tiistai 14. tammikuuta 2014

25 vuotta täynnä

Nyt on käyty täyttämässä neljäsosa vuosisadasta Murun luona. Eilen tulin sieltä. En ollut muutamaan yöhön nukkunut, joten lähdin aikaisimmalla bussilla mitä vain löytyi. Se, miksi en ollut nukkunut, johtui siitä, että Murua ei ollut paljon näkynyt pariin päivään (eikä yöhön). Hän oli töissä. Aamuvuoroa, yöpäivystystä ja sellaista. Hän kävi vain syömässä ja meni takaisin töihin. En mä osaa nukkua, kun hän on noin pitkään pois. Mutta minkäs teet, taksimiehen ammatti on tuommoista.

Syntymäpäivänäni kävin käyttämässä sen Murulta joululahjaksi saamani lahjakortin thai-paineluun. Se oli aivan ihanaa. Ei tarvinnut ajatella mitään, sai vain olla. Synttärilahjaksi hän maksaa minun kampaajalla käynnin tämän kuun lopussa.

Kävin muka revontulia kuvaamassa, kun niitä piti olla, mutta eipä niitä ollut. Mittari näytti silloin tällaista:



Näkyi siellä sentään jotain:

Halpaa polttoainetta... :D
Edelliseen rasvaprosenttijuttuun lisätäkseni: olen kyllä syönyt kalaöljykapseleita, mutta eipä ole ollut vaikutusta. Rasvaprosentti senkun laskee. Pitäisi varmaan lääkärissä käydä. Se on vaan tuo lääkäripula nykyään sellaista, että ei viitsisi vaivata niitä tällaisella "pikkujutulla", kun ihmisillä on isompiakin ongelmia.

Nyt mulla masentaa. Muru kehtasi valittaa siitä, että olin tehnyt ruuan, mutta en ollut laittanut sitä jääkaappiin. Miksei laittanut itse, kun kävi syömässä. Kysyin sitten, onko muuta valittamista. Ei kuulemma. Nääs en mä siellä vain maannut. Siivosin, tein ruuan, järjestin kaapit ja pyykit ja jos hän olisi tuosta jotain valittanut, olisin sanonut, että saa tehdä itse, jos osaa kerta paremmin.

"Ei se Uunokaan sentään aina unissaan syö"
-Uuno Turhapuro- 


Olen aina halunnut ottaa tällaisen kuvan
- ja nyt mä sen sitten sain otettua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Menneen kesän kuulumisia lyhyesti

Kirjoitan nyt ekan postaukseni puhelimella. On mennyt taas pari kuukautta viime postauksesta. Tässä välissä olen ollut sairaana yhden pari v...