tiistai 9. joulukuuta 2014

Joulun lauluista

Ajattelin kirjoittaa joululauluista, kun niitä on nyt tullut kuunneltua. Mulla on useita joululevyjä, tässä vain osa niistä:


Suvi Teräsniskan uusin, Joulun henki-levy ei minun mielestä ole yhtä hyvä kuin ensimmäinen Tulkoon joulu. Mutta uusimmalta löytyy kuitenkin kaksi minun lempijoululauluista: Konsta Jylhän joululaulu ja Taivas sylissäni.

Tuo Juulian levy on myös ihana, varsinkin Lumienkeleitä-biisi ja toinen mistä pidän erityisesti on Lumeen jäljet jää.

Se joululauluista. Sitten rakkausasioihin. Mä en tiedä mitä teen. Se tyyppi mistä aikaisemmin kerroin, on Facebookissa jutellessa ihan rento ja juttelee niitä näitä (ja tuntuu olevan huumorintajultaankin samalla aaltopituudella minun kanssa), mutta töissä (kaupan kassalla) hän on niin virallisen oloinen. Ei sillä, että hänen siellä pitäisi alkaa mitään vitsiä heittämään, mutta siis siellä hän on jotenkin jäykkä eikä juuri edes katso minua. En tiedä sitten, onko hänen tunteet samoja minua kohtaan tai onko hänellä minua kohtaan mitään ajatuksia. Harmi, jos ei. En uskalla tehdä aloitetta, koska pelkään, että saan rukkaset ja romahdan häpeästä pitkäksi aikaa (niinkin on joskus käynyt).

"Että on miljoona markkaa pankkikirjalla Kyllä Uuno on nyt nii rakastunu, nii rakastunu."
-Uuno Turhapuro menettää muistinsa-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ahdistusta ja kirjallisuutta

Minä kirjoitan nyt minun toissa viikonlopusta. Perjantaina 3.11. meillä kävi ambulanssi hakemassa minut. Olin saanut paniikkikohtauksen, hie...