torstai 5. syyskuuta 2013

Roskasakkia

Lisää pommeja. Laitoin Murun roskiin, mutta olen tietämättäni itse ollut roskien seassa jo viimeiset 1,5 vuotta. Muru kertoi, että on koko tämän 1,5-vuotisen taipaleemme ajan yrittänyt rakastua minuun täysillä siinä onnistumatta. Siis mitä?! Ymmärtäisin, jos pari kuukautta miettii ja sitten kertoo, ettei tästä tule mitään, mutta että 1,5 vuotta. :'(

Hän on siis pitänyt minua pelkkänä roskana ja vain käyttänyt minua hyväkseen sekä rahallisesti että seksuaalisesti. Rahallisesti sillä tavalla, että on antanut minun ostaa hänelle vaikka mitä. Olisi voinut kieltää minua ostamasta, jos tosiaan ei ollut minusta oikeasti kiinnostunut. Ja seksuaalisesti niin, että hän on sanonut rakastavansa minua ja luulin, että hän todella tarkoittaa sitä, jonka takia olen tehnyt hänen kanssaan... kaikenlaista. Nyt ymmärrän miksi minua ei ole esitelty kenellekään. Ei tietenkään, kun en merkinnyt sitä vertaa hänelle, että minua olisi kannattanut esitellä.

Tämä ilta menee toipuessa tuosta tiedosta ja katsoessa tätä:


4 kommenttia:

  1. - Siis mitäh?! Ei jumalauta >_<. Moon täysin sanaton ja mykistynyt tuosta käytöksestä. Eihän kukaan ihminen ansaitse tuollasta kohtelua. Jos hän ois ollu oikee mies, ni ois myöntäny aikasemmin, että asiat on noin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Meni siis niinkuin 1,5 vuotta elämästä hukkaan tuon kanssa. Sanoinkin hänelle, että tuollainen ihminen ei tarvitse ketään.

      Poista
  2. Aivan kamala tilanne sinulla! Miten jotkut kehtaavat käyttää toisia hyväksi iman mitään ongelmia ja omatuntoa. Voimia sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Eiköhän tämä tästä taas. Tämä itsensä kokoaminen pettymysten jälkeen alkaa vaan pikkuisen tympiä.

      Poista

Menneen kesän kuulumisia lyhyesti

Kirjoitan nyt ekan postaukseni puhelimella. On mennyt taas pari kuukautta viime postauksesta. Tässä välissä olen ollut sairaana yhden pari v...