Mä olen yöihminen. Valvon yöt ja nukun päivät (paitsi silloin, jos vahingossa satun joksikin aikaa kiepsauttamaan rytmin "oikeinpäin"). Olen tottunut siihen, ettei tarvitse olla hiljaa kuin hiirulainen. No, nyt kun pitäisi olla, niin onpa se vaan vaikeaa. Muru nukkuu ja mä jo hetkeksi unohdin, että hän nukkuu ja aloin viheltämään, ei hän onneksi herännyt. Sitä ennen herätin hänet jo kerran vahingossa. Makasin sängyssä selin häneen päin ja tunsin, kun joku hipaisi minun selkää. Kysyin "mitä teet?" Ei vastausta. Toistin saman kysymyksen. Sitten sain vastaukseksi "mitää???" Hän oli siis jo nukahtanut ja mä vaan kyselen. Ja se, joka minun selkää oli hipaissut, oli minun oma peitto. Mutta kun mä säikähdin, kun yhtäkkiä joku koski minun selkää (olen aivan älyttömän säikky ihminen).
Muru tuli siis tänään ja ei ole vielä tullut tilaisuutta kertoa vauvasta noille tuleville isovanhemmille. Ehkä sitä huomenna sitten... tai jonakin muuna päivänä. Onhan tässä aikaa ainakin perjantaihin asti (Muru puhui, että olisi sinne asti täällä).
- Sisältää lappilaisen 28-vuotiaan naisen elämää ja ajatuksia. Elämään kuuluu myös kihlattu ja 3/2016 syntynyt poika sekä työkyvyttömyyseläke eriasteisena esiintyvän masennuksen ja paniikkihäiriön takia sekä lapsena todettu epilepsia -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti