Edelleen ollaan kokonaisena ja kotona. Ei ole supistuksista tietoakaan. Liitoskipuja on senkin edestä. Muru nauraa, kun tunnen itseni ihan ankaksi kävelytyylini takia, joka johtuu lantion luiden kivuista. Yritin päivällä nukkua päiväunia, mutta eipä se oikein onnistunut. Väsytti, mutta ei nukuttanut.
Itse synnytys mulla ei pelota tai jännitä. En vaan jotenkin osaa jännittää tai pelätä sitä. Luotan niiden ihmisten ammattitaitoon, jotka siellä sairaalassa ovat. Ja varmasti sekin vaikuttaa, ettei minun tarvitse mennä sinne yksin.
Minun vanhemmat tulee huomenna tänne meille ja äiti jää seuraavan viikon perjantaihin asti, eli siihen asti, kun mulla se määrätty käynnistyspäivä on. Ja jos sitä ennen tulee, niin sitten tulee. Muru on töissä, niin minun ei yksin kotona tarvitse kuitenkaan olla, jos lähtö tulee (jonne mies kuitenkin lähtee mukaan vaikka kesken työpäivän). Onneksi Murun pomo on itse viiden lapsen isä, niin häneltä riittää ymmärrystä, jos lähtö tulee kesken työpäivän.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Menneen kesän kuulumisia lyhyesti
Kirjoitan nyt ekan postaukseni puhelimella. On mennyt taas pari kuukautta viime postauksesta. Tässä välissä olen ollut sairaana yhden pari v...
-
Mulla oksettaa (ihan fyysinen olotila siis, ei mikään vertauskuva). Miksi pitää olla ihmisiä, jotka esittää ystävää, mutta ei sitä sitte...
-
Jestas, minusta on tullut aikamoinen sokerihiiri. Joka päivä on pakko saada päivittäinen sokeriannos tai tulee Känkkäränkkä kylään. Siitä pu...
-
Mitä ihmettä tämä elämä on? Rakastan Murua, paljon, mutta tämä suhteen jatkuminen on silti vaakalaudalla. Syy siihen minun sinne menemiseenk...
- En tiedä minkälaisia nuo kivut on, mutta voin kuvitella. Kun kuitenkin edessä on uuden ihmisen munkaaminen tähän maailman niin eihän se ihan helpolla tule. Hyvä ettet joudu yksin olemaan, kun isäntä on töissä. Aina turvallisempaa jos joku on seurana.
VastaaPoista