Vähän on alkanut tuntumaan, että olen huono äiti, kun en ole mikään robotti, joka tekee kaiken silmänräpäyksessä aina oikein ja joka vain jaksaa ja jaksaa loputtomiin. Ollaan siis pojan kanssa edelleen vanhempieni luona, kun en jaksa hänen kanssaan yksin (isästään ei ole apua). Jatkuvasti saan kuulla kuinka teen väärin sitä ja tätä. Tämä äitini suusta siis.
Minun masennus on ottanut taas vallan ja vain syvenee, kun jatkuvasti moititaan. Ja olenpa jopa kuullut ihan näillä sanoilla "ei sinusta ole tähän. Et sinä osaa." Olen maininnut tuosta jatkuvasta valituksesta/moitinnasta mutta se ei ole tuottanut tulosta. Lähtisin kotiin, jos vain jaksaisin olla lapsen kanssa 24/7 yksin. En tunne omalta asuinpaikkakunnaltani ketään, josta olisi apua kun sitä tarvitsisi. Ja täällä sentään saa joskus nukkua. Kotona sitä ei suinkaan voi tehdä.
- Sisältää lappilaisen 28-vuotiaan naisen elämää ja ajatuksia. Elämään kuuluu myös kihlattu ja 3/2016 syntynyt poika sekä työkyvyttömyyseläke eriasteisena esiintyvän masennuksen ja paniikkihäiriön takia sekä lapsena todettu epilepsia -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti