keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Rv 32+4 Perhevalmennus

Käytiin illalla perhevalmennuksessa, eli ns. synnytysvalmennuksessa. Eipä siellä oikein uutta asiaa tullut, mutta ehkä seuraavilla kerroilla. Nyt oli teemana perheen hampaiden hoito, rentoutuminen (synnytystä ajatellen) ja lantionpohjalihakset. Muru oli sinne lähtiessä kauhean huolissaan, että tuleeko sinne muita isiä ollenkaan. No, oli siellä yksi. Eipä meitä siellä paljon edes ollut, kourallinen. Tietenkin, kun yleensä useamman kerran jo synnyttäneet ei sinne tule, kun tuskin siellä heille uutta asiaa tulee, kun ei meillekään (tai ainakaan mulle) nyt tullut. No, sen verran, että nuo lantionpohjalihasten harjoittamiset tuntui vaikuttava näihin minun selkävaivoihin helpottavasti ja sitten ne hierontatekniikat mitä synnytykseen mukaan tuleva henkilö voi käyttää synnyttävään äitiin.

Olen tässä odotellut äitiyspakkauksen saamisesta päätöstä. Ei ole kuulunut. On mennyt yli kaksi viikkoa, kun sen hakemuksen jätin. Olisi kiva jo saada se, että saa laitettua ne jutut tuonne vauvanvaatelaatikkoon. Ja kun välillä tuntuu, että pysyykö tuo vauva tuolla maaliskuuhun asti. No, nyt on onneksi ollut taukoa supistuksista. Mutta välillä se vauva tekee tuolla jotain semmoista, joka aiheuttaa sen, että tuntuu mahassa sellaista painetta ja jonkunlaista kipua.

Mulla on nyt alkanut olemaan sellaisia ns. sukkapuikkokipuja. Ne, jotka ei tiedä mitä ne on, niin tuntuu kuin joku tökkisi sukkapuikolla tuonne alas. Ei se kauaa kestä eikä käy silleen periaatteessa kipeää, mutta tuntuu inhottavalta.

Väsymyksen seuraksi on  nyt tullut unettomuus. Sille kun sille ei oikein voi mitään. Lukemista ja hengitysrentoutusta kokeiltu, mutta ei auta. Ulkona jos käy, se vaan piristää.

Ja sitten on tämä suru, joka aina öisin vaivaa. Suren edelleen meidän syyskuussa edesmennyttä koiraa. Kyllä sitä vaan nelijalkaista ystävää kaipaa täällä kun yksin on päivät ja joskus vastavuoroisesti yöt, kun Muru on töissä, joko aamu-, päivä- tai yövuorossa. Mutta toisaalta, sitä joutuisi käyttämään ulkona vaikka -35 asteen pakkasella, joita täällä nyt on ollut ja nyt ei tarvitse lähteä ulos sellaisessa säässä, jos ei välttämättä halua (kuka haluaa?). Kuulin yksi päivä kaupassa, kun joku vanhempi nainen sanoi toiselle "me Lapin ihmiset ollaan totuttu näihin pakkasiin". Ai? En mä vaan ole ja olen 27 vuotta Lapissa asunut, mutta en mä täältä silti poiskaan halua. Pakkaset on pieni paha siitä kaikesta muusta mistä tykkään täällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Menneen kesän kuulumisia lyhyesti

Kirjoitan nyt ekan postaukseni puhelimella. On mennyt taas pari kuukautta viime postauksesta. Tässä välissä olen ollut sairaana yhden pari v...