lauantai 31. lokakuuta 2015

Rv 21+1 Rakenneultra

Eilen se sitten oli, rakenneultra nääs. Siellä oli kaikki hyvin ja asiat omilla paikoillaan. Vauva tuntuu liikuskelevan päivittäin aina tiettyihin aikoihin (ihan kuin hän tietäisi kellonajat).

Sieltä tullessa jäin viikoksi tänne lapsuudenkotiini ja Muru jatkoi matkaa meidän kotiin. Hänellä on töitä, niin ei voinut jäädä. Jouluksi me kuitenkin ajateltiin tulla tänne yhdessä.

Ja niin, se sukupuolikin siellä ultrassa sitten selvisi. Prinssipuolinen tyyppi sieltä on näillä näkymin tulossa. Kyllä se oli vähän niinkuin tiedossa, kun me sinne mentiin. Ollaan molemmat nähty unta, että me saadaan poika ja sama vastaus oli tällä kätilölläkin. Okei, uni on uni, mutta tällä kertaa se ainakin piti paikkaansa. Mietityttää vaan, kun en tiedä poikien hoitamisesta mitään, mutta eiköhän ne siellä synnytyssairaalassa opeta nuo vaipanvaihdot ja sen mitä sille tyypille pitää siinä sitten tehdä. Näitä puhdistuksia meinaan.

Kaikki tuota sukupuolta on jo pidemmän aikaa yrittänyt udella ja eilen varsinkin. Ollaan kuitenkin päätetty, ettei kerrota sitä ennenkuin vasta sitten, kun lapsi on maailmassa. Nimet meillä on molemmille sukupuolille ollut jo jonkun aikaa. Tosin se nyt voi vielä muuttua, kun tässä on aikaa.

2 kommenttia:

  1. Poikavauva on ollut kyllä pesujen puolesta todella helppohoitoinen! Tällä hetkellä pelkään enemmän jos ikinä tarvisi tyttövauvaa hoitaa :D näillä näkymin ei tarvi sitä enää murehtia mutta silti. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla. :D Tyttövauvaa kyllä osaisin hoitaa, mutta eiköhän sen pojankin opi.

      Poista

Menneen kesän kuulumisia lyhyesti

Kirjoitan nyt ekan postaukseni puhelimella. On mennyt taas pari kuukautta viime postauksesta. Tässä välissä olen ollut sairaana yhden pari v...