Äidille tuli leikkausaika tänään. Se on 12.5. Ja sen leikkausaikatiedon mukana tuli pahantuulisuus. Koko ajan kärtyää jostakin pikkuasioista. Minun ei kestä olla hänen kanssaan samassa huoneessa kahta minuuttia, kun tämä alkaa jo huutaa milloin mistäkin. Kuten: "etkö sinä nyt osaa? minunko se pitää taas tulla näyttämään." (vaikka kyllä osasin. Tekeytyy vaan muka korvaamattomaksi, huoh). Ja koirallekin tiuskii "mene helvettiin siitä". Ja eihän se raukka ymmärrä mitä se on muka tehnyt. Ja sitten on vielä tämä: "ette te ole ollenkaan kiinnostuneita minun leikkauksesta". Siis miten se kiinnostus pitäisi osoittaa? Kyselemällä koko ajan? Ja siis mä olen kysynyt kaiken oleellisen ja enempää en enää keksi.
No, tänään mä otan mansikkanaamiaisasuni, puen sen päälle ja lähden baariin. Kai sieltä seuraa löytyy. Ties vaikka miesseuraa. Niin, Murua kun en välttämättä oikein kauaa enää jaksa. :( PS. Tänään tuli uusi ennätys: ollaan oltu Murun kans tasan puoli vuotta yhdessä välillä eroamatta. Niin siis kun yhteen väliin oli vähän vaikeuksia tuossa yhdessä pysymisessä, lähinnä tämän miehen puolelta. Nyt vaan alkaa tuntumaan, että hän itse karkottaa minut kauemmas ja kauemmas noilla tempauksillaan.
- Sisältää lappilaisen 28-vuotiaan naisen elämää ja ajatuksia. Elämään kuuluu myös kihlattu ja 3/2016 syntynyt poika sekä työkyvyttömyyseläke eriasteisena esiintyvän masennuksen ja paniikkihäiriön takia sekä lapsena todettu epilepsia -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti