Katoavaista

Mä tein sen taas! Tämä ei ole enää todellista. Kadottelen nykyään esineitä jäljettömiin eikä niitä löydy mistään. Kadottaisin oikeasti varmaan oman päänikin, jos se olisi mahdollista. Ostin eilen läjän proteiinipatukoita ja yhden rahkapurkin ja nyt niitä löydy mistään. Jätinköhän mä ne sitten sinne kauppaan? En tiedä kyllä yhtään. Tänään on se kauppa kyllä auki, vaikka pyhäpäivä onkin, mutta kun pakkasta on yli -30, niin ei paljon huvita nenäänsä ulos pistää.

Tällaisia sinne jäi. No, onneksi näitä on vielä täksi päiväksi.

Se minun ihastus lähti eilen armeijan harmaisiin. Hän kertoi, että heitä on siinä samassa tuvassa 9 ihmistä ja joissakin jopa 11. Mulla ahdistaisi semmoinen määrä ihmisiä samassa huoneessa. No, hän on niin sosiaalinen, että sanoi vaan, että on mukava tutustua uusiin ihmisiin. Niin, hän ei siis vieläkään tiedä minun tunteista enkä uskalla kertoa niistä hänelle. Hän on mulle kaveri siinä missä muutkin. Niin, tosin mullahan ei kavereita hirveästi ole just siksi, että olen ujo tutustumaan uusiin ihmisiin. Mutta hän kun itse otti minuun kontaktia, niin ajattelin, että mikä ettei voisi tutustua ja meninpä sitten ihastumaan.

PS. Tämä blogi täyttää tänään kolme vuotta eikä asiat ole siinä ajassa juurikaan muuttuneet.