torstai 25. huhtikuuta 2013
Viimeiset sanani
Kyyneliltä ei voi välttyä, kun katsoo tuota Viimeiset sanani-ohjelmaa, vaikka en edes ole tuntenut jaksoissa esiintyviä henkilöitä. Katsoin jo ennakkoon toisenkin jakson. Nimenomaan ne lopussa olevat varsinaiset viimeiset sanat saa minun vesiputouksen avautumaan. Nostan hattua kyseisessä ohjelmassa esiintyville päähenkilöille siitä, että ovat jaksaneet alkaa tuollaiseen kuvausjuttuun vielä elämänsä loppuvaiheessa, vaikka on ollut kuinka rankkoja hoitoja. Itse en kyllä pystyisi siihen, että jos sairastaisin kuolemaan johtavaa sairautta, päästäisin jotain tv-kameroita sen sairauden hoitovaiheisiin mukaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Menneen kesän kuulumisia lyhyesti
Kirjoitan nyt ekan postaukseni puhelimella. On mennyt taas pari kuukautta viime postauksesta. Tässä välissä olen ollut sairaana yhden pari v...
-
Jestas, minusta on tullut aikamoinen sokerihiiri. Joka päivä on pakko saada päivittäinen sokeriannos tai tulee Känkkäränkkä kylään. Siitä pu...
-
Mulla oksettaa (ihan fyysinen olotila siis, ei mikään vertauskuva). Miksi pitää olla ihmisiä, jotka esittää ystävää, mutta ei sitä sitte...
-
Mitä ihmettä tämä elämä on? Rakastan Murua, paljon, mutta tämä suhteen jatkuminen on silti vaakalaudalla. Syy siihen minun sinne menemiseenk...
- No mie katoin ton kans ja kyllä nessuja meni. Ihan kauhee! Tai siis ei sillain kauhee, mutta tosi rankkaa katottavaa.
VastaaPoistaOn kyllä, mutta se kai se on tarkoituskin.
Poista