lauantai 11. huhtikuuta 2015

Ja sieltä reiästä tuli...

Tällaista hommaa oli tänään:


Kävin siis pilkkikilpailuissa ja saalis oli, no, kuten kuvasta näkyy, ei kovin häävi. MUTTA samalla reissulla äidin lompakosta löytyi tuo kahden euron erikoiskolikko, jonka olemassaolosta en edes tiennyt. On siis tehty sen kunniaksi, että Jean Sibeliuksen syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 150 vuotta. Mä kerään kaikenlaisia erikoiskolikoita, mutta vain siten, että jos sattuu lompakkoon vaihtorahojen mukana eksymään, jota en tule käyttämään). En siis osta niitä mistään (mä en halua maksaa siitä, että saan rahaa). Eipä niitä vielä toistaiseksi ole kuin kaksi: tämä ja vuoden 2010 erikoiskolikko (jonka valmistuksen syytä en nyt muista enkä jaksa etsiä).

Tuo kuvassa oleva koira oli yhden siellä kilpailuissa olleen omistama. Se oli niin kiltti, että olisin ottanut mielelläni sen palkinnoksi sieltä. :D Sen sijaan voitin arvasta erään paikallisen yrityksen mainospaidan, joka oli kaiken lisäksi mulle aivan liian iso. No, vaikka ei olisikaan, en mä sellaista kehtaisi kuitenkaan pitää (en halua olla mikään kävelevä mainos, varsinkaan sellaisen liikkeen mainos, jonka palveluita en koskaan edes käytä).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Menneen kesän kuulumisia lyhyesti

Kirjoitan nyt ekan postaukseni puhelimella. On mennyt taas pari kuukautta viime postauksesta. Tässä välissä olen ollut sairaana yhden pari v...