lauantai 6. kesäkuuta 2015

Isosti pettynyt

Rauno Repomiestä lainatakseni: JUMALAUUUUUUUUUUTA!!! Mä oon nyt niin pettynyt, etten ole ollut ikinä näin pettynyt. Ex-Muru laittoi yöllä yhden aikaan viestiä, että saako hän tulla meille yöksi. No, mä lupasin, vaikka en ymmärrä mitä se täällä teki, kun se itse asuu tuolla parinsadan kilometrin päässä. Kysyin missä hän on, hän sanoi yhden tien nimen enkä käsitä vieläkään mitä hän siellä teki, kun käsittääkseni sillä tiellä on ainakin yksi asunto, jossa asuu "nuoria juoppoja sinkkumiehiä". No, tyyppi sanoi tulevansa "kohta". Se "kohta" venyi ja venyi eikä herraa näkynyt vielä kolmeltakaan. 

Laitoin hänelle viestiä, että minun pitäisi päästä nukkumaan, että onko hän tulossa. Vastaus oli, että hän tulee. Odotin puoli tuntia ja soitin ja yllärii, hänen puheestaan ei saanut mitään selvää (kännissä) ja hän sanoi, ettei tiedä missä on ja sitten tuli luuria korvaan. Soitin uudestaan ja sitten en saanut enää sitäkään vertaa selvää, paitsi, että sieltä kuului jotakin naisten ääniä. Ja taas tuli kesken puhelun luuria korvaan. Laitoin hänelle viestiä, että olen häneen todella pettynyt ja, että mulle on ihan vitun sama missä hän on, täällä ei tarvitse enää tänä yönä näkyä. Sitten tuli sellaisia viestejä, joista ei saanut tolkkua millään: 1. "Voi ku pääsee nukkumaan mennessä." ja viesti numero 2. "Pieni mitä luuletko on."

Ja kaiken kruunasi paniikkikohtaus. Jalat vapisi enkä pystynyt liikkumaan mihinkään pitkään aikaan. Ja eipä tullut sitten nukuttua koko yönä. On nyt aamusta menoa, eli enää ei voi mennä nukkumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Menneen kesän kuulumisia lyhyesti

Kirjoitan nyt ekan postaukseni puhelimella. On mennyt taas pari kuukautta viime postauksesta. Tässä välissä olen ollut sairaana yhden pari v...