Tämä viikko on mennyt vähän itkeskellessä joka päivä, ilta ja yö ja valmistautuessa tulevaan. Meidän koira lähtee nyt tulevana maanantaina viimeiselle matkalleen. Se on viikon oksentanut ja ripuloinut eikä ole enää hyväksi antaa sen kärsiä, vaikka se ei kärsivältä näytäkään. Lisäksi, on tiedossa, että sen lähtö tulee viimeistään talvella kuitenkin, kun se on niin vanha (16 v), niin parempi näin. Helpompi haudatakin ennen lumen tuloa. Ja sitten kun mä olen muuttamassa pois ensi kuun alussa, niin en kuitenkaan näkisi sitä niin usein ja se kärsisi ikävää. Ja sitten on vielä se, että aina kun sillä on ollut yöllä joku hätä, että on tarvinnut päästä ulos, se on tullut herättämään minut. Kukaan muu tässä talossa ei herää, vaikka pommi räjähtäisi. Mä taas olen niin herkkäuninen, että herään pienimpäänkin rasahdukseen.
Hankin semmoista askartelumassaa ja ajattelin painattaa siihen sen tassunjäljen. Tosin meidän koira on sellainen, ettei se anna koskea tassuihinsa, ei ole koskaan antanut, joten täytynee tehdä se painatus vasta sen nukutuspiikin jälkeen.
Hauta on kaivettu valmiiksi muutama viikko sitten ja kivikin sille on ollut olemassa jo pari vuotta. Sitä vain mietin, kun haluan siihen semmoisen laatan, johon tulee nimi, syntymä- ja kuolinpäivä, niin miten sen laatan saa kiinnitettyä luonnonkiveen niin, että se pysyy siinä talvipakkasetkin?
Mä haluaisin lähteä Murun luokse heti sinä päivänä, kun se lopullinen teko on tehty. En kestä olla kotona. Mutta minun on pakko. Ollaan otettu kirpparipöytä ensi viikoksi yhdeltä kirpparilta ja sitten mulla on tiistaina neuvola, keskiviikkona kampaaja ja torstaina mielenterveystoimistoon aika, joten joka päivälle jotakin. Muru tosin on ajatellut tulla torstaina tänne, joten säästyypähän mulla bussirahat ja rahat muutenkin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Menneen kesän kuulumisia lyhyesti
Kirjoitan nyt ekan postaukseni puhelimella. On mennyt taas pari kuukautta viime postauksesta. Tässä välissä olen ollut sairaana yhden pari v...
-
Huhhuh. Olen tehnyt kuolemaa toista vuorokautta. Joku vatsatauti tai mikä lie, kun mikään ei pysynyt sisällä (edes vesi) ja joka paikkaa sär...
-
Mitä ihmettä tämä elämä on? Rakastan Murua, paljon, mutta tämä suhteen jatkuminen on silti vaakalaudalla. Syy siihen minun sinne menemiseenk...
-
Mulla oksettaa (ihan fyysinen olotila siis, ei mikään vertauskuva). Miksi pitää olla ihmisiä, jotka esittää ystävää, mutta ei sitä sitte...
Ikävä kuulla koirastasi <3 itse olen vuosi sitten ollut samassa tilanteessa ja se teki kipeää. Onneksi on muistot vaikka ikävä on yhä tosi suuri. Paljon voimia!
VastaaPoistaKiitos. Meillä on kerran yksi koira lopetettu, 10 vuotta sitten, mutta se ei tuntunut niin läheiseltä koiralta. Ja lisäksi se lopetettiin mulle siitä etukäteen kertomatta. Tämä koira on sentään elänyt minun kanssa koko minun nuoruusajan, ihan syntymästään asti ja se edellinen lopetettu koira tuli meille vuoden ikäisenä.
Poista