maa oli kuiva). No siis tämä nainen on maatalousihmisen vaimoke, mutta tarviiko naisen silti näyttää navetasta tulleelta? Tämä nainen ei siis itse tee näitä maataloustöitä, joten siksi tuota asua ihmettelen.

Anteeksi, mutta tämä nainen vaan oli jotenkin... Hän asuu vähän syrjempänä (20 km keskustasta) ja siellä on varmaan ihan ok olla missä vaatteissa vaan ja minkä näköisenä tahansa, mutta keskustassa tuollaista katsotaan lähinnä silleen, että "onko tuolla kaikki kunnossa, kun ei viitsi panostaa itseensä?" Kaikkihan toki saa kulkea missä vaatteissa vain, mutta jos haluaa säilyttää ihmisten (siistin) mielikuvan itsestään, niin kannattaisi varmaan vähän katsoa miten sitä kulkee. Enkä tarkoita sitä, että pitäisi meikata, mutta vaatteet viestittää yleensä aika paljon (joskus jopa virheellistä tietoa).

Äitienpäivän lähestyessä

Mä hukkaisin varmasti oman päänikin, jos se olisi mahdollista. Mulla oli vielä muutama viikko sitten kädessäni askartelukartonkipakkaus (Lidlistä ostettu), mutta nyt kun olisin tarvinnut sitä, sitä ei löydy mistään. No, sain mä silti aikaiseksi jotain jostain jämäkartongeista:

Tämmöinen räpöstys (joo-o, en ole mikään hyvä maalari :D).
Ja tuon kortin lisäksi annan äidille äitienpäivälahjaksi Oiva Toikan Kastehelmi-sarjaan kuuluvan harmaan tuikun (hän tykkää siitä sarjasta ja nyt kun sillä sarjalla on vielä juhlavuosikin, niin saa halvalla).

Ps. Tänään on jo vähän parempi olo. Ei ahdista enää niin paljoa. Saa nähdä sitten loppuviikkoa kohti. Niin ja että pääseekö sitä sitten sinne Murun luokse vai ei. On se vaan kumma, kun siihenkin pitää lupa anoa. Tuntuu niinkuin lääkäriin olisi menossa, kun jatkuvasti perutaan "aikoja". "Älä tulekaan tällä viikolla, kun tulekin ensi viikolla vasta."

"Isukki sano, että naisissa pyöriminen on enempi just niinku tekniikkalaji eikä ollenkaan tämmönen niinku taitolaji. Taitoo kyllä olis, mutta tekniikassa nyt ehkä on vielä himpun verran niinku hiomista."
-Uunon huikeat poikamiesvuodet maaseudulla-

Raiskattu - onneton, raiskaaja - onnellinen, miksi?

Olen ollut väsynyt. Muru pyysi anteeksi ja sai anteeksi, mutta minun ajatukset on sekavat. Rakastan häntä, mutta toisaalta haluan erota hänestä, kun hänen käytös tuskin jatkossakaan muuttuu ja jossain vaiheessa ollaan taas samassa tilanteessa.

Mulla oli viime yönä todella paha olla. Itkin, koska sain sellaisen paniikkikohtauksen, että en yhtään tiennyt mitä tehdä. Olisin halunnut jutella hänen kanssaan, mutta hän vain pakeni (sanoi menevänsä nukkumaan). Minun kädet oli osittain tunnottomat, jalat vapisi, kylmää hikeä puski, henkeä ahdisti ja päässä humisi. Olin niin paniikissa, että mietin jo kaikenlaista sillalta hyppäämistä ja sellaisia.

Kysyin päivällä häneltä, rakastaako hän minua ja sain myöntävän vastauksen, mutta miksi minusta ei tunnu siltä, että se olisi totta? Minäkin kyllä rakastan häntä, mutta en ole onnellinen. Sen muuttaisi hänen suhtautumisensa minuun. Jos hän oikeasti osoittaisi sen, että haluaa auttaa minua (kuuntelemalla). Mä itse olen aina ollut valmis kuuntelemaan hänen huoliaan (rahahuolia, pelaamisongelmasta johtuvia huolia yms.) ja jopa tarjoutunut auttamaan, mutta hän ei koskaan tarjoa apuaan. En tiedä mitä hän voisi sitten tehdä, mutta voisi hän edes kysyä, että "voinko tehdä jotain". Sekin saisi minut tuntemaan, että hän todella on kiinnostunut ja välittää.

