sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Joskus liekki sammuu liian aikaisin

Se on tuo elämänlanka kovin ohut ja voi katketa koska tahansa. Se tuli perjantaina taas todistettua. Minun serkku kuoli yllättäin sairauskohtaukseen 44-vuotiaana. En häntä kovin hyvin tuntenut, sillä tutustuin häneen vasta 2009 hänen äitinsä, siis tätini hautajaisissa. Hän muutti kolme vuotta sitten perheineen takaisin Lappiin parinkymmenen pääkaupunkiseutu-vuoden jälkeen. Vaikka en häntä kauheasti tuntenut, mitä nyt kaupassa tuli törmäiltyä tämän tästä, hän on ollut mielessäni nämä kaksi päivää. Tai lähinnä hänen jälkeensä jäänyt perhe: vaimoke ja neljä alaikäistä lasta, joista kaksi nuorimmaista vasta alle kouluikäisiä. En tiedä miten sitä itse selviäisi, jos tuohon tilanteeseen joutuisi, että mies kuolisi ja jäisi yksin lapsen/lasten kanssa. Mä luultavasti sekoaisin. Niin sitä sanotaan, että kun on lapsia, on pakko selvitä, mutta ei se niin mene. Kaikilla ei pää kestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Särkyä ja väsyä

Mä olen taas kokonaan unohtanut tämän blogin. Pojan kanssa kun touhuaa päivät, niin ei sitä jaksa enää illalla alkaa kirjoittamaan. Lisäksi ...