Syitä elämän tietynlaiselle kululle

Sain viimein nukuttua yöllä, mutta unet loppui kesken kolmelta. No, pääasia, että sai nukuttua.

Olen viimein saanut luettua Jonakin päivänä kaduttaa-kirjan. Tajusin sitä lukiessani, mistä minun pelko jäädä yksin, paniikkihäiriö ja masennus todella juontaa juurensa. Koulukiusaamisesta. Siitä, että minut on aina valittu (ehkä paremminkin pakonomaisesti otettu) liikuntatunneilla joukkueisiin viimeisenä, siitä, että ammattikoulussa tein ryhmätyöt yksin. Ja siitä, että minua on pidetty aina muita huonompana ja pilkattu, jos en ole osannut jotain mitä muut osaa. Esimerkiksi en osaa englantia juuri ollenkaan ja ammattikoulussa kuuli hämmästyneitä kysymyksiä "siis etkö sä osaa englantia?!" No, en osaa en. Sanoja sieltä täältä ymmärrän, mutta lauseita en pysty muodostamaan. Matematiikka mulla on heikoin aine. Siitäkin olen saanut kuulla tyyliin "nämähän on ihan helppoja. Miten sä et voi osata?" Se loukkaa.

Minun luokalla ammattikoulussa oli yksi poika, joka etsi minusta epäkohtia koko ajan ja huomautteli niistä. Muistan yhden kerran, kun istuin luokassa kahdestaan hänen kanssaan, selin häneen päin. Hän kysyi multa jotain ja se tuli niin yllättäen hiljaisessa luokassa, että säikähdin ja aloin änkyttää "o-on kai". Tämä toisti "o-on. Opettele puhumaan!"

Peruskoulussa en ollut yksin asian kanssa, meitä oli kolme, joita kiusattiin. Ei fyysisesti, mutta henkisesti, syrjintänä, ihan kuin mulla ammattikoulussa (jossa sitten ikävä kyllä olin yksin asian kanssa).