Pahuuden tie

Muru pudotti pikku pommin. Kertoi olleensa peliriippuvainen jo viimeiset 15 vuotta. Ja rahahuolista johtui sekin, että hän viime syksynä jätti minut. Pelkäsi, että mä jätän hänet, joten teki sen itse. Kyllä mä sen tiesin, että jotain hämminkiä on, kun hän muuttui yhtäkkiä omituisen välinpitämättömäksi ja jotenkin jotain masennuksen oireita oli ilmassa, mutta en osannut aavistaa yhtään mistä oli kyse. Nyt hän sitten myönsi sen mulle, kun oli pelannut koko tämän kuun vuokransa ja v*tutuskäyrä oli pilvissä. Lupasin lähteä hänelle tueksi sairaalaan, kun aikoi tilata ajan sieltä. Tuollaisessahan tosiaan pitää itse haluta apua, ei ketään voi pakottaa. Ja koska hän itse sanoi, että tarvitsee apua, niin tottakai olen hänen tukenaan. Turha pelko oli hänellä, en tosiaan tuollaisen syyn takia jätä häntä. Rakastan häntä itseään, en hänen pankkitiliään.

Alkoi välittömästi tuon uutisen jälkeen soimaan tämä päässä:

Ja taas siitä taas sitten, kun tuo on Pertti Koivulan biisi, tuli mieleen tämä: