Saako äiti olla masentunut?

Niin, otsikon kysymys, se mulla on pyörinyt mielessä viime aikoina. Olen kamalan väsynyt ja mikään ei kiinnosta. Masennus vaivaa taas. Välillä lapsikin ärsyttää niin, että haluaisi vaan sulkeutua tyhjään, pimeään huoneeseen yksin. Olen toki iloinen lapsestani ja hänen kehityksestään, mutta käy vaan välillä niin hermoon. En ole sanonut tästä kenellekään, kun minusta tuntuu, ettei äiti saa olla masentunut ja aina pitää jaksaa.

Poika (kohta 10 kk) on oppinut nousemaan seisomaan ja ryömii kovaa vauhtia eteenpäin. Heräilee vaan vieläkin jopa tunnin välein.

Ja minun ahdistus on palannut pahempana kuin koskaan. Tämä on jatkuvaa. Koko ajan semmoinen painava kivimöykky rinnassa.

Me ollaan edelleen pojan kanssa minun vanhempien luona samasta syystä kuin aiemmin. En jaksa enkä pysty olemaan lapsen kanssa kahdestaan. Miehen työajat kun on niin epäsäännölliset. Ja vaikka ei olisikaan, en jaksaisi olla lapsen kanssa viikkotolkulla kahdeksan tuntia päivässä kahdestaan tässä väsymyksessä.

Minun mies oli täällä myös nyt joulun. Oli kyllä niin raskas joulu henkisesti, että ajattelin, jos oltaisiin ensi joulu ihan vaan kolmistaan kotona. Jos tuo poika sitten jo olisi vähän helpompi.