keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Ensimmäinen neuvola

Käytiin eilen pojan kanssa ensimmäistä kertaa neuvolassa. Hän on kasvanut hurjasti kuukauden aikana. Maanantaina hän täytti viisi viikkoa ja eilisten mittausten tulokset oli seuraavanlaiset: Paino: 4115 g (syntymäpaino 3100 g) ja pituus 54 cm (syntymäpituus 46,5 cm). Kyllä se onkin alkanut tuntua, kun häntä kantaa, että painoa on kertynyt. D-vitamiinitipat piti vaihtaa toiseen, kun pojan vatsa tuli kipeäksi niistä, jotka neuvolasta saatiin. 

Tänään oli sitten pojan lääkäri ja hyvin sielläkin oli kaikki. Kehittynyt on kovasti. Kahden viikon ikäisenähän hän kannatteli jo itse päätään, kun hänet laittoi vatsalleen ja ei uskalla enää jättää hetkeksikään yksin sohvalle, kun on aika kova potkimaan ja sillä tavalla saamaan liikutettua itseään.

Näin tänään neuvolan käytävällä äitiysneuvolan kätilöä ja samalla sain häneltä sitten ensi viikoksi jälkitarkastusajan. Se joku terveydenhoitaja tai mikä lie olikaan, joka kävi meillä poikaa tutkimassa silloin, kun oltiin tultu kotiin, sanoi kyllä silloin kun meillä kävi, että jälkitarkastus kannattaa ajoittaa mahdollisimman myöhään (kuitenkin enintään 12 viikkoa synnytyksestä). Sitä en käsittänyt, miksi. Tunnen kuitenkin itseni nyt, viisi viikkoa keisarinleikkauksesta jo täysin toipuneeksi, joten siksi otin sen jälkitarkastuksen jo ensi viikolle. Kivuthan mulla loppui jo kahden viikon jälkeen, joten mitäpä tuota pitkittämään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Menneen kesän kuulumisia lyhyesti

Kirjoitan nyt ekan postaukseni puhelimella. On mennyt taas pari kuukautta viime postauksesta. Tässä välissä olen ollut sairaana yhden pari v...