torstai 20. helmikuuta 2014

Tili pois miinukselta

Mulla on viime aikoina ollut enemmän menoja kuin tuloja. On pitänyt tehdä noita vaatehankintoja, kun vaatekoko on tosiaan viimeisen vuoden aikana pienentynyt neljä numeroa. Ja sitten tietenkin pakolliset lääkekulut ja puhelinlasku (joka ei tosin iso ole, kun muutin joku aika sitten liittymän sen käyttäjän mukaiseksi, eli tekstariliittymäksi ja lasku koostuu lähinnä kuukausimaksuista).

Tein eilen radikaalin päätöksen: myyn Muumimukikokoelmani pois tuolta vitriinistä pölyttymästä. Kuten Nuuskamuikkunenkin joskus sanoi Hemulin kertoessa täydellisestä postimerkkikokoelmastaan: "Hemuli ei olekaan enää keräilijä, hänestä on nyt tullut pelkkä omistaja eikä se ole läheskään yhtä hauskaa." Eli olen lopettanut mukien keräilyn ja tympii katsoa noita tuolla vitriinissä, joten hankkiudun niistä eroon. Jätän toki käyttökuppeja (mulla onkin aika paljonkin käytössä ollut koko ajan ja niitä en myy). Mitähän sitä seuraavaksi keksisi. No, se jää nähtäväksi. En tiedä keräilystä, mutta saan jotain ihmeen hyvää oloa siitä, kun hankin jotain uutta.


Päivän Uuno:

"Meilläpäin onkin tapana sanoa, että luun vieressä seon liha kaikkein makeinta."
-Rautakauppias Uuno Turhapuro - presidentin vävy-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Menneen kesän kuulumisia lyhyesti

Kirjoitan nyt ekan postaukseni puhelimella. On mennyt taas pari kuukautta viime postauksesta. Tässä välissä olen ollut sairaana yhden pari v...