tiistai 8. toukokuuta 2012

Mä selvisin!

Mä selvisin siitä mahdottomasta tehtävästä. Hain aurinkolasit. Toivoin, ettei kukaan, joka ei ole minua pitkään aikaa nähnyt, tunnistaisi minua, mutta toisin kävi. Näin siksi, että en olisi jaksanut tänään edes tervehtiä ketään (superväsynyt). Ja siis siten ei olisi tunnistanut, että olen laittanut tuota pinkkiä hiuksiini ja vaihtanut muutenkin meikkaustyyliä. Mutta niiden aurinkolasien saaminen ei ollut mistään yksinkertaisimmasta päästä.

Olen pettynyt siihen optikkoliikkeeseen. Ensin sai monta kuukautta odottaa silmälaseja, joissa olikin sitten vikaa ja ne piti lähettää takaisin. Ja sitten alkoikin aurinkolasien odottelu. Tänään sitten sain odotella puoli tuntia, että olisin saanut aurinkolasini, mutta enpä saanut palvelua, niin lähdin menemään. Lasit jäi sinne. Menin sinne pari tuntia myöhemmin takaisin ja sanoin asiasta, siis tuosta odottelusta, niin tämä totesi vaan "nyt sinun ei tarvitse ihan niin kauan aikaa odotella". Just. No, ompahan nyt ainakin ne lasit eikä sitä putiikkia enää tarvita.

Hain myös "muutaman" paketin kolmesta eri paikasta. Raahasin ne terveyskeskukseen asti, johon mulla oli aika, näiden käsien takia edelleen. Sain reseptin, jolla hain vahvaa voidetta. Eiköhän tämä tästä ala lutviutua. Lisäksi hain farkkuni ompelimosta.

Paketeista löytyi vaatteita. Uudet farkut. Oli sopivat, joten nyt mulla on kahdet ehjät farkut. Nuo tänään tulleet vaan pitää lyhennyttää. Sain myös smoothie-sekoittimen (ihanaa, saa tehdä ihanan kesäisiä marja-hedelmäjuomia :P) ja tämän...

Ihanaa, Salkkarimaraton!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uudet Muumit on...

Katselin tuossa muutama päivä sitten Muumien metkut-nimisen dvd:n. Sisältää siis kolme Suomessa ennen julkaisematonta Muumi-jaksoa. Ne (tai ...