Tein päätöksen aloittaa blogin, eri asia sitten kuinka kauan tätä jaksaa pitää. On ollut vähän ailahtelevaisia nuo mielenliikkeet, niin ei sitä tiedä, milloin tähänkin taas kyllästyy. Mutta yritetään nyt jonkun aikaa säännöllisesti jotain tänne päivittää. Niin ja näistä ailahtelevaisista mielenliikkeistä blogin nimi Mielen kyyneleitä siis tulee. Voisi sanoa, että elämäni on sekoitus ilon ja surun kyyneleitä. Tunteellinen ihminen kun olen, aika usein jonkun sorttisia pisaroita kyynelkanavistani valuu.
Elikäs työkyvyttömyyseläkkeellä oleva nuori nainen löytyy tämän blogin takaa. Ja kuten esittelytekstissäni lukee (jos se edes näkyy, kun itse en ainakaan sitä näe!), en mielelläni blogini kommentteihin haluaisi mitään haukkumista tyyliin "mene töihin, turhake" yms. Kun tosiaan kukaan lukijoista tuskin tietää sitä, mistä lähtökohdista tähän tilanteeseen olen joutunut, niin ei kannattaisi puhua tai tulla neuvomaan asioissa, joista ei mitään tiedä.
Välillä päivityksistäni saattaa löytyä aika kärkkäitäkin mielipiteitä, koska tykkään sanoa asiat niinkuin ne on, kaunistelematta. Ja varsinkin, jos mulla ärsyttää joku asia, niin siitä sanon varmasti ja reilusti just niinkuin ajattelen. Joskus olin sellainen, etten sanonut ääneen mitään mitä todella ajattelin ja sain huomata sen olevan huono vaihtoehto. Aina tuli väärinkäsityksiä. Siinä sitten sai olla selittelemässä, miksei sanonut ääneen, jos todella ajatteli/halusi jotain muuta kuin mitä muut luuli. Nykyään teen toisin ja olen kokenut sen paremmaksi vaihtoehdoksi. Joskus tosin saattaa joku suuttuakin suorista mielipiteistäni, mutta olenpahan ainakin omaitseni!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti