torstai 13. helmikuuta 2014

Tapahtumaköyhää aikaa

Ei ole kauheasti tapahtunut mitään. Olen kärsinyt unettomuudesta. Olen tänäänkin noussut ylös jo neljältä. Ja toisaalta olen ollut unettomuuden takia hirveän väsynyt ja on ollut vaikea keskittyä mihinkään ja saada aikaan mitään. Milloin tämä väsymys loppuu? Tai ehkä oikeammin voisin kysyä, milloin tämä masennus loppuu, sillä siitähän tämä unettomuus johtuu. :(

Murua on kauhea ikävä. Ei vaan voi mennä sinne ennenkuin ne hiton olympialaiset on ohi. Vielä vähän päälle viikko. Hän ei muuten saanut sitä työpaikkaa. Mutta onneksi hänellä on nykyinen (vanha) työpaikkansa. Tässä uudessa työssä ei vaan olisi tarvinnut tehdä yötyötä, mutta ainahan voi hakea uudestaan, jos joskus tulee uudelleen hakuun kyseinen paikka.

Olen tilannut jo kaksi vuotta sitten eräästä netin kirjakaupasta kirjan. Koko kahden vuoden ajan tuli kahden viikon välein sähköpostiin automaattinen viesti, jossa ilmoitettiin, että kirjaa odotetaan myyntiin. Nyt sitten pari viikkoa sitten tuli viesti, jossa luki, että kyseinen kirja on loppunut kustantajalta. Onneksi löysin Huutonetistä sitten sen. Ja sehän oli tämä:


 "Kattoppas tuommonen riippunu liha, se kuuluu lähinnä lautaselle ranskanperunoitten keskelle,
 ei niin kalliin lihan pitäs olohuoneessa hortoilla."
-Uuno Turhapuron poika-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Menneen kesän kuulumisia lyhyesti

Kirjoitan nyt ekan postaukseni puhelimella. On mennyt taas pari kuukautta viime postauksesta. Tässä välissä olen ollut sairaana yhden pari v...