Olen lukenut tuosta kirjasta vasta puolet, mutta ei se oikein ole yhtä hyvä kuin mihin olen Anna-Leena Härkösen tuotannossa tottunut. Jotenkin... en nyt tiedä pitkäveteinen, mutta tylsä.
Kävin päivällä kävelemässä. Muun muassa tällaista siellä näkyi:
Sanovat, että liikunta ja ulkoilu auttaa masennukseen. Olen kyllä toista mieltä. Silloinhan sitä just tulee mietittyä kaikkea ikävää, kun yksin kävelee jossain. Mulla tuli tuossa tänään mietittyä elämääni ja että mistä ihminen tietää onko tehnyt tai tekemässä virheen.
Kun mä mietin, että olikohan sittenkin virhe jättää Muru. Olen koko kuukauden ajan miettinyt yötäpäivää vain ja ainostaan sitä ihmistä eikä se vaan katoa minun mielestä. Rakastan edelleen. MUTTA siinä se ongelma sitten onkin, kun en tiedä mitä siitä taas seuraisi, jos en päästäisi irti ja olisin taas siinä samassa suossa. Voi elämän kevät. Kun en tiedä onko se sitä, että mä olen niin herkkä, etten kestä niitä hänen tahallisia tai tahattomia ilkeilyjään. Mutta jos niin on, niin miten voin koskaan kestää ketään pahoittamatta jatkuvasti mieltäni jostain. Otan vain kaiken aina niin raskaasti.
"Tollanen niinku elämä yhteiskunnan huipulla se, se asettaa ihan uudet vaatimukset. Ensimmäiseks mun täytyy hommata frakki, ja sillon täytyy avata pankissa tämmönen pimee edustustili."
-Rautakauppias Uuno Turhapuro-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti