keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Haaste

LegoLäskiKummitus haastoi blogissaan kaikki, ketkä vain tahtoo tehdä tämän haasteen, joten otin sen vastaan.

11 FAKTAA MINUSTA

1. Tykkään ihan mielettömästi kaikista suomalaisista "vanhoista" komediasarjoista, kuten Reinikainen, Mummo, Tankki täyteen, Kyllä isä osaa.

2. Pelkään käärmeitä ja hämähäkkejä kuollakseni.

3. En ole koskaan maistanut tupakkaa eikä ole tehnyt edes mieli.

4. Minulla on pakkomielle turkoosiin väriin. Rakastan sitä ja aina, kun näen jonkun sen värisen vaatteen, on pakko kokeilla.

5. Maistoin kerran lapsena kuivunutta pyykinpesuainetta lavuaarin reunalta, koska luulin sitä purukumiksi. Ei ollut hyvää.

6. En pidä saunomisesta syystä, että inhoan kuumuutta ja hikoilua.

7. Suihkussakin viihdyn maksimissaan 10 minuuttia.

8. Minulla on veri- ja piikkikammo.

9. Vaikka olen ollut vuodesta 2010 poissa työelämästä ja päivärytmini on suunnilleen sama (nukun niin pitkään kuin huvittaa, yleensä koko päivän, sitten katson loppuajan dvd:itä ja olen tietokoneella), minulla ei vielä kertaakaan ole ollut niin tylsää, että olisin halunnut takaisin töihin.

10. Inhoan matkustamista. Se on ahdistavaa.

11. Äidinkieli on aina ollut vahvin aineeni koulussa, mutta nykyään en enää osaa kovin hyvin yhdyssanoja (jotenkin päässyt unohtumaan).


Ja nyt LegoLäskiKummituksen esittämät kysymykset:

1. Uskotko kummituksiin / henkiin ja onko niistä kokemuksia?
2. Maksalaatikko kylmänä vai lämpimänä?
3. Oletko omakotitalo, rivitalo vai kerrostalo- ihminen?
4. Kosketusnäyttö vai näppäimistö?
5. Uppoavassa laivassa on sinun lisäksesi kaksi henkilöä, ystäväsi ja rakkaasi. Kumman pelastat ensin?
6. Oletko viettänyt hurjaa nuoruutta? Jos olet, mikä on hurjin / villein tekosi?
7. Kissa, koira vai jyrsijä?
8. Uskotko rakkauteen esisilmäyksellä?
9. Komppaan Winonan kysymystä ja kysyn: Miksi perustit blogin?
10. Tunnetko kaikki facebook kaverisi?
11. Osaatko tehdä Karjalanpiirakoita?

ja vastaukseni:

1. Ehkä jollain tavalla. Itse en ole tietääkseni koskaan törmännyt sellaiseen, mutta isäni ja muutama muu isäni kotikylässä asuvista asukkaista on joskus vuosia sitten nähnyt siellä liikkuvan haamun. Siksi kai minäkin uskon niihin.

2. Ei maksalaatikkoa ollenkaan.

3. Omakotitaloihminen olen. Saa tehdä mitä haluaa ja silloin, kun haluaa. Käydä suihkussa vaikka keskellä yötä.

4. Auts... Minulla on molemmat tuossa puhelimessani, eli molemmat. Tuskin osaisin käyttää sellaista, jossa on vain kosketusnäyttö.

5. Rakkaani pelastaisin ensin. Hän on kuitenkin läheisempi. Ja kun minulla ei noita ystäviä oikein ole...

6.Enpä ole viettänyt hurjaa nuoruutta, joten vaikea vastata.

7. Koira, ehdottomasti.

8. En mä taida uskoa. Ihastukseen ensisilmäyksellä uskon, mutta en rakkauteen.

9. Perustin blogin, koska pidän kirjoittamisesta ja halusin alkaa pitämään jonkunlaista päiväkirjaa. Helpompi kirjoittaa koneella kuin käsin.

10. Tunnen kaikki Facebook-kaverini. En huoli sinne sellaisia, joita en ole koskaan tavannut.

11. En osaa tehdä karjalanpiirakoita.

SITTEN NE 11 KYSYMYSTÄ NIILLE, JOTKA HALUAVAT HAASTEEN TEHDÄ:

1. Onko sinulla mitään pelkoja? Jos, niin mitä?
2. Seuraatko jotain tosi-tv-sarjaa?
3. Mansikka vai vadelma?
4. Osaatko soittaa jotain soitinta?
5. Miksi perustit blogin?
6. Pidätkö Aurajuustosta?
7. Milloin olet viimeksi käynyt uimahallissa?
8. Joulu vai juhannus?
9. Mikä on lempikirjasi?
10. Nukutko sukat jalassa? Ihan sama kumpi vastaus, niin miksi?
11. Heräätkö yleensä tarpeeksi ajoissa vai liian myöhään, jos pitää mennä johonkin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Menneen kesän kuulumisia lyhyesti

Kirjoitan nyt ekan postaukseni puhelimella. On mennyt taas pari kuukautta viime postauksesta. Tässä välissä olen ollut sairaana yhden pari v...