keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Henkisesti raskas viikon alku

Mä en taas tiedä, mitä, missä, miksi, milloin. Ollaan vissiin edelleen yhdessä sen muutaman kanssa. Mä pidin sille aikamoisen saarnan siitä, miten minua EI kohdella. Ja latelin siis ehdot, että jos hän meinaa minun kanssa olla, niin julkisesti sitten eikä niin, että mulla tulee taas tunne, että hän häpeää minua (on siis poistellut Facebookista kaiken minuun liittyvän eikä ole esitellyt minua edes vanhemmilleen). Katsotaan, muuttuuko käytös mihinkään suuntaan.

Eilen minun piti mennä käymään siellä, mutta herrapa päättikin lähteä kaverinsa kanssa kalaan. Se kalareissu tosin peruuntui myöhemmin illalla, mutta enhän mä nyt enää silloin sinne lähtenyt (tuli vähän sellainen olo, että hän lähtee pakoon, ettei tarvitse kohdata minua kasvotusten). Olisin halunnut puhua asiat selviksi, koska minun edellinen suhde päättyi niin epäselvissä tunnelmissa kuin olla ja voi (erosta kaksi vuotta enkä vieläkään tiedä eron syytä, jonka takia toipumiseen meni 1,5 vuotta). On ollut henkisesti todella raskas tämä viikon alku. Hirveää edestakaisin jahkaamista. Toivottavasti jutut selviää pian. Rakastan kuitenkin kyseistä tyyppiä niin paljon. Hänkin väittää rakastavansa minua, mutta kunpa hän osoittaisi sen jotenkin.

4 kommenttia:

  1. kauheeta miten tuo mies kohtelee sua :( toivottavasti tajuaa tehneensä väärin, koska tollanen tyyppi ei ole sun arvonen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti, sillä tämä on niin hermoja raastavaa, mutta sitten kuitenkaan minun omat tunteet ei annan myöten jättää koko tyyppiä.

      Poista
  2. - Toivottavasti tuo sun / teijän tilanne helpottuu. Tosi ikävää jos on tuollanen ahistunu olo koko ajan. Kokemuksesta tiedän todellaki mitä käyt läpi. Hirrrrrmuisen iso hali sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Todellakin ihan hirveää tällainen tunne, kun koko ajan saa olla varpaillaan. Voisi sanoa, että tilanne hänen puoleltaan näyttää muuttuvan samaan tahtiin kuin tuulen suunta. Todella rasittavaa.

      Poista

Menneen kesän kuulumisia lyhyesti

Kirjoitan nyt ekan postaukseni puhelimella. On mennyt taas pari kuukautta viime postauksesta. Tässä välissä olen ollut sairaana yhden pari v...