Niitä sairauksia piisaa

Tämä postaus kuulostaa lähinnä sairauskertomukselta, mutta ei mahda mitään. Viime yö meni aikalailla pää pöntössä. Migreeni vaivasi. Pitäisi tutkituttaa se jotenkin ja hankkia siihenkin lääkitys. Huoh, niinkuin noita lääkkeitä ei nyt jo olisi tarpeeksi.

Huomenna pitäisi soittaa terveyskeskukseen tästä alati vaan kuivuvasta naamasta. Ei auta mitkään ilman reseptiä saatavat voiteet, kokeiltu on vaikka mitä.

Mulla on nyt sellainen vaihe menossa tässä masennuksessa, että en oikein tiedä mitä tekisi. Kuten joskus aikoja sitten olen täällä kertonut, mulla on ollut itsetuhoisia ajatuksia joskus ja olen jopa yrittänyt itsemurhaa. Nyt on taas semmoinen olo, ettei yhtään tiedä mitä pitäisi tehdä ja mihin mennä. Mielenterveystoimistohan se auttaa, mutta mulla on jotenkin niin korkea kynnys nykyään pyytää apua. Sitä paitsi olen uutta aikaa pyytänyt jo useaan otteeseen tekstiviestillä, mutta on tainnut psykologi unohtaa minut kokonaan. :(

Onhan mulla mies, mutta en mä oikein usko, että hän jaksaisi tukea minua. Jotenkin muutenkin tuntuu, että kauankohan tämä suhde kestää, kun hänellä on ihan erilaiset systeemit kuin mulla. :( Inhoan sitä, kun hän vain lähtee ovesta kertomatta mihin ja kuinka kauan suunnilleen aikoo olla pois (eli missä vaiheessa minun tulee huolestua, jos häntä ei kuulu). Ei ole kiva, kun hän lähtee ilmoittamatta yövuoroon ja mä herään aamulla kahdeksalta eikä häntä näy vieläkään missään enkä tiedä onko hän edelleen töissä vai kenties ruumishuoneella (vilkkaan mielikuvituksen kun omistan).

"Eväät onkin meikäläiselle aina ollu semmonen suuri intohimo."

-Uuno Turhapuro muuttaa maalle-