sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Perintöasioita

Mieti, jos olisit juuri saanut tietää olevasi kuolemansairas ja lapsesi/ystäväsi alkaisi samantien kysellä sinun omaisuudesta (perintöä ajatellen), miltä se tuntuisi? Minun mielestä aivan hirveältä. Näin pääsi meillä käymään. Siskoni alkoi heti kysellä äidin syöpädiagnoosin jälkeen omaisuudesta perinnön toivossa. Ja kyseli vielä isänkin omaisuudesta. Isä ei ole hänen biologinen isä, joten häntä siskoni ei tule perimään (on oman isänsä jo aikoinaan perinyt). Minun mielestä on törkeää ja helvetin ahnetta tuollainen käytös.

Tänään oli trullipäivä. Meidän oven takana ei käynyt kuin kaksi noita-akkaa (yhdellä kertaa nekin), onneksi. En kuitenkaan tällöinkään avannut ovea. En ollut trullituulella. Niin, eikä mulla olisi ollut karkkia ja rahalle mulla on parempaakin käyttöä kuin jakaa sitä joillekin virpojille, varsinkin nyt kun elämäntilanne muuttui näin nopeasti. Pitää tehdä vähän papereita lakimiehen kanssa (perintöä varten sitten joskus) ja se maksaa.

Ne noita-akat vaan oli aika tyhmiä. Ne soitti ovikelloa ainakin kuusi kertaa ja seisoivat oven takana odottamassa sen avautumista viisi minuuttia vähintään. Ei oveaan ole pakko avata, jos ei halua. Ei ollut vanhemmat tainneet "valmentaa" lapsiaan oikein. Mulle ainakin lapsena sanottiin, että jos ei ovi avaudu ekalla ovikellon soitolla, lähdetään pois ja jos avautuu, pitää kysyä, saako virpoa eikä vaan alkaa virpomaan suoraan (ei kaikki tykkää).



"Sais tuo peppu vähän enempi pyörähdellä tollai kävellessä, jäis niinku parempi muisto."
-Professori Uuno D.G. Turhapuro-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Särkyä ja väsyä

Mä olen taas kokonaan unohtanut tämän blogin. Pojan kanssa kun touhuaa päivät, niin ei sitä jaksa enää illalla alkaa kirjoittamaan. Lisäksi ...