Päivällä alkoi ahdistaa uudestaan, kun kuulin oman elämäni kannalta maailman inhottavimman tyypin (miehen, joka monta vuotta sitten raiskasi minut ja sai teollaan aikaiseksi sairauteni pahenemisen) menneen kihloihin. Sellaisella sialla on siis oikeus onneen ilman minkäänlaista rangaistusta, mutta mulla ei ole.

lauantai 3. toukokuuta 2014

Toiset rakentaa, toiset hajottaa

Katsoin Sinkkuelämää-sarjaa dvd:ltä ja siellä tuli eteen juuri tälle päivälle sopiva repliikki: "Hannun ja Kertun noita on väärinymmärretty. Hän rakensi unelmiensa talon ja sitten ne pennut alkoivat syödä sitä." -Miranda Hobbes, Sinkkuelämää-

Niinpä niin, minä rakennan omaa unelmaani ja Muru samantien nakertaa sitä pala palalta hajalle. Tästä päästäänkin aiheeseen ensi viikonloppu. Olen kysynyt, Murulta, josko saisin mennä sinne silloin. Hän vastasi "katsotaan. Ei ole mahdottomuus". Mitä? Vielä eilen hänelle sopi se varmasti. No, joka tapauksessa tarkoitukseni on mennä sinne perjantaina ja tulla sunnuntaina pois (ellei sitten jo haluta lauantaina poistua siitä asunnosta). Perimmäinen tarkoitus sinne menemiseen on tavaroideni hakeminen. Hän ei tiedä sitä, mutta aion ottaa kaikki tavarani mukaan mitä minulla siellä on. Mutta asuntonsa avainta (jonka hän on minulle antanut) hän ei saa ennenkuin on maksanut mulle velkansa (on siis tosiaan yhden vuokran verran mulle velkaa, koska lainasin sen summan hänelle kaksi kuukautta sitten).

Mä pelkään tässä asiassa vain yhtä juttua. Mä joudun etsimään uuden (paremman) miehen ja selittämään taas sen saman asian sillekin: miksi olen sairaseläkkeellä. Inhoan sitä hommaa. Enkä mä haluaisi muistella niitä syitä, mutta silloin on aina pakko, jos on pakko kertoa asiat niinkuin ne meni.

*Istuu suu auki ja ihmettelee*

Mä olen osannut odottaa tätä, mutta minua järkyttää silti. Kysyin Murulta jälleen, josko olisin saanut mennä hänen luokseen ensi viikon alussa. Vastaus oli jälleen kieltävä. Kuulemma seuraava viikonloppu sopii paremmin hänen työnsä kannalta (työ ja työ ja työ, ei se ennenkään ole haitannut). Niin ja kun mulle ei sovi, kun silloin sunnuntaina on äitienpäivä ja haluan olla silloin kotona ja äitihän lähtee silloin seuraavana päivänä sinne leikkaukseen ja koira tarvitsee hoitajan.

Samainen koira oli vuonna 2011 muutaman tunnin yksin kotona ja sai
aikaan tällaista. Eikä tämä ollut ainoa ikkuna, jonka sälekaihtimet
se repi puoliksi alas. En vain tiedä miten se, pieni koira tuonkin teki.
Sanoin hänelle myös, että mulla lähtee kyllä ensi viikon lauantaina taas (ehkäisy)laastari viikoksi pois, niin tämä kysyy "niin?" Mitä niin? Ei vissiin yhtään säteile siellä päässä. Kysyin sitten, että hän ei sitten vissiin halua seksiä, niin hän vastaa "öö, no en". Hä? Mies ei saa seksiä moneen viikkoon ja sitten kun sitä olisi tarjolla, kieltäytyy. Ei ole minusta normaalia. Minussako vika vai missä? Joo, suhde ei ole pelkkää seksiä, mutta se on MYÖS sitä ja ei siltä kyllä nyt tunnu. Toisaalta vielä muutama päivä sitten hän sanoi haluavansa, niin mihin ne halut katosi?

Luuleeko hän, että mulla on nyt jotenkin helppoa? Ei todellakaan! Tämä äidin homma stressaa ja sitten vielä tuommoinen helvetin lapsellinen mies, joka ei ilmeisesti tiedä mistään mitään tai ei halua tietää eikä ymmärrä minun tilannetta. Onneksi on edes tämä blogi, johon purkaa tuntojaan, kun se minun psykologi ei ole vieläkään palannut takaisin töihin (missä lie syy).

Niin ja sitten vielä: mä olen haaveillut jopa meidän häistä ja lapsista, mutta kumpiakaan ei tätä menoa tule. Rakastan häntä, mutta kuka jaksaa olla ahdistusta aiheuttavassa suhteessa?

"Jos sohasee eka kertalla ihan väärään paikkaan, nii onks yks ilmanen uusinta?" (Seksistä)
-Uunon huikeat poikamiesvuodet maaseudulla-

perjantai 2. toukokuuta 2014

Mitä profiilikuva kertoo ihmisestä?

En yleensä kiinnitä hirveästi psykologisen ajattelun kannalta huomiota Facebook-profiilien kuviin, ellei niissä jotain aseita ole. Nyt, kun Muru vaihtoi profiilikuvakseen kuvan, jossa ei ole mitään muuta kuin musta ruutu, niin jäin miettimään miksi. Edellinen profiilikuva oli minun ottama hänestä ja hänen veljensä koirasta jouluna. Väkisinkin tulee mieleen, että hän haluaa eroon minusta ja kaikesta minuun liittyvästä. Sitä en tarkoita, että hän ei saisi vaihtaa profiilikuvaansa, mutta pelkkää mustaa... aika synkkää. Muutenkin tuo hänen käytös on ollut lievästi sanottuna outoa. Ei tosiaan ottanut kantaa siihenkään, kun kysyin mitä hän on mieltä meidän suhteen tilasta. Eli edelleen jatkuu tuo, että hän lukee viestit, mutta vastausta ei kuulu mihinkään ja jos kuuluu, niin jotain tiuskimista.

Onko oikein, että mulla on hänen käytöksensä takia koko ajan ahdistus päällä? :'( Mietin, jos tuon kanssa lapsen tekisin, niin olisiko mulla sitten kaksi lasta; toinen isompi ja toinen pienempi? Taitaisi olla suuri virhe.


"Eikä sitä sitäpaitsi öisin jaksakaan ja päivisinhän ne läpsii vaan korville." (Naisissa pyörimisestä).
-Uunon huikeat poikamiesvuodet maaseudulla-

torstai 1. toukokuuta 2014

Väsymys voittaa joskus

Käväisin baarissa, mutta tulin jo ennen puolta kahtatoista kotiin. Alkoi niin väsyttää. Syynä siihen oli se, että mulla alkaa aina väsyttää, kun minun mieliala muuttuu alhaisemmaksi. Kirjoitin siellä baarissa ollessa puhelimella Facebookin kautta Murulle, että kun meillä nyt on puoli vuotta tätä nykyistä suhdetta takana, niin minusta tuntuu, ettei toista puolta vuotta tule. Mitä sanoo hän siihen? Ei yhtään mitään!

Kerroin, että voin huonosti tässä suhteessa kun on jatkuvaa ahdistusta sen takia, ettei tästä miehestä ota selvää mitä hän haluaa. Siihenkään hän ei vastannut. Viestit lukee kyllä. Ei taida siis kiinnostaa tuon taivaallista meidän suhde. Mutta hähää, mullapa onkin hänen asunnon avain panttina. Ja sitä hän ei saa ennenkuin on maksanut velkansa mulle. Lainasin hänelle vuokrarahat kaksi kuukautta sitten, kun omansa eivät riittäneet. Ja sitten mulla on siellä hänen luonaan tavaroita muutenkin. En tiedä onko tämä lopullinen päätös, mutta mulla on niin hirveän huono olo henkisesti. En siis jättänyt häntä, mutta kerroin miltä minusta tuntuu

Menneen kesän kuulumisia lyhyesti

Kirjoitan nyt ekan postaukseni puhelimella. On mennyt taas pari kuukautta viime postauksesta. Tässä välissä olen ollut sairaana yhden pari v...