Vähän huolestuttaa tulevaisuuden kannalta, että miten sitä pärjää kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Pienestä eläkkeestä pitää maksaa kiinteistövero, sähkölasku, vesilasku, puhelinlasku, nettilasku, lääkkeet ja elääkin pitäisi jollakin. Vaatteetkaan ei ole ilmaisia, vaikka kirppareita on olemassa. Eikä sieltäkään välttämättä löydy hyväkuntoisia (mitään reikäisiä vaatteita ei viitsi ostaa ja niitäkin siellä ikävä kyllä myydään aika paljon). Ja täällä meilläpäin ei ole mitään Pelastusarmeijaa.
Joo ja ei kiitos mitään "mene töihin"-kommentteja, sillä se ei minun kohdalla onnistu. Sitä on yritetty moneen kertaan, mutta keskittymiskyky ja jaksamisen taso ei riitä.
Kävin päivällä siellä mielenterveystoimistossa, mutta en ainakaan tällä kertaa oikein saanut sieltä apua pahaan olooni. Sain kotitehtävän: minun piti kysyä Murulta onko hänellä kaikki hyvin ja kertoa olevani huolissani hänestä. Ei olisi pitänyt tehdä sitä kotitehtävää, sillä minun olo paheni entisestään. Vastaus oli: "voin loistavasti eikä tarvi olla huolissaan, lopeta tuo!" Että näin sitä kunnioitetaan sitä, jos toinen haluaa vain auttaa. No, se oli viimeinen kerta, kun hänelle apua tarjoan. Hän muuttuu aina joka syksy omituisen välinpitämättömäksi ja ilkeäksi eikä hän kai itse edes huomaa sitä. Tätä en hänelle sanonut, mutta tuli vaan mieleen, että jos hänellä on jotain masennusta, mutta eihän hän sitä myönnä, vaikka kysyisinkin (en ole kyllä edes kysynyt enkä ole kysymässäkään).
"Minkäs alan konkurssi se teillä on menossa?"
-Uuno Turhapuron muisti palailee pätkittäin-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti