Mulla tuli yhtäkkiä mieleen takauma. Silloin kun mä olin jotain yhdeksän- tai kymmenenvuotias, äiti uhkasi usein vihapäisenä juosta järveen. Ja sitten hän sanoi, että yläkerran pöydällä on musta huivi, joka me voidaan isän kanssa pukea hänen päähänsä ja upottaa takaisin sinne järveen jätesäkkiin käärittynä, niin ei tarvitse maksaa hautajaiskuluja. Arvatkaa jäikö tuon ikäiselle pelkoja ja arvatkaa kävinkö joka ikinen kerta, kun hän puhui tuollaisia, tarkistamassa, onko siellä yläkerran pöydällä oikeasti joku musta huivi, mutta ei siellä koskaan ollut. Ja eihän hän tuota tehnyt, mutta monta vuotta mä tuota pelkäsin ja kuten huomaatte, vieläkin muistan. Ja löysinpä suunnilleen samoihin aikoihin vielä äidin käsin kirjoittaman jäähyväiskirjeenkin. Etsin kirjekuorta lähettääkseni jotain (mitä lie olin lähettämässä), niin se osui minun käteen. Luin sen, mutta laitoin takaisin samaan paikkaan ja siellä kai se on vieläkin.
Hieman kevennystä tämän jutun perään:
"Jos joskus on niin väsyny, että just ja just jaksaa syödä, mut ei jaksa ollenkaan maistella, niin tää kone maistelee mun puolestani. Silloin ei tuu tunkettua suuhun mitä tahansa mössöä." (ruuanmaistelukoneesta)
-Uuno Turhapuro menettää muistinsa-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti