keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Treffejä pukkaa

No niin, vaihdoin selainta, niin johan alkoi kuvan lisääminen onnistumaan. Tällainen oli meidän Musti-pirulainen vappuna:

Kuvista vasta tajuaa kuinka harmaantunut tuo meidän poika jo on. :/

Asiasta toiseen: kävin eilen siellä yöelämässä ja tapasin siellä yhden paikallisen miehen, minua vuoden vanhemman, jota en ollut aikaisemmin nähnyt. Huomenna pitäisi lähteä hänen kanssa treffeille. Mulla vaan mietityttää, kun hänen kohdalla ei vaan tullut sellaista samanlaista sykähdystä kuin yleensä mielenkiintoisten miesten kohdalla mulla. Ja kuulin, että hän oli viime viikonloppuna ollut sängyssä yhden naimisiin menossa olevan naisen kanssa. Siis joo, se nainenhan siinä väärin teki, kun varattuna menee jonkun miehen luokse siinä tarkoituksessa, mutta silti jotenkin vaivaa. Ja muutenkin siinä ihmisessä on jotain, joka saa minun vaarasta varoittavat tuntosarvet nousemaan. Syytä en vaan osaa sanoa.

Ps. Vappu-asiaa. Kaverini oli ostanut kaksi vappupalloa lapsille Helsingistä, niin yksi oli maksanut 25 euroa! Siis hä? Markka-aikana se oli 40-50 markkaa ja sekin tuntui isolta rahalta ilmapalloon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Menneen kesän kuulumisia lyhyesti

Kirjoitan nyt ekan postaukseni puhelimella. On mennyt taas pari kuukautta viime postauksesta. Tässä välissä olen ollut sairaana yhden pari v...