sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Nukkumista, nukkumista

Tämä viikonloppu meni aika tarkkaan untenmailla. Nukuin päivällä ja nukuin yöllä. Eilen ja tänään olenkin herännyt jo seitsemän aikaan, mutta ollut sitten jo viimeistään kahdeltatoista päivällä takaisin sängyssä. Sen jälkeen herännytkin taas seitsemän-kahdeksan aikaan illalla. Joo, ei ole normaalia, mutta en ole niin väittänytkään. Taitaa johtua taas tästä syksystä ja pimenevistä ja lyhenevistä päivistä.

Sain mä sentään nyt aamulla aikaiseksi aloittaa kutomisen pitkästä aikaa. Löysin viime talvena ostettuja avaamattomia lankoja.


Kaulahuivin tekele. Mitään muuta en osaa oikein kutoa.
Tulihan tuosta kaulahuivin alusta jo osa purettuakin tänään. Mulla kun tuppaa joka ikinen kerta, kun jotakin kudon, katoamaan silmukoita.

Torstaina löysin kaupasta jotain namia.

Pussi täynnä pelkkää valkoista! (en tykkää niistä mustista)
Tähän loppuun vielä ärsytyspäivitys. Muru valitteli tänään ikäväänsä. No, tuota noin, olisin mennyt hänen luokseen tuossa keskiviikkona, mutta hän kielsi minua tulemasta. Kun mainitsin tästä hänelle nyt illalla sen valituksen yhteydessä, meni hiljaiseksi, haha. Juoppohullun päiväkirjoja lainatakseni: mulle ei vittuilla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Menneen kesän kuulumisia lyhyesti

Kirjoitan nyt ekan postaukseni puhelimella. On mennyt taas pari kuukautta viime postauksesta. Tässä välissä olen ollut sairaana yhden pari v